Jesaja
30 ”Voi itsepäisiä poikia”,+ lausuu Jehova, ”jotka ovat taipuvaisia toimimaan neuvon mukaan, mutta eivät sen, joka on minulta,+ ja vuodattamaan juomauhria*, mutta eivät minun hengelläni, lisätäkseen syntiä syntiin,+ 2 jotka minun suultani kysymättä+ aikovat lähteä alas Egyptiin+ etsiäkseen turvaa faraon linnoituksesta ja suojautuakseen Egyptin varjoon!+ 3 Ja faraon linnoituksesta on teille tuleva häpeän aihe+ ja Egyptin varjoon suojautumisesta nöyryytyksen syy.+ 4 Sillä hänen ruhtinaansa ovat tulleet Soaniin,+ ja Hanesiin asti ehtivät hänen lähettinsä*. 5 Jokainen on häpeävä kansaa, joka ei hyödytä ketään, josta ei ole apua eikä hyötyä vaan joka on häpeän ja myös häväistyksen aihe.”+
6 Julistus etelän* eläimiä vastaan:+ Halki ahdingon+ ja vaikeiden olosuhteiden maan, leijonan ja murisevan* jalopeuran, kyykäärmeen ja lentävän tulikäärmeen maan*+ he kuljettavat täysikasvuisten aasien selässä rikkauksiaan ja kamelien+ kyttyröillä tarvikkeitaan. Kansalle ne eivät osoittaudu miksikään hyödyksi. 7 Ja egyptiläiset ovat pelkkää turhuutta, eikä heistä ole kerrassaan mitään apua.+ Sen tähden olen antanut tälle* nimen: ”Rahab+ – he ovat paikallaan istujia.”
8 ”Tule nyt, kirjoita se tauluun heidän läsnä ollessaan ja piirrä se kirjaan,+ että se palvelisi tulevaan päivään, todistukseksi* ajan hämärään asti.+ 9 Sillä he ovat kapinallinen kansa,+ valheellisia poikia,+ poikia, jotka eivät ole halunneet kuulla Jehovan lakia,+ 10 jotka ovat sanoneet näkeville: ’Ette saa nähdä’ ja näkyjennäkijöille: ’Ette saa nähdä meille mitään suorasukaisia* näkyjä.+ Puhukaa meille siloisia*, nähkää silmänlumeita.+ 11 Väistykää tieltä, poiketkaa polulta.+ Toimittakaa meidän tähtemme pois Israelin Pyhä.’”+
12 Sen tähden Israelin Pyhä on sanonut näin: ”Koska te hylkäätte tämän sanan+ ja luotatte petolliseen riistoon ja siihen, mikä on vilpillistä, ja tukeudutte siihen,+ 13 sen tähden tästä erheestä tulee teille kuin sortumaisillaan oleva rikkouma, pullistuma korotetussa muurissa,+ jonka murtuminen voi tapahtua äkkiä, hetkessä.+ 14 Ja se rikotaan niin kuin savenvalajan suuri ruukku rikotaan,+ murskataan säälimättä, niin ettei sen murskasta löydy saviastian palasta, jolla koota tulta tulisijasta tai ammentaa vettä suoperäisestä paikasta.”*+
15 Sillä näin on Suvereeni Herra Jehova, Israelin Pyhä,+ sanonut: ”Tulemalla takaisin ja lepäämällä te pelastutte. Häiriintymättömänä pysymisessä ja luottavaisuudessa osoittautuu olevan teidän väkevyytenne.”+ Mutta te ette halunneet.+ 16 Ja te sanoitte: ”Ei, vaan hevosilla me pakenemme!”+ Niinpä saatte paeta. ”Ja nopeilla hevosilla me ratsastamme!”+ Niinpä teitä takaa-ajavat osoittautuvat nopeiksi.+ 17 Tuhat vapisee* yhden ärjynnästä,+ viiden ärjynnästä te pakenette, kunnes teistä jäljelle jääneet ovat kuin masto vuorenhuipulla ja kuin merkki* kukkulalla.+
18 Ja sen tähden Jehova odottaa osoittaakseen teille suopeutta,+ ja sen tähden hän nousee osoittamaan teille armoa.+ Sillä Jehova on tuomion Jumala.*+ Onnellisia+ ovat kaikki häntä odottavat.+ 19 Kun Siionissa+ oleva kansa asuu Jerusalemissa,+ sinä* et suinkaan itke.+ Hän* osoittaa sinulle totisesti suopeutta kuullessaan huutosi äänen; heti sen kuullessaan hän todella vastaa sinulle.+ 20 Ja Jehova* on antava teille leiväksi ahdinkoa ja vedeksi sortoa;+ Suuri Opettajasi* ei silti enää kätkeydy, ja silmiesi täytyy tulla silmiksi, jotka näkevät Suuren Opettajasi.+ 21 Ja mikäli menisitte oikealle tai mikäli menisitte vasemmalle,+ kuulevat sinun korvasi sanan takaasi sanovan: ”Tässä on tie.+ Kulkekaa sitä.”
