NELJÄS KIRJA
(Psalmit 90–106)
Mooseksen, tosi Jumalan miehen, rukous.+
90 Oi Jehova, sinä olet osoittautunut meille todelliseksi asunnoksi+
sukupolvesta sukupolveen.+
2 Ennen kuin vuoret syntyivät+
tai sinä ryhdyit ikään kuin synnytyspoltoin tuomaan esiin maata+ ja sen tuottoisaa osaa,+
niin, ajan hämärästä ajan hämärään asti sinä olet Jumala.+
3 Sinä palautat kuolevaisen ihmisen tomuun+
ja sanot: ”Palatkaa, te ihmisten pojat.”+
4 Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi ainoastaan kuin eilispäivä, kun se on mennyt,+
ja kuin öinen vartiohetki.+
5 Sinä olet pyyhkäissyt heidät pois,+ heistä tulee pelkkää unta;+
aamulla he ovat aivan kuin vihreää ruohoa, joka muuttuu.+
6 Aamulla se puhkeaa kukkaan ja sen on muututtava;+
illalla se kuihtuu ja varmasti kuivettuu.+
7 Sillä olemme kohdanneet lopun suuttumuksessasi,+
ja vihastuksestasi olemme järkyttyneet.+
8 Olet asettanut erheemme suoraan eteesi,+
salatut asiamme valoisien kasvojesi eteen.+
9 Sillä kaikki päivämme ovat kallistuneet loppuunsa vimmassasi,+
olemme päättäneet vuotemme niin kuin kuiskauksen.+
10 Vuosiemme päivät ovat itsessään seitsemänkymmentä vuotta,+
ja jos niitä erikoisen voiman vuoksi on kahdeksankymmentä vuotta,+
niiden paino on kuitenkin vaivassa ja vahingollisessa,+
sillä se on menevä pian ohitse, ja me lennämme pois.+
11 Kuka tuntee suuttumuksesi voiman+
ja vimmasi, joka vastaa pelkoa sinua kohtaan?+
12 Osoita meille, miten laskea päivämme siten,+
että voimme tuottaa viisaan sydämen.+
13 Palaa jo, oi Jehova!+ Kuinka kauan vielä?+
Ja tunne mielipahaa palvelijoittesi vuoksi.+
14 Ravitse meidät aamulla rakkaudellisella huomaavaisuudellasi+
voidaksemme riemuita ja iloita kaikkina päivinämme.+
15 Ilahduta meitä niin, että se vastaa niitä päiviä, joina olet ahdistanut meitä,+
niitä vuosia, joina olemme nähneet onnettomuutta.+
16 Näkyköön toimintasi sinun palvelijoillesi+
ja loistosi heidän pojilleen.+
17 Ja osoittautukoon, että Jehovan, meidän Jumalamme, miellyttävyys on osanamme,+
ja vahvista meille lujasti kättemme työ,+
niin, kättemme työ, vahvista se lujasti.+