Markus
14 Pesah+ ja happamattomien leipien juhla+ oli nyt kahden päivän päässä.+ Ja ylipapit ja kirjanoppineet etsivät keinoa ottaa hänet kiinni viekkaan juonen avulla ja tappaa hänet,+ 2 sillä he sanoivat toistuvasti: ”Ei juhlassa; saattaisihan syntyä kansanmellakka.”+
3 Ja kun hän oli Betaniassa spitaalisen Simonin talossa+ ja oli pitkällään aterialla, tuli nainen mukanaan alabasteripullo, jossa oli hyvänhajuista öljyä, aitoa nardusta, hyvin kallista. Murrettuaan alabasteripullon auki hän alkoi kaataa sitä hänen päähänsä.+ 4 Tällöin jotkut siellä olevista ilmaisivat närkästystä keskuudessaan: ”Miksi on tapahtunut tämä hyvänhajuisen öljyn haaskaus?+ 5 Tämä hyvänhajuinen öljyhän olisi voitu myydä yli kolmestasadasta denaarista* ja antaa köyhille!” Ja he tunsivat suurta tyytymättömyyttä naista kohtaan.+ 6 Mutta Jeesus sanoi: ”Antakaa hänen olla. Miksi yritätte aiheuttaa hänelle ikävyyksiä? Hän teki minulle hyvän teon.+ 7 Sillä köyhät+ teillä on aina parissanne, ja milloin vain tahdotte, te voitte aina tehdä heille hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.+ 8 Hän teki minkä voi; hän ryhtyi etukäteen panemaan hyvänhajuista öljyä ruumiilleni hautaamista silmällä pitäen.+ 9 Totisesti minä sanon teille: missä hyvää uutista saarnataankin kaikessa maailmassa,+ myös se, mitä tämä nainen teki, on kerrottava hänen muistokseen.”+
10 Ja Juudas Iskariot, yksi niistä kahdestatoista, meni pois ylipappien luo kavaltaakseen hänet heille.+ 11 Sen kuultuaan he iloitsivat ja lupasivat antaa hänelle hopearahaa.+ Niinpä hän alkoi etsiä keinoa kavaltaa hänet sopivassa tilaisuudessa.+
12 Ensimmäisenä happamattomien+ leipien päivänä*, kun pesah-uhri tavan mukaan uhrattiin, hänen opetuslapsensa+ sanoivat hänelle: ”Mihin tahdot meidän menevän valmistamaan sinulle pesah-aterian syötäväksi?”+ 13 Silloin hän lähetti kaksi opetuslastaan matkaan ja sanoi heille: ”Menkää kaupunkiin, niin teitä vastaan tulee mies kantaen saviastiaa, jossa on vettä.+ Seuratkaa häntä, 14 ja mihin hän meneekin sisään, sanokaa talonisännälle: ’Opettaja sanoo: ”Missä on minua varten vierashuone, jossa voin syödä pesah-aterian+ opetuslasteni kanssa?”’+ 15 Ja hän näyttää teille suuren ylähuoneen, valmiiksi kalustetun, ja valmistakaa se meille sinne.”+ 16 Niin opetuslapset menivät ulos, ja he tulivat kaupunkiin ja totesivat olevan niin kuin hän oli heille sanonut, ja he suorittivat valmistelut pesahia varten.+
17 Illan tultua hän saapui niiden kahdentoista kanssa.+ 18 Ja kun he olivat pitkällään pöydän ääressä ja söivät, Jeesus sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: yksi teistä, joka on syömässä+ minun kanssani, kavaltaa minut.”+ 19 He rupesivat olemaan murheellisia ja sanomaan hänelle yksi kerrallaan: ”En kai minä?”+ 20 Hän sanoi heille: ”Se on yksi kahdestatoista, se joka kastaa minun kanssani yhteiseen kulhoon.+ 21 Tosin Ihmisen Poika menee pois, niin kuin hänestä on kirjoitettukin, mutta voi sitä ihmistä, jonka välityksellä Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi ollut sille ihmiselle, jos hän ei olisi syntynytkään.”+
22 Ja kun he jatkoivat syömistä, hän otti leivän, esitti siunauksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi: ”Ottakaa, tämä tarkoittaa minun ruumistani.”+ 23 Ja hän otti maljan, esitti kiitoksen ja antoi sen heille, ja he kaikki joivat siitä.+ 24 Ja hän sanoi heille: ”Tämä tarkoittaa* minun vertani,+ ’liiton+ verta’, joka vuodatetaan+ monien puolesta.+ 25 Totisesti minä sanon teille: en missään tapauksessa juo enää viiniköynnöksen tuotetta ennen kuin sinä päivänä, jolloin juon sitä uutena* Jumalan valtakunnassa.”+ 26 Laulettuaan lopuksi ylistyslauluja*+ he menivät ulos Öljyvuorelle.+
