2. Aikakirja
33 Alkaessaan hallita Manasse+ oli kaksitoistavuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentäviisi vuotta.+
2 Ja hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä,+ niiden kansakuntien inhottavuuksien+ mukaan, jotka Jehova oli ajanut pois Israelin poikien edestä.+ 3 Niinpä hän rakensi jälleen uhrikukkulat,+ jotka hänen isänsä Hiskia oli hajottanut,+ ja pystytti alttareita+ Baaleille+ ja teki pyhiä paaluja+ ja alkoi kumartaa+ kaikkea taivaiden armeijaa+ ja palvella sitä.+ 4 Ja hän rakensi alttareita+ Jehovan huoneeseen, josta Jehova oli sanonut: ”Jerusalemissa tulee nimeni olemaan ajan hämärään asti.”+ 5 Ja hän rakensi edelleen alttareita kaikelle taivaiden armeijalle+ Jehovan huoneen kahteen esipihaan.+ 6 Ja hän itse pani omat poikansa kulkemaan tulen läpi+ Hinnomin pojan laaksossa*+ ja harjoitti taikuutta+ ja ennusteli+ ja harjoitti noituutta+ ja hankki meedioita+ ja ammattimaisia ennustajia.+ Hän teki laajassa mitassa sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, loukatakseen häntä.+
7 Lisäksi hän pani tekemänsä veistetyn kuvan+ tosi Jumalan huoneeseen,+ josta Jumala oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: ”Tähän huoneeseen ja Jerusalemiin, jonka olen valinnut+ Israelin kaikista heimoista, minä panen nimeni,+ niin että se pysyy siinä ajan hämärään asti.+ 8 Enkä minä enää siirrä Israelin jalkoja pois siltä maalta, jonka olen määrännyt+ heidän* esi-isilleen,+ kunhan he vain pitävät huolen kaiken sen tekemisestä, mistä olen antanut heille käskyn+ koko lain+ ja säännösten+ ja oikeudellisten päätösten+ suhteen, jotka on annettu Mooseksen käden kautta.”+ 9 Ja Manasse+ vietteli Juudaa+ ja Jerusalemin asukkaita tekemään pahemmin+ kuin ne kansakunnat, jotka Jehova oli tuhonnut Israelin poikien edestä.+
10 Ja Jehova puhui edelleen Manasselle ja hänen kansalleen, mutta he eivät kiinnittäneet huomiota.+ 11 Lopulta Jehova toi heitä vastaan+ Assyrian kuninkaan+ armeijan päälliköt, ja niin he vangitsivat Manassen onkaloista+ ja sitoivat+ hänet kaksilla kuparikahleilla ja veivät hänet Babyloniin. 12 Mutta heti kun hän joutui ahdinkoon,+ hän hellytti Jehovan, Jumalansa, kasvoja+ ja nöyrtyi+ suuresti esi-isiensä Jumalan takia. 13 Ja hän rukoili Häntä jatkuvasti, niin että Hän kuuli hänen rukouksensa+ ja kuuli hänen suosionpyyntönsä ja palautti hänet Jerusalemiin hänen kuninkuuteensa,+ ja Manasse tuli tietämään, että Jehova on tosi Jumala.+
14 Ja tämän jälkeen hän rakensi Daavidin kaupunkiin+ ulkomuurin+ Gihonin+ länsipuolelle purolaaksoon, aina Kalaporttiin+ asti, ja hän pani sen kiertämään Ofelin+ ja teki siitä hyvin korkean. Lisäksi hän asetti sotajoukon päälliköitä kaikkiin Juudan linnoitettuihin kaupunkeihin.+ 15 Ja hän ryhtyi poistamaan vieraita jumalia*+ ja epäjumalankuvaa+ Jehovan huoneesta ja kaikkia alttareita,+ jotka hän oli rakentanut Jehovan huoneen vuorelle ja Jerusalemiin, ja heitätti ne sitten kaupungin ulkopuolelle. 16 Lisäksi hän kunnosti Jehovan alttarin+ ja alkoi uhrata sillä yhteysteurasuhreja+ ja kiitosteurasuhreja+ ja käski Juudaa palvelemaan Jehovaa, Israelin Jumalaa.+ 17 Siitä huolimatta kansa uhrasi yhä uhrikukkuloilla,+ tosin Jehovalle, Jumalalleen.
18 Mitä muuta sanottavaa on Manassesta ja hänen Jumalalleen esittämästään rukouksesta+ ja niiden näkyjennäkijöiden+ sanoista, jotka puhuivat hänelle Jehovan, Israelin Jumalan, nimessä, katso, se on Israelin kuninkaiden asioiden joukossa.+ 19 Mitä tulee hänen rukoukseensa+ ja siihen, miten hänen rukouksensa+ kuultiin, ja kaikkeen hänen syntiinsä+ ja hänen uskottomuuteensa+ ja niihin kohteisiin, joihin hän rakensi uhrikukkuloita+ ja pystytti pyhiä paaluja*+ ja veistettyjä kuvia,+ ennen kuin hän nöyrtyi,+ katso, ne ovat kirjoitettuina hänen näkyjennäkijöittensä* sanoissa. 20 Lopulta Manasse meni lepoon esi-isiensä pariin,+ ja hänet haudattiin+ talonsa luo, ja hänen poikansa Amon+ alkoi hallita hänen sijastaan.
21 Alkaessaan hallita Amon+ oli kaksikymmentäkaksivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta.+ 22 Ja hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä,+ niin kuin hänen isänsä Manasse oli tehnyt,+ ja Amon uhrasi+ kaikille isänsä Manassen+ tekemille veistetyille kuville+ ja palveli niitä.+ 23 Eikä hän nöyrtynyt+ Jehovan takia, niin kuin hänen isänsä Manasse oli nöyrtynyt,+ sillä Amon saattoi syyllisyyden lisääntymään.+ 24 Lopulta hänen palvelijansa tekivät salaliiton+ häntä vastaan ja surmasivat hänet hänen omassa talossaan.+ 25 Mutta maan kansa löi+ kaikki, jotka olivat olleet salaliitossa+ kuningas Amonia vastaan,+ ja sitten maan kansa+ teki hänen poikansa Josian+ kuninkaaksi hänen sijaansa.