10 Hanna oli aivan epätoivoinen,* ja hän alkoi rukoilla Jehovaa+ ja itkeä hillittömästi. 11 Hän myös antoi juhlallisen lupauksen: ”Oi armeijoiden Jehova, jos näet palvelijasi ahdistuksen ja muistat minua etkä unohda palvelijaasi vaan annat palvelijallesi poikalapsen,+ niin minä annan hänet Jehovalle koko hänen elinajakseen eikä partaveitsi kosketa hänen päätään.”+

11 Daavid sanoi sitten Abisaille ja kaikille palvelijoilleen: ”Oma poikani, joka on lähtöisin minusta,* haluaa tappaa minut+ – kuinka paljon ennemmin sitten benjaminilainen!+ Antakaa hänen olla, niin että hän voi kirota minua, sillä Jehova on käskenyt häntä tekemään niin! 12 Ehkä Jehova näkee kärsimykseni+ ja Jehova palkitsee minut hyvällä niiden kirousten sijaan, joita minulle on tänään huudettu.”+

9 Teksti,* jonka Juudan kuningas Hiskia kirjoitti, kun hän sairastui ja toipui sairaudestaan.