22 Ja teidän* on saastutettava sinun* hopeisten veistettyjen kuviesi päällyste+ ja kultaisen valetun+ patsaasi silaus.+ Sinä viskaat ne menemään.+ Niin kuin nainen, jolla on kuukautiset, sinä sanot sille: ”Silkkaa saastaa!”+ 23 Ja hän antaa sateen siemenellesi, jonka kylvät maahan,+ ja maan tuotteena leipää, josta on tuleva lihavaa ja öljyistä.+ Sinun karjasi laiduntaa sinä päivänä avaralla laitumella.+ 24 Ja nautakarja sekä täysikasvuiset aasit, joita käytetään maata viljeltäessä, syövät suolaheinällä maustettua rehua, joka on viskattu lapiolla+ ja viskaimella. 25 Ja jokaisella korkealla vuorella ja jokaisella ylhäisellä kukkulalla on oleva virtoja,+ vesiojia, suuren teurastuksen päivänä tornien kaatuessa.+ 26 Ja täydenkuun valo on tuleva hehkuvan auringon valon kaltaiseksi, ja hehkuvan auringon valokin tulee seitsenkertaiseksi,+ kuin seitsemän päivän valoksi sinä päivänä, jona Jehova sitoo kansansa murtuman+ ja parantaa+ jopa iskunsa aiheuttaman pahan haavan.
27 Katso! Jehovan nimi tulee kaukaa hehkuen hänen suuttumuksestaan+ ja raskain pilvin. Hänen huulensa taas ovat tulleet täyteen tuomiojulistusta, ja hänen kielensä on kuin kuluttava tuli.+ 28 Ja hänen henkensä* on kuin tulviva puro, joka ulottuu kaulaan asti+ seuloakseen kansakuntia arvottomuuden seulassa,+ ja kansojen suupielissä on suitset,+ jotka saavat harhailemaan. 29 Teillä tulee olemaan laulu,+ sellainen kuin sinä yönä, jona pyhittäydytään juhlaa varten,+ ja sydämen ilo niin kuin sillä, joka vaeltaa huiluineen+ mennäkseen Jehovan vuorelle,+ Israelin Kallion*+ luo.
30 Ja Jehova antaa äänensä+ arvokkuuden kuulua ja käsivartensa laskeutumisen näkyä+ suuttumuksen raivossa+ ja kuluttavan tulen liekissä,+ kaatosateessa ja rajuilmassa+ ja raekivissä.+ 31 Sillä Jehovan äänen vuoksi Assyria kauhistuu;+ kepillä hän lyö sitä.+ 32 Ja on osoittautuva, että jokaista Jehovan kurituksen* sauvan iskua, jonka hän antaa osua Assyriaan, säestävät tamburiinit ja harput,+ ja hän on taisteleva heitä vastaan heiluttaen aseita taisteluissa.*+ 33 Sillä hänen Tofetinsa*+ on jo kunnostettu; myös kuningasta varten se on valmistettu.+ Hän on tehnyt sen rovion syväksi. Tulta ja puita on runsaasti. Jehovan henkäys* palaa sitä vastaan kuin rikkipuro.+