Jesaja
13 Babylonin* vastainen julistus,+ jonka Jesaja*, Amosin poika,+ näki näyssä: 2 ”Pystyttäkää merkki*+ paljaslakiselle* vuorelle. Korottakaa äänenne heille, heiluttakaa kättä,+ jotta he tulisivat jalosukuisten sisäänkäynteihin.+ 3 Minä olen antanut käskyn pyhitetyilleni.*+ Olen myös kutsunut väkevät mieheni, ylpeästi riemuitsevaiseni, ilmaisemaan suuttumustani.+ 4 Kuuntele!* Ihmisjoukko vuorilla*, kuin lukuisa kansa!+ Kuuntele!* Valtakuntien, kokoontuneiden* kansakuntien pauhua!*+ Armeijoiden Jehova katsastaa sota-armeijaa.+ 5 He tulevat kaukaisesta maasta,+ taivaiden äärestä, Jehova ja hänen julistamansa tuomion aseet, raunioittamaan koko maan.+
6 Parkukaa,+ sillä Jehovan päivä on lähellä!+ Se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.*+ 7 Sen tähden kaikki kädet herpoavat ja kuolevaisen ihmisen koko sydän raukeaa.+ 8 Ja ihmiset ovat järkyttyneet.+ Kouristukset ja synnytystuskat yllättävät; heillä on poltot kuin synnyttävällä naisella.+ He katsovat toisiaan hämmästyneinä. Heidän kasvonsa ovat liekehtivät kasvot.+
9 Katso! Jehovan päivä – se tulee sekä vimmasta että suuttumuksen hehkusta julmana tehdäkseen maasta hämmästelyn kohteen+ ja tuhotakseen siitä sen syntiset.+ 10 Sillä taivaiden tähdet ja niiden Kesil-tähdistöt*+ eivät säteile valoaan, aurinko pimenee noustessaan, eikä kuukaan anna valonsa loistaa. 11 Ja minä maksan takaisin tuottoisalle maalle* sen oman pahuuden+ ja jumalattomille heidän oman erheensä. Ja minä lopetan julkeiden ylpeyden, ja tyrannien* pöyhkeyden minä painan alas.+ 12 Minä teen kuolevaisen harvinaisemmaksi kuin puhdistettu kulta*+ ja ihmisen harvinaisemmaksi kuin Ofirin kulta.*+ 13 Sen tähden minä vavisutan taivaan,+ ja maa järkkyy paikaltaan armeijoiden Jehovan vimmasta+ ja hänen suuttumuksensa hehkun päivänä.+ 14 Ja on tapahtuva, että kuin pois ajettu gaselli ja kuin katras, jota ei kukaan kerää,+ he kääntyvät kukin oman kansansa puoleen, ja he pakenevat kukin omaan maahansa.+ 15 Jokainen, joka tavataan, lävistetään, ja jokainen, joka saadaan jälkipuhdistuksessa kiinni, kaatuu miekkaan,+ 16 ja heidän lapsensa isketään murskaksi heidän silmiensä edessä.+ Heidän talonsa ryöstetään, ja heidän omat vaimonsa raiskataan.+
17 Katso, minä herätän heitä vastaan meedialaiset,+ jotka eivät hopeaa minään pidä eivätkä kultaan mielly. 18 Ja heidän jousensa iskevät nuoret miehetkin murskaksi.+ Ja kohdun hedelmää he eivät sääli,+ poikia heidän silmänsä eivät surkuttele. 19 Ja Babylonin, valtakuntien kaunistuksen,+ kaldealaisten ihanan ylpeyden kaunistuksen,+ on käyvä niin kuin Jumalan* hävittäessä Sodoman ja Gomorran.+ 20 Sitä ei koskaan asuta,+ eikä se jää olemaan sukupolvesta sukupolveen.+ Eikä arabi pystytä sinne telttaansa, eivätkä paimenet lepuuta siellä katraitaan. 21 Mutta vedettömien seutujen asujat* käyvät siellä levolle, ja sen* talot ovat täyttyneet huuhkajista.*+ Ja strutsit* siellä asuvat, ja vuohenmuotoisia demonejakin* hyppelee siellä.+ 22 Ja sakaalit ulvovat sen asuintorneissa,+ ja suuri käärme on huvipalatseissa*. Ja sen aika on lähestymässä, eikä sen päiviä lykätä.”+