9 Mutta me näemme, että vähän enkeleitä alhaisemmaksi+ tehty Jeesus on nyt kruunattu kirkkaudella ja kunnialla, koska hän kärsi kuoleman,+ jotta hän Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä* maistaisi kuolemaa jokaisen ihmisen puolesta.+
27 Toisin kuin noiden ylimmäisten pappien, hänen ei tarvitse uhrata uhreja joka päivä,+ ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien puolesta,+ koska hän teki sen yhden kerran kaikiksi ajoiksi uhratessaan itsensä.+
7 mutta ylimmäinen pappi menee toiseen huoneeseen yksin kerran vuodessa,+ ja hänellä on oltava mukanaan verta,+ jonka hän uhraa omasta puolestaan+ ja niiden syntien puolesta, joihin kansa+ tietämättömyyttään on syyllistynyt.
12 Hän meni pyhään paikkaan yhden kerran lopullisesti mukanaan oma verensä,+ ei vuohien ja nuorten sonnien verta, ja hankki meille ikuisen vapautuksen.*+