1. Mooseksen kirja

37 Ja Jaakob asui edelleen isänsä muukalaisuuden maassa,+ Kanaanin maassa.+

2 Tämä on Jaakobin historia.

Kun Joosef+ oli seitsentoistavuotias, hän sattui olemaan katraan joukossa veljiensä kanssa lampaita paimentamassa,*+ ja koska hän oli vielä nuorukainen, hän oli isänsä vaimojen Bilhan+ ja Silpan+ poikien kanssa. Mutta Joosefilla oli heistä huonoa kerrottavaa heidän isälleen.+ 3 Ja Israel rakasti Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiaan,+ koska hän oli hänen vanhalla iällä saamansa poika, ja hän teetti hänelle pitkän raidallisen paidankaltaisen vaatteen.+ 4 Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiään, he alkoivat vihata häntä,+ eivätkä he pystyneet puhumaan hänelle rauhallisesti.+

5 Myöhemmin Joosef näki unen ja kertoi sen veljilleen,+ ja he saivat lisäsyytä hänen vihaamiseensa. 6 Näin hän sanoi heille: ”Kuunnelkaahan tätä unta, jonka olen nähnyt.+ 7 Katso, olimme sitomassa lyhteitä keskellä peltoa, kun samassa minun lyhteeni nousi ja myös seisoi suorana, ja kas, teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumartuivat minun lyhteeni eteen.”+ 8 Silloin hänen veljensä sanoivat hänelle: ”Sinäkö tosiaan tulisit meidän kuninkaaksemme?”+ tai: ”Sinäkö tosiaan tulisit hallitsemaan meitä?”+ Niin he saivat uutta syytä vihata häntä hänen uniensa ja sanojensa takia.

9 Sen jälkeen hän näki vielä toisen unen, ja hän kertoi sen veljilleen ja sanoi: ”Kuulkaa, olen nähnyt jälleen unen, ja katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat eteeni.”+ 10 Sitten hän kertoi sen isälleen samoin kuin veljilleen, ja hänen isänsä nuhteli häntä ja sanoi hänelle:+ ”Mitä tämä näkemäsi uni merkitsee? Minäkö ja myös äitisi ja veljesi tosiaan tulisimme kumartumaan eteesi maahan?” 11 Ja hänen veljensä tulivat hänelle mustasukkaisiksi,+ mutta hänen isänsä pani nämä sanat* mieleensä.+

12 Hänen veljensä menivät sitten laiduntamaan isänsä katrasta* lähelle Sikemiä.+ 13 Jonkin ajan kuluttua Israel sanoi Joosefille: ”Eivätkö veljesi olekin paimentamassa lähellä Sikemiä? Tule, annahan kun lähetän sinut heidän luokseen.” Hän sanoi tähän hänelle: ”Tässä olen!”+ 14 Niin hän sanoi hänelle: ”Menehän. Katso, voivatko veljesi hyvin ja voiko katras hyvin*, ja tuo minulle vastaus.”+ Sen jälkeen hän lähetti hänet matkaan Hebronin+ alatasangolta, ja hän kulki Sikemiä kohti. 15 Myöhemmin muuan mies tapasi hänet, ja katso, hän oli harhailemassa kedolla. Silloin mies tiedusteli häneltä sanoen: ”Mitä etsit?” 16 Tähän hän sanoi: ”Veljiäni minä etsin. Kertoisitko minulle, missä he ovat paimentamassa?” 17 Mies sanoi siihen: ”He ovat lähteneet täältä liikkeelle, koska kuulin heidän sanovan: ’Mennään Dotaniin.’” Niin Joosef kulki edelleen veljiensä perässä ja löysi heidät Dotanista.