27 Ja Jeesus sanoi heille: ”Te kaikki tulette kompastumaan, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenta,+ ja lampaat hajaantuvat.’+ 28 Mutta kun minut on herätetty, menen teidän edellänne Galileaan.”+ 29 Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Vaikka kaikki muut kompastuvat, niin minä en.”+ 30 Tähän Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennen kuin kukko kiekuu kahdesti, juuri sinä kiellät minut kolmesti.”+ 31 Mutta hän sanoi vuolaasti: ”Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en suinkaan kiellä sinua.” Myös kaikki muut sanoivat samaa.+
32 Niin he tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja hän sanoi opetuslapsilleen: ”Istukaa tässä sillä aikaa kun rukoilen.”+ 33 Ja hän otti Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen+ mukaansa, ja hän alkoi järkyttyä ja olla tuskaisan levoton.+ 34 Ja hän sanoi heille: ”Sieluni on syvästi murheellinen,+ aivan kuolemaan asti. Jääkää tähän ja pysykää valveilla.”+ 35 Ja mentyään vähän matkaa eteenpäin hän lankesi maahan ja alkoi rukoilla, että jos olisi mahdollista, se hetki menisi häneltä ohitse.+ 36 Ja hän sanoi vielä: ”Abba*, Isä,+ kaikki on mahdollista sinulle; poista tämä malja minulta. Ei kuitenkaan, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä.”+ 37 Ja hän tuli ja tapasi heidät nukkumasta, ja hän sanoi Pietarille: ”Simon, nukutko sinä? Etkö jaksanut pysyä valveilla yhtä tuntia?+ 38 Pysykää valveilla ja rukoilkaa+ jatkuvasti, jottette joutuisi kiusaukseen. Henki on tietysti altis, mutta liha on heikko.”+ 39 Ja hän meni taas pois ja rukoili sanoen samat sanat.+ 40 Ja taas hän tuli ja tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi, ja niin he eivät tienneet, mitä hänelle vastaisivat.+ 41 Ja hän tuli kolmannen kerran ja sanoi heille: ”Tällaisena aikana te nukutte ja lepäätte! Riittää! Hetki on tullut!+ Katso! Ihmisen Poika kavalletaan syntisten käsiin.+ 42 Nouskaa, lähdetään.+ Katso! Kavaltajani on tullut lähelle.”+
43 Ja samassa, hänen vielä puhuessaan, saapui Juudas, yksi niistä kahdestatoista, ja hänen kanssaan joukko ihmisiä ylipappien ja kirjanoppineiden ja vanhinten luota miekat ja nuijat mukanaan.+ 44 Mutta hänen kavaltajansa oli antanut heille sovitun tunnusmerkin sanoen: ”Se jota minä suutelen, hän se on; pidättäkää hänet ja viekää hänet turvallisesti* pois.”+ 45 Ja hän tuli suoraan paikalle, lähestyi häntä ja sanoi: ”Rabbi!” ja suuteli+ häntä hyvin hellästi. 46 Niin he kävivät häneen käsiksi ja pidättivät hänet.+ 47 Eräs vierellä seisovista veti kuitenkin miekkansa ja iski ylimmäisen papin orjaa ja sivalsi häneltä korvan.+ 48 Mutta Jeesus sanoi heille tämän johdosta: ”Kuin ryöstäjää vastaanko te olette lähteneet miekat ja nuijat mukananne ottamaan minua kiinni?+ 49 Päivän toisensa jälkeen olin teidän parissanne temppelissä opettamassa,+ ja kuitenkaan ette pidättäneet minua. Mutta näin on, jotta Raamatun kirjoitukset+ täyttyisivät.”+
50 Ja he kaikki jättivät+ hänet ja pakenivat.+ 51 Mutta eräs nuori mies, jolla oli hienosta pellavasta tehty vaate alastoman ruumiinsa verhona, alkoi seurata häntä lähettyvillä, ja he yrittivät ottaa hänet kiinni,+ 52 mutta hän jätti pellavavaatteensa taakseen ja pääsi pakenemaan alasti*.
