Jesaja
66 Näin on Jehova sanonut: ”Taivaat ovat minun valtaistuimeni,+ ja maa on minun jalkojeni alusta.+ Missä sitten on se huone, jonka te voitte rakentaa minulle,+ ja missä sitten on paikka lepopaikaksi minulle?”+
2 ”Minun kätenihän on tehnyt tämän kaiken, niin että tämä kaikki tuli olemaan”,*+ lausuu Jehova. ”Ja minä katson sen puoleen, joka on ahdistettu ja hengeltään murtunut+ ja joka vapisee sanani edessä.*+
3 Joka teurastaa sonnin, on kuin se, joka lyö miehen* maahan.+ Joka uhraa lampaan, on kuin se, joka taittaa koiralta niskan.+ Joka uhraa lahjan – sian verta!+ Joka esittää suitsutuspihkaa muistouhriksi,+ on kuin se, joka lausuu siunauksen maagisin sanoin.*+ He ovat myös niitä, jotka ovat valinneet omat tiensä, ja heidän sielunsa on mieltynyt heidän iljetyksiinsä.+ 4 Minä puolestani valitsen tavat, joilla heitä kohdellaan pahoin,+ ja minä saatan heidän päälleen sen, mikä heitä pelottaa,+ sillä kun minä kutsuin, kukaan ei vastannut, minä puhuin, mutta kukaan ei kuunnellut,+ ja he tekivät sitä, mikä oli pahaa silmissäni, ja valitsivat sen, mihin en mieltynyt.”+
5 Kuulkaa Jehovan sana, te jotka vapisette hänen sanansa edessä:+ ”Veljenne, jotka vihaavat teitä,+ jotka sulkevat teidät yhteydestään minun nimeni tähden,+ sanoivat: ’Olkoon Jehova kirkastettu!’+ Hänen on myös näyttäydyttävä teidän iloitessanne,+ ja heidäthän saatetaan häpeään.”+
6 Metelin ääni kaupungista, ääni temppelistä!+ Se on Jehovan ääni: hän maksaa vihollisilleen ansion mukaan.+
7 Ennen kuin nainen alkoi tuntea synnytyspolttoja, hän jo synnytti.+ Ennen kuin hänelle tulivat synnytyskivut, hän jo päästi kohdustaan poikalapsen.+ 8 Kuka on kuullut tällaisesta?+ Kuka on nähnyt tällaista?+ Synnytetäänkö maa+ poltoin yhtenä päivänä?+ Tai syntyykö kansakunta+ yhdellä kertaa?*+ Sillä Siion on saanut synnytyspoltot ja on myös synnyttänyt poikansa.
9 ”Minäkö aiheuttaisin repeytymisen* enkä saattaisi syntymään?”+ sanoo Jehova. ”Tai saatanko minä syntymään ja aiheutankin sulkeutumisen?” on Jumalasi* sanonut.
10 Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänen kanssaan,+ te kaikki häntä rakastavat.+ Riemuitkaa suuresti hänen kanssaan, te kaikki, jotka surette häntä,+ 11 siksi että te tulette imemään ja tulette todella kylläisiksi hänen täyden lohdutuksensa* rinnasta, siksi että te maistatte ja koette suurta iloa hänen kunniansa nisästä.+ 12 Sillä näin on Jehova sanonut: ”Katso, minä ohjaan hänen luokseen rauhan niin kuin virran+ ja kansakuntien kunnian niin kuin tulvivan puron,+ ja te saatte varmasti imeä.+ Lonkalla teitä kannetaan, ja polvilla teitä hyväillään.+ 13 Niin kuin miestä*, jota hänen oma äitinsä lohduttaa, niin lohdutan minä teitä,+ ja Jerusalemin tapauksessa teitä lohdutetaan.+ 14 Ja te näette varmasti, ja teidän sydämenne on riemuitseva,+ ja kuin vihanta ruoho orastavat teidän luunne.+ Ja Jehovan käsi tehdään tunnetuksi hänen palvelijoilleen,+ mutta hän julistaa tuomion vihollisilleen.”+
15 ”Sillä katso, Jehova itse tulee kuin tuli,+ ja hänen vaununsa ovat kuin myrskytuuli,+ jotta hän maksaisi takaisin suuttumuksensa silkalla vihastuksella ja nuhtelunsa tulen liekeillä.+ 16 Sillä kuin tuli Jehova itse ryhtyy todellakin ajamaan riita-asiaa, niin, miekallaan+ kaikkea lihaa vastaan, ja Jehovan surmaamia on oleva paljon.+ 17 Ne, jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarhoja+ varten sen* takana, joka on keskellä, jotka syövät sian lihaa+ ja sitä, mikä on iljettävää, jopa hyppivää jyrsijää,*+ he kaikki tulevat yhdessä loppuunsa”, lausuu Jehova. 18 ”Ja mitä tulee heidän tekoihinsa+ ja ajatuksiinsa,+ niin minä tulen kootakseni kaikki kansakunnat ja kielet,+ ja niiden on tultava ja nähtävä kunniani.”+
19 ”Ja minä asetan heidän keskuuteensa merkin,*+ ja minä lähetän jotkut pakoon päässeistä kansakuntiin,+ Tarsisiin,+ Puliin* ja Ludiin,+ jousenjännittäjien* luo, Tubaliin ja Javaniin,+ kaukaisiin saariin,*+ jotka eivät ole saaneet kuulla minusta eivätkä nähdä kunniaani,+ ja he kertovat varmasti minun kunniastani kansakuntien keskuudessa.+ 20 Ja he tuovat kaikki veljenne kaikista kansakunnista+ lahjaksi Jehovalle,+ hevosten selässä ja vaunuissa ja katetuissa vankkureissa ja muulien selässä ja nopeiden naaraskamelien selässä,+ ylös pyhälle vuorelleni,*+ Jerusalemiin”, on Jehova sanonut, ”niin kuin Israelin poikien tuodessa lahjan puhtaassa astiassa Jehovan huoneeseen.”+
21 ”Ja heistäkin minä otan joitakuita papeiksi, leeviläisiksi*”, on Jehova sanonut.
22 ”Sillä niin kuin uudet taivaat+ ja uusi maa,+ jotka minä teen, pysyvät minun edessäni”,+ lausuu Jehova, ”niin pysyvät teidän jälkeläisenne*+ ja teidän nimenne.”+
23 ”Ja on tapahtuva, että uudestakuusta uuteenkuuhun* ja sapatista sapattiin* kaikki liha tulee kumartumaan minun eteeni”,+ on Jehova sanonut. 24 ”Ja he menevät ulos katsomaan niiden miesten* ruumiita, jotka rikkoivat minua vastaan,+ sillä madot niissä* eivät kuole eikä niiden tuli sammu,+ ja niistä on tuleva iljettäviä kaikelle lihalle.”+