2. Korinttilaisille
1 Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli+ Jumalan tahdosta, ja veljemme Timoteus+ Korintissa olevalle Jumalan seurakunnalle sekä kaikille pyhille,+ jotka ovat koko Akhaiassa:*+
2 Olkoon teillä ansaitsematon hyvyys ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.+
3 Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä,+ hellän armon+ Isä ja kaiken lohdutuksen+ Jumala, 4 joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme,+ jotta me voisimme lohduttaa+ missä ahdistuksessa hyvänsä olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme.+ 5 Sillä niin kuin kärsimykset Kristuksen tähden ovat meissä runsaat,+ niin saamamme lohdutuskin on runsas Kristuksen välityksellä.+ 6 Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin se on teidän lohdutukseksenne ja pelastukseksenne,+ tai jos meitä lohdutetaan, niin se on teidän lohdutukseksenne, joka vaikuttaa niin, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme.+ 7 Ja niin teihin kohdistuva toivomme on horjumaton, koska tiedämme, että niin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin tulette olemaan osalliset myös lohdutuksesta.+
8 Sillä me emme tahdo teidän olevan tietämättömiä, veljet, siitä ahdistuksesta, joka kohtasi meitä Aasian piirikunnassa,+ että me olimme äärimmäisen, ylivoimaisen painostuksen alaisina, niin että olimme hyvin epävarmoja jopa elämämme jatkumisesta.+ 9 Meistä tuntuikin sisimmässämme, että olimme saaneet kuolemantuomion. Tämä oli siksi, ettemme luottaisi+ itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää.+ 10 Niin suuresta kuin kuolemasta hän pelasti meidät ja pelastaa,+ ja häneen olemme panneet toivomme, että hän pelastaa meidät edelleenkin.+ 11 Myös te voitte osaltanne auttaa esittämällä rukouksenne meidän puolestamme,+ jotta monet kiittäisivät+ puolestamme siitä, mitä meille on huomaavaisesti annettu monien rukoilevien kasvojen ansiosta.+
12 Sillä se mistä ylpeilemme on tämä, minkä omatuntomme todistaa,+ että me olemme vaeltaneet maailmassa, mutta aivan erityisesti teidän parissanne, pyhyydessä ja jumalisessa vilpittömyydessä, emme lihallisessa viisaudessa,+ vaan Jumalan ansaitsemattomassa hyvyydessä. 13 Sillä me emme todellakaan kirjoita teille muuta kuin sitä, minkä hyvin tunnette* tai myös tunnustatte ja minkä toivon teidän edelleenkin tunnustavan loppuun asti,+ 14 niin kuin olette jossakin määrin tunnustaneetkin, että me olemme teille ylpeilyn aihe,+ niin kuin tekin olette meille Herramme Jeesuksen päivänä.+
15 Niinpä aioin tämän luottamuksen nojalla aikaisemmin tulla luoksenne,+ jotta teillä olisi toinen+ tilaisuus iloon, 16 ja teidän kauttanne mennä Makedoniaan+ ja tulla takaisin Makedoniasta teidän luoksenne+ ja antaa teidän saattaa+ minua osan matkasta Juudeaan. 17 Kun minulla siis oli tällainen aikomus, niin en kai antautunut mihinkään kevytmielisyyteen?+ Vai päätänkö minä, minkä päätän, lihan mukaan,+ niin että minulla olisi ”kyllä, kyllä” ja ”ei, ei”?+ 18 Mutta Jumalaan voidaan luottaa, ettei meidän teille esittämämme puhe ole ”kyllä” ja silti ”ei”*. 19 Sillä Jumalan Pojasta,+ Kristuksesta Jeesuksesta, jota me, toisin sanoen minä ja Silvanus ja Timoteus,+ olemme saarnanneet teidän keskuudessanne, ei tullut ”kyllä” ja silti ”ei”, vaan ”kyllä” on tullut olemaan ”kyllä” hänen tapauksessaan.+ 20 Sillä olipa Jumalan lupauksia+ miten paljon tahansa, niistä on tullut ”kyllä” hänen välityksellään.*+ Siksi me myös hänen kauttaan sanomme ”aamen”+ Jumalalle kunniaksi. 21 Mutta se, joka takaa, että te ja me kuulumme Kristukselle, ja se, joka on voidellut+ meidät, on Jumala. 22 Hän on myös pannut sinettinsä+ meihin ja on antanut meille ennakkovakuuden+ siitä, mitä on määrä tulla*, toisin sanoen hengen,+ sydämeemme.
23 Mutta minä kutsun Jumalan todistajaksi+ omaa sieluani vastaan, että teitä säästääkseni+ en ole vielä tullut Korinttiin. 24 Ei niin, että olemme teidän uskonne herroja,+ vaan me olemme työtovereita+ teidän iloksenne, sillä uskonne+ avulla te kestätte.+