53 He veivät Jeesuksen nyt ylimmäisen papin luo, ja kaikki ylipapit ja vanhimmat ja kirjanoppineet tulivat koolle.+ 54 Mutta Pietari seurasi häntä hyvän matkan päästä+ ylimmäisen papin sisäpihaan asti, ja hän istui yhdessä palvelijoiden kanssa ja lämmitteli itseään kirkkaan tulen ääressä. 55 Sillä välin ylipapit ja koko sanhedrin etsivät todistusta Jeesusta vastaan surmatakseen hänet,+ mutta eivät löytäneet.+ 56 Monet todellakin todistivat väärin häntä vastaan,+ mutta heidän todistuksensa eivät olleet yhtäpitäviä.+ 57 Myös eräät nousivat ja todistivat väärin häntä vastaan sanoen: 58 ”Me kuulimme hänen sanovan: ’Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin* ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty.’”+ 59 Mutta näilläkään perusteilla heidän todistuksensa ei ollut yhtäpitävä.
60 Lopulta ylimmäinen pappi nousi heidän keskellään ja kysyi Jeesukselta sanoen: ”Etkö sano mitään vastaukseksi? Mitä nämä todistavat sinua vastaan?”+ 61 Mutta hän oli vaiti eikä vastannut yhtään mitään.+ Taas ylimmäinen pappi alkoi kysyä häneltä ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä Kristus, sen Siunatun Poika?”+ 62 Silloin Jeesus sanoi: ”Olen, ja te tulette näkemään Ihmisen Pojan+ istuvan voiman oikealla puolella+ ja tulevan* taivaan pilvien mukana.”+ 63 Tällöin ylimmäinen pappi repäisi aluspukineensa+ ja sanoi: ”Mitä me enää todistajia tarvitsemme?+ 64 Te kuulitte rienauksen.+ Miltä teistä näyttää?” He kaikki tuomitsivat hänet kuoleman ansainneeksi. 65 Ja jotkut rupesivat sylkemään+ hänen päälleen ja peittämään hänen kasvojaan kokonaan ja lyömään häntä nyrkeillään ja sanomaan hänelle: ”Profetoi!” Ja oikeudenpalvelijat läimäyttivät häntä kasvoihin ja ottivat hänet haltuunsa.+
66 Kun nyt Pietari oli alhaalla sisäpihassa, tuli yksi ylimmäisen papin palvelustytöistä,+ 67 ja nähdessään Pietarin lämmittelemässä hän katsoi suoraan häneen ja sanoi: ”Sinäkin olit Nasaretilaisen, tämän Jeesuksen, kanssa.”+ 68 Mutta hän kielsi sen sanoen: ”En tunne häntä enkä ymmärrä*, mitä sinä sanot”, ja hän meni ulos eteiseen.+ 69 Siellä palvelustyttö hänet nähdessään rupesi taas sanomaan lähellä seisoville: ”Tämä on yksi heistä.”+ 70 Jälleen hän kielsi sen. Ja vielä kerran vähän ajan kuluttua lähellä seisovat sanoivat Pietarille: ”Varmasti sinä olet yksi heistä, sillä sinähän olet galilealainen.”+ 71 Mutta hän alkoi kirota ja vannoa:+ ”En tunne tätä miestä, josta puhutte.”+ 72 Ja samassa kukko kiekui toisen kerran,+ ja Pietari muisti ne sanat, jotka Jeesus oli sanonut hänelle: ”Ennen kuin kukko kiekuu kahdesti, sinä kiellät minut kolmesti.”+ Ja hän murtui ja puhkesi itkuun.+