22 Ja taistelupäivänä kävi niin, ettei Saulin ja Jonatanin kanssa olevasta väestä kenenkään kädessä ollut miekkaa+ eikä keihästä, mutta Saulilla+ ja hänen pojallaan Jonatanilla oli.
49 Ja Saulin poikia olivat Jonatan+ ja Jisvi ja Malki-Sua,+ ja hänen kahden tyttärensä nimet olivat: ensiksi syntyneen nimi Merab+ ja nuoremman nimi Mikal.+
18Ja tapahtui, että heti kun hän oli lakannut puhumasta Saulille, Jonatanin*+ sielu kiintyi+ Daavidin sieluun, ja Jonatan alkoi rakastaa häntä kuin omaa sieluaan.+
4 Ja Daavid sanoi hänelle edelleen: ”Miten on käynyt? Kerrohan minulle.” Tähän hän sanoi: ”Väki on paennut taistelusta, ja paljon väkeä on myös kaatunut ja kuollut,+ ja myös Saul+ ja hänen poikansa Jonatan+ ovat kuolleet.”
7 Kuningas tunsi kuitenkin sääliä Mefibosetia,+ Saulin pojan Jonatanin poikaa, kohtaan sen Jehovan valan+ takia, joka oli heidän välillään, Daavidin ja Jonatanin, Saulin pojan, välillä.