Hesekiel
12 Ja minulle tuli sitten Jehovan sana, joka kuului: 2 ”Ihmisen poika, sinä asut kapinallisen huoneen+ keskellä, niiden, joilla on silmät nähdä, mutta eivät silti näe,+ joilla on korvat kuulla, mutta eivät silti kuule,+ sillä he ovat kapinallinen huone.+ 3 Ja sinä, oi ihmisen poika, kokoa itsellesi matkatavarat pakkosiirtolaisuutta varten ja mene pakkosiirtolaisuuteen päiväsaikaan heidän silmiensä edessä, ja sinun on mentävä pakkosiirtolaisuuteen paikkakunnaltasi toiselle paikkakunnalle heidän silmiensä edessä. Ehkäpä he näkevät, vaikka* ovat kapinallinen huone.+ 4 Ja sinun on tuotava ulos matkatavarasi niin kuin pakkosiirtolaisuuteen varatut matkatavarat päiväsaikaan heidän silmiensä edessä, ja sinä itse menet ulos illalla heidän silmiensä edessä niin kuin ne, joita viedään pakkosiirtolaisuuteen.+
5 Murtaudu seinän läpi heidän silmiensä edessä, ja sinun on vietävä tavarat ulos sen kautta.+ 6 Heidän silmiensä edessä sinun tulee kantaa ne olallasi. Pimeässä sinun tulee viedä ne ulos. Kasvosi sinun tulee peittää, jotta et näkisi maata, sillä ennusmerkiksi+ minä olen tehnyt sinut Israelin huoneelle.”+
7 Ja minä ryhdyin tekemään aivan niin kuin minua oli käsketty.+ Matkatavarani minä vein ulos, niin kuin pakkosiirtolaisuuteen varatut matkatavarat, päiväsaikaan, ja illalla murtauduin seinän läpi käsin. Pimeässä vein ne ulos. Olallani kannoin ne heidän silmiensä edessä.
8 Ja aamulla minulle tuli sitten Jehovan sana, joka kuului: 9 ”Ihmisen poika, eivätkö Israelin huoneeseen kuuluvat, tuo kapinallinen huone,+ sanoneet sinulle: ’Mitä sinä teet?’ 10 Sano heille: ’Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ”Johtomiehestä+ on tämä julistus Jerusalemia ja kaikkea Israelin huonetta vastaan, joka on heidän keskuudessaan.”’
11 Sano: ’Minä olen teille ennusmerkki.+ Niin kuin minä olen tehnyt, niin tehdään heille. Pakkosiirtolaisuuteen, vankeuteen he menevät.+ 12 Ja johtomies, joka on heidän keskuudessaan, olallaan hän kantaa kannettavaansa pimeässä ja menee ulos; seinän* läpi he murtautuvat viedäkseen vietävänsä sen kautta.+ Kasvonsa hän peittää, jottei näkisi omin silmin maata.’ 13 Ja minä levitän verkkoni hänen ylitseen, ja hänet täytyy pyydystää metsästysverkkooni,+ ja minä vien hänet Babyloniin*, kaldealaisten maahan,+ mutta sitä hän ei tule näkemään, ja siellä hän kuolee.+ 14 Ja kaikki, jotka ovat hänen ympärillään apuna, ja kaikki hänen sotajoukkonsa minä tulen sirottelemaan jokaiseen tuuleen,*+ ja miekan minä tulen paljastamaan heidän takanaan.+ 15 Ja heidän on tultava tietämään, että minä olen Jehova, kun minä hajotan heidät kansakuntien sekaan ja minä sirottelen heidät eri maihin.+ 16 Ja minä olen jättävä heistä muutamia miehiä* jäljelle miekalta,+ nälänhädältä ja rutolta, jotta he kertoisivat kaikista inhottavuuksistaan+ niiden kansakuntien keskuudessa, joihin heidän on mentävä;+ ja heidän on tultava tietämään, että minä olen Jehova.”
17 Ja minulle tuli sitten Jehovan sana, joka kuului: 18 ”Ihmisen poika, sinun tulee syödä leipäsi vavisten ja juoda vetesi kiihtyneenä ja huolestuneena.+ 19 Ja sinun on sanottava maan kansalle*: ’Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut Jerusalemin asukkaille Israelin maalla:*+ ”He tulevat syömään leipänsä huolestuneina ja juomaan vetensä kauhun vallassa, jotta sen maa autioituisi täyteydestään+ kaikkien siinä asuvien väkivaltaisuuden takia.+ 20 Ja asutut kaupungitkin hävitetään,+ ja itse maasta tulee aivan autio;+ ja teidän on tultava tietämään, että minä olen Jehova.”’”+
21 Ja minulle tuli sitten Jehovan sana, joka kuului: 22 ”Ihmisen poika, mikä on tämä sananparsi, joka teillä on Israelin maalla,+ kun sanotaan: ’Päivät pitkittyvät,+ ja jokainen näky on hävinnyt’?+ 23 Sano heille sen tähden: ’Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ”Minä teen lopun tästä sananparresta, eikä sitä enää esitetä sananlaskuna Israelissa.”’+ Mutta puhu heille: ’Päivät ovat lähestyneet+ ja jokaisen näyn sisällys.’ 24 Sillä mitään arvotonta näkyä+ tai kaksimerkityksistä* ennustelua ei enää osoittaudu olevan Israelin huoneen keskuudessa.+ 25 ’”Sillä minä, Jehova, puhun sen sanan, jonka puhun, ja se toteutuu.+ Lykkäystä ei enää tule,+ sillä teidän päivinänne,+ oi kapinallinen huone, minä puhun sanan ja varmasti toteutan sen”, lausuu Suvereeni Herra Jehova.’”
26 Ja minulle tuli sitten Jehovan sana, joka kuului: 27 ”Ihmisen poika, katso, Israelin huoneeseen kuuluvat sanovat: ’Hänen näkemäänsä näkyyn on monia päiviä, ja kaukaisista ajoista hän profetoi.’+ 28 Sano heille sen tähden: ’Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ”’Lykkäystä ei enää tule mihinkään sanoihini.+ Minkä sanan puhun, se myös toteutuu’,+ lausuu Suvereeni Herra Jehova.”’”+