Johannes
20 Viikon ensimmäisenä päivänä+ Maria Magdaleena tuli muistohaudalle varhain, kun oli vielä pimeä, ja hän näki, että kivi oli otettu pois muistohaudalta.+ 2 Sen tähden hän juoksi ja tuli Simon Pietarin ja sen toisen opetuslapsen luo,+ johon Jeesus oli kiintynyt, ja hän sanoi heille: ”He ovat ottaneet Herran pois muistohaudasta,+ emmekä tiedä, mihin he ovat panneet hänet.”
3 Silloin Pietari+ ja se toinen opetuslapsi menivät ulos ja lähtivät muistohaudalle. 4 Niin, ne kaksi alkoivat yhdessä juosta, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietarin edellä nopeammin ja saapui muistohaudalle ensimmäisenä. 5 Ja kumartuessaan eteenpäin hän näki siellä käärinliinat,+ mutta ei mennyt sisään. 6 Silloin tuli Simon Pietarikin, joka seurasi häntä, ja hän meni sisään muistohautaan. Ja hän näki siellä käärinliinat+ 7 sekä liinan, joka oli ollut hänen päässään, ei yhdessä käärinliinojen kanssa, vaan erillään toiseen paikkaan kokoon käärittynä. 8 Niinpä se toinenkin opetuslapsi, joka oli saapunut muistohaudalle ensimmäisenä, meni silloin sisään, ja hän näki ja uskoi. 9 Sillä he eivät vielä ymmärtäneet sitä raamatunkohtaa, että hänen täytyi nousta kuolleista.+ 10 Ja niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa.
11 Mutta Maria seisoi ulkopuolella lähellä muistohautaa ja itki. Sitten hän itkiessään kumartui eteenpäin katsoakseen muistohautaan, 12 ja hän näki kahden enkelin+ istuvan valkoisissa, toisen pääpuolessa ja toisen jalkopäässä, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut. 13 Ja he sanoivat hänelle: ”Nainen, miksi itket?” Hän sanoi heille: ”He ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin he ovat panneet hänet.” 14 Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen seisomassa, mutta ei havainnut, että se oli Jeesus.+ 15 Jeesus sanoi hänelle: ”Nainen, miksi itket? Ketä etsit?”+ Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet pois, sano minulle, mihin panit hänet, niin minä haen hänet pois.” 16 Jeesus sanoi hänelle: ”Maria!”+ Käännyttyään tämä sanoi hänelle hepreaksi: ”Rabbuni!”*+ (mikä merkitsee: ”Opettaja!”) 17 Jeesus sanoi hänelle: ”Lakkaa pitämästä minusta kiinni. Sillä en minä ole vielä noussut Isän luo. Mutta mene veljieni+ luo ja sano heille: ’Minä nousen oman Isäni+ ja teidän Isänne luo ja oman Jumalani+ ja teidän Jumalanne+ luo.’” 18 Maria Magdaleena tuli ja kertoi opetuslapsille uutisen: ”Olen nähnyt Herran!” ja sen, että tämä oli sanonut näin hänelle.+
19 Niinpä kun oli myöhä sinä päivänä, viikon ensimmäisenä,+ ja vaikka ovet olivat juutalaisten pelosta+ lukittuina siellä, missä opetuslapset olivat, Jeesus tuli+ ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ”Olkoon teillä rauha.”+ 20 Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä.+ Silloin opetuslapset iloitsivat+ nähdessään Herran. 21 Niinpä Jeesus sanoi heille uudelleen: ”Olkoon teillä rauha. Niin kuin Isä on lähettänyt minut,+ minäkin lähetän teidät.”+ 22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: ”Ottakaa vastaan pyhää henkeä.+ 23 Jos te annatte joidenkuiden synnit anteeksi,+ ne ovat heille anteeksi annettuja; jos te pidätätte joidenkuiden synnit, ne ovat pidätettyjä.”+
24 Mutta Tuomas,+ yksi niistä kahdestatoista, se jota kutsuttiin Kaksoseksi*, ei ollut heidän kanssaan, kun Jeesus tuli. 25 Niinpä toiset opetuslapset sanoivat hänelle: ”Olemme nähneet Herran!” Mutta hän sanoi heille: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkeä ja pistä sormeani naulojen jälkeen ja pistä kättäni hänen kylkeensä,+ niin en varmasti usko.”+
26 Ja kahdeksan päivää myöhemmin hänen opetuslapsensa olivat jälleen sisällä ja Tuomas heidän kanssaan. Jeesus tuli, vaikka ovet olivat lukittuina, ja hän seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Olkoon teillä rauha.”+ 27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Pane sormesi tähän ja katso käsiäni ja ojenna kätesi+ ja pistä se kylkeeni äläkä enää ole epäuskoinen, vaan tule uskovaksi.” 28 Tuomas sanoi hänelle vastaukseksi: ”Herrani ja Jumalani!”+ 29 Jeesus sanoi hänelle: ”Oletko uskonut sen tähden, että olet nähnyt minut? Onnellisia ovat ne, jotka eivät näe ja silti uskovat.”+
30 Jeesus teki opetuslasten nähden tietenkin myös monia muita tunnusmerkkejä, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjakääröön.+ 31 Mutta nämä on kirjoitettu,+ jotta uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä uskomisen+ takia olisi elämä hänen nimensä avulla.