18 He huomasivat hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän ehti heidän lähelleen, he alkoivat punoa viekkaita juonia häntä vastaan surmatakseen hänet.+ 19 Niin he sanoivat toisilleen: ”Katso! Tuolla tulee se uneksija.*+ 20 Tulkaahan, niin tapetaan hänet ja heitetään hänet johonkin vesikuoppaan;+ sen jälkeen meidän täytyy sanoa, että villipeto on syönyt hänet.+ Katsotaan sitten, mitä hänen unistaan tulee.” 21 Kun Ruuben kuuli tämän, hän yritti pelastaa hänet heidän käsistään.+ Siksi hän sanoi: ”Ei lyödä hänen sieluaan kuoliaaksi.”*+ 22 Ja Ruuben sanoi heille vielä: ”Älkää vuodattako verta.+ Heittäkää hänet tähän vesikuoppaan, joka on tässä erämaassa, älkääkä käykö häneen väkivaltaisesti käsiksi.”+ Hän aikoi pelastaa hänet heidän käsistään palauttaakseen hänet hänen isälleen.

23 Niin tapahtui, että heti kun Joosef tuli veljiensä luo, he riisuivat Joosefilta hänen pitkän vaatteensa, sen pitkän raidallisen vaatteen, joka oli hänen yllään,+ 24 minkä jälkeen he ottivat hänet ja heittivät hänet vesikuoppaan.+ Siihen aikaan kuoppa oli tyhjä, siinä ei ollut vettä.

25 Sitten he istuutuivat syömään leipää.+ Kun he nostivat silmänsä ja katsoivat, niin kas, ismaelilaisten+ karavaani oli tulossa Gileadista, ja heidän kamelinsa kuljettivat matkassaan ladaania ja palsamia* ja hartsipitoista* kuorta+ viedäkseen ne Egyptiin. 26 Tällöin Juuda sanoi veljilleen: ”Mitä hyötyä siitä olisi, että tappaisimme veljemme ja peittäisimme hänen verensä?+ 27 Tulkaa, niin myydään+ hänet ismaelilaisille eikä käydä häneen käsiksi.+ Hän on sentään meidän veljemme, meidän lihaamme.” Niin he kuuntelivat veljeään.+ 28 Miehiä, midianilaisia kauppiaita,+ kulki nyt ohi. Niinpä he vetivät ja nostivat Joosefin vesikuopasta+ ja myivät Joosefin ismaelilaisille kahdestakymmenestä hopearahasta.+ Nämä veivät sitten Joosefin Egyptiin.

29 Myöhemmin Ruuben palasi vesikuopalle, eikä vesikuopassa ollutkaan Joosefia. Silloin hän repäisi vaatteensa.+ 30 Kun hän palasi toisten veljiensä luo, hän huudahti: ”Poika on poissa! Ja minä – minne minä joudunkaan?”+

31 Mutta he ottivat Joosefin pitkän vaatteen ja teurastivat vuohipukin ja kastoivat pitkän vaatteen useita kertoja vereen.+ 32 Sen jälkeen he lähettivät pitkän raidallisen vaatteen vietäväksi isälleen ja sanoivat: ”Tämän me löysimme. Tarkastaisitko,+ onko se poikasi pitkä vaate vai ei.”+ 33 Ja hän tarkasteli sitä ja huudahti: ”Se on poikani pitkä vaate! Villipedon on täytynyt syödä hänet!+ Joosef on varmasti raadeltu!”+ 34 Sen jälkeen Jaakob repäisi päällysvaippansa ja pani säkkikankaan lanteilleen ja suri poikaansa monta päivää.+ 35 Ja kaikki hänen poikansa ja kaikki hänen tyttärensä nousivat lohduttelemaan häntä,+ mutta hän kieltäytyi lohdutuksesta ja sanoi selitykseksi:+ ”Minä menen surren poikani luo alas Šeoliin*!” Ja hänen isänsä itki häntä.

36 Mutta midianilaiset myivät hänet Egyptiin faraon* hovivirkamiehelle Potifarille,+ henkivartioston päällikölle.+