Suurkaupunkielämä – lyhyt askel sopusoinnusta sekasortoon
Herätkää!-lehden Irlannin-kirjeenvaihtajalta
IHMISET, jotka eivät ole tottuneet kaupunkielämään, kummastelevat usein niitä, jotka päättävät asua suurkaupungissa. Suunnattomat betoni-, teräs- ja lasirakennelmat pelottavat heitä. He katselevat kauhistuneina näihin paikkoihin ahtautuneitten sankkojen ihmislaumojen hullunmyllyä.
Oletko koskaan seisahtunut ajattelemaan, miten ja miksi suurkaupungit syntyivät? Jos pysähdyt minkä tahansa suuren kaupungin keskustaan erityisesti ruuhka-aikana, et voi olla ihmettelemättä, mistä se kaikki on saanut alkunsa. Uupuneet jalankulkijat taistelevat ajoneuvoja vastaan, jotka syöksevät saasteita liikenteen tukkeuttamille kaduille. Melu on lähes sietämätöntä.
Sen lisäksi että ihmettelee, mistä suurkaupungit ovat saaneet alkunsa, ei voi olla pohtimatta: miten suuri on suurkaupunkielämän luhistumisen vaara? Kun niin suuret ihmismassat asuvat ja työskentelevät yhdessä niin täyteen ahdetussa tilassa, tarvitaan epäilemättä paljon yhteistoimintaa, jotta kaikki toimisi kunnolla. Mutta miten pitkä askel yhteistoiminnasta sekasortoon oikeastaan on?
Tarkastelkaamme ensin lyhyesti joitakin tekijöitä, jotka ovat myötävaikuttaneet suurkaupunkien syntymiseen eri seuduille. Silmäys menneisyyteen voi auttaa meitä käsittämään, miten erilaista elämä on nykyään.
Miksi suurkaupungit syntyivät?
Jotkin kaupungit ovat vain kasvaneet ”luonnollisella tavalla” maantieteellisten ja strategisten tekijöitten vuoksi. Toiset ovat kehittyneet ”pakolla” mm. teollisten tai poliittisten etujen tyydyttämiseksi.
Esimerkiksi täällä Irlannissa Dublin yksinkertaisesti vain kasvoi suurkaupungiksi. Sen historia ulottuu skandinaavien maahantunkeutumiseen asti ja sitä kauemmaksi, kun taas Belfast on suhteellisen uusi tulokas suurkaupunkien joukossa.
Dublinin kasvu johtui sen otollisesta asemasta Liffeyjoen varrella. Toisiaan seuranneet Irlannin valloittajat tunnustivat sijaintipaikan mahdollisuudet, ja niin kaupunki laajeni skandinaavien, normannien ja englantilaisten vaikutuksesta. Kukin ryhmä jätti jälkensä kaupunkiin.
Toisaalta Belfast on suuressa määrin nykyaikaisen teollisen kehityksen tulos. Vasta 18. vuosisadan lopulla se alkoi kasvaa nykyiseen mittaansa. Siihen asti se oli erään historioitsijan mukaan ”yhä pieni, likainen, täpötäysi kaupunki Laganjoen länsirannalla”. Sen kasvu pienestä asumusryhmästä nykyiseksi tiheään asutuksi teollisuuskeskukseksi johtui melkein yksinomaan pellava- ja laivanrakennusteollisuuden kehityksestä tällä alueella.
Näiden teollisuudenhaarojen ympärille kohosivat kauppahuoneet, komeat asuinrakennukset, myymälät ja toimistot, sinne kerääntyneen runsaan työläisväestön asumukset ja kaikki muu, joista nykyaikainen kaupunki muodostuu.
Näin kehittyivät nuo mahtavat rakennusten ja ihmisten keskittymät, joita me kutsumme suurkaupungeiksi, ja usein ohessa versoi monenlaista likaa pikemmin kuin Luojan töitten kauneutta, joka näkyy muualta maasta. Niiden nykyinen pelkkä monimutkaisuus saa kuvittelukykymme ymmälle.
Nykyajan suurkaupunkien monimutkaisuus
Pysähdyhän harkitsemaan, mitä historian kehitysvaiheet ovat tuoneet mukanaan: Ihmisten toisiinsa kytkeytyvien toimintojen lukuisia päällekkäisiä verkostoja. Suuret tieverkot yhdistävät monenlaisia yrityksiä toisiinsa. Lukemattomat kätketyt johdot, putket ja kaapelit kuljettavat tärkeätä energiaa kaiken pitämiseksi toiminnassa, ja viemärit poistavat uskomattoman suuren jätemäärän.
Ajattele kaikkia niitä eri palveluja, joiden täytyy toimia yhdessä kaupunkielämän pitämiseksi edes jonkinlaisessa järjestyksessä: energianjakelu, elintarvikehuolto, liikenneyhteydet, tiedotusvälineet, vedenjakelu, jätehuolto, terveydenhoito, teiden kunnossapito, asunnot ja niin edelleen.
Olemme taipuvaisia pitämään näitä elämän tosiasioina, ikään kuin ne olisivat aina olleet olemassa. Mutta ei ole pitkä aika siitä, kun näitä palveluja ei ollut.
Nykyajan suurkaupunkien rakentaminen on vaatinut suunnattoman määrän työtä, puhumattakaan lukemattomien suunnittelijoiden ja kaukokatseisten hallitusmiesten tekemästä suunnittelusta ja valmisteluista. Mutta juuri kaupunkien monimutkaisuus tekee ne alttiiksi sabotoinnille ja sekasorrolle.
Tästä saatiin äskettäin näyte, kun eräät Belfastin väestön osat kieltäytyivät työstä esittääkseen aktiivisen vastalauseen eräitten poliittisten kehitysvaiheitten tähden. Katsaus tapahtumiin valaisee nopeasti, miten helposti nykyaikaisen suurkaupungin elämä voi pysähtyä.
Kaupunkielämän luhistuminen
Kaikki alkoi keskiviikkona 15. toukokuuta viime vuonna. Poliittisten tapahtumien synnyttämää pitkäaikaista yleistä levottomuutta seurasi yleislakko. Hyvin nopeasti kaupungin teollisuuselämä pysähtyi kokonaan.
Lakkolaisten ensimmäisiä toimenpiteitä oli sähkönjakelun supistaminen. He ilmoittivat, että sähköä annettaisiin ainoastaan välttämättömien palvelujen hoitamiseksi, kuten sairaaloille. Sähkötön kaupunki on kuin eloton ruumis. Niin monet nykyajan mukavuudet riippuvat täysin tästä energianlähteestä. Niinpä sähköä ei annettu enää jatkuvasti, vaan kuluttajat saivat sitä kolmen tai neljän tunnin ajan, minkä jälkeen jakelu loppui pitkiksi ajoiksi ilman varoitusta tai etukäteisilmoitusta.
Ne, jotka asuivat täysin moderneissa, äskettäin valmistuneissa rakennuksissa, havaitsivat usein, ettei heillä ollut minkäänlaista lämmitys-, valaistus- tai keittomahdollisuutta. Invalidit ja sairaat joutuivat vakavaan vaaraan puhumattakaan niistä, joiden oli kiivettävä loputtomilta tuntuvat portaat päästäkseen kotiinsa monikerroksisissa asuintaloissa.
Sairaalat joutuivat vaikeaan tilanteeseen sähkönjakelun huonontuessa. Niiden oli usein turvauduttava omiin varageneraattoreihinsa. Ei ollut suinkaan miellyttävää joutua sellaiseen tilanteeseen kesken tarkkuutta vaativaa ja mahdollisesti hengenvaarallista leikkausta. Jopa puhtaitten liinavaatteitten riittävä saanti muodostui todelliseksi ongelmaksi pesulan laitteiden pysähtyessä.
Liikenne, kaupunkisuunnittelijoitten ja hallitusmiