Hesekiel
5 Ja sinä, oi ihmisen poika, ota itsellesi terävä miekka. Partaveitseksi sinun tulee ottaa se itsellesi, ja sinun on annettava sen kulkea pitkin päätäsi ja partaasi,+ ja sinun on otettava itsellesi punnitusvaaka ja jaettava karvat* osiin. 2 Kolmannes sinun tulee polttaa keskellä kaupunkia tulessa, heti kun piirityspäivät ovat kuluneet umpeen.+ Ja sinun on otettava toinen kolmannes. Sinun tulee lyödä sitä miekalla kaupungin* ympärillä,+ ja viimeinen kolmannes sinun tulee hajottaa tuuleen*, ja miekan minä paljastan niiden takana.+
3 Ja sinun on otettava niistä vähäinen määrä ja käärittävä se liepeisiisi.+ 4 Ja niistä sinun tulee ottaa toisia, ja sinun on heitettävä ne keskelle tulta ja poltettava ne tuhkaksi tulessa. Siitä lähtee tuli koko Israelin huoneeseen.+
5 Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ’Tämä on Jerusalem. Kansakuntien keskelle olen sen asettanut, ja maat ovat sen ympärillä. 6 Ja se ryhtyi kapinoimaan oikeudellisia päätöksiäni vastaan jumalattomuudessa enemmän kuin kansakunnat+ ja säädöksiäni vastaan enemmän kuin maat, jotka ovat sen ympärillä, sillä oikeudelliset päätökseni he hylkäsivät eivätkä vaeltaneet minun säädösteni mukaan.’+
7 Sen tähden Suvereeni Herra Jehova on sanonut näin: ’Koska olitte hillittömämpiä*+ kuin kansakunnat, jotka ovat ympärillänne – ette vaeltaneet säädösteni mukaan ettekä toteuttaneet oikeudellisia päätöksiäni,+ vaan toteutitte ympärillänne olevien kansakuntien oikeudellisia päätöksiä, eikö niin?+ – 8 sen tähden Suvereeni Herra Jehova on sanonut näin: ”Katso, olen sinua* vastaan, oi kaupunki, niin, minä,+ ja olen paneva keskuudessasi täytäntöön oikeudellisia päätöksiä kansakuntien silmien edessä.+ 9 Ja kaikkien inhottavuuksiesi tähden minä teen sinussa sen, mitä en ole tehnyt ja minkä kaltaista en tule enää tekemään.+
10 Sen tähden tulevat isät syömään poikiaan sinun keskelläsi+ ja pojatkin tulevat syömään isiään, ja olen paneva sinussa täytäntöön tuomioita ja hajottava sinusta kaikki jäljellä olevat jokaiseen tuuleen.”’*+
11 ’Sen tähden, niin totta kuin minä elän’, lausuu Suvereeni Herra Jehova, ’totisesti, koska sinä saastutit minun pyhäkköni kaikilla iljetyksilläsi+ ja kaikilla inhottavuuksillasi,+ niin minäkin vähennän sinut+ eikä silmäni surkuttele+ enkä minä myöskään osoita sääliä.+ 12 Kolmannes sinusta kuolee ruttoon+ ja nääntyy keskelläsi nälkään.+ Ja toinen kolmannes kaatuu ympärilläsi miekkaan. Ja viimeisen kolmanneksen hajotan jokaiseen tuuleen,+ ja miekan minä paljastan heidän takanaan.+ 13 Ja suuttumukseni on tuleva loppuunsa,+ ja olen tyynnyttävä vihastukseni heitä kohtaan+ sekä lohduttava itseäni;+ ja heidän on tultava tietämään, että minä itse, Jehova, olen puhunut vaatiessani yksinomaista antaumusta,+ kun saatan vihastukseni päätökseen heissä.
14 Ja minä teen sinut* hävitetyksi paikaksi ja häväistykseksi ympärilläsi olevien kansakuntien keskelle jokaisen ohikulkijan silmien eteen.+ 15 Ja sinusta on tultava häväistys+ ja herjaavien sanojen kohde,+ varoittava esimerkki+ ja kauhu ympärilläsi oleville kansakunnille, kun panen sinussa täytäntöön tuomioita suuttumuksessa ja vihastuksessa sekä antaen raivoisia ojennuksia.+ Minä, Jehova, olen puhunut.
16 Kun minä lähetän heidän kimppuunsa* nälänhädän vahingolliset nuolet,+ joiden on osoittauduttava turmioksi ja jotka tulen lähettämään saattaakseni teidät turmioon,+ niin nälänhätää minä lisään teille ja katkaisen leipävartaanne.+ 17 Ja minä olen lähettävä kimppuunne nälänhädän sekä vahingollisia petoja,+ ja niiden on riistettävä sinulta lapset, ja rutto+ sekä veri+ kulkevat lävitsesi, ja miekan minä tuon kimppuusi.+ Minä, Jehova, olen puhunut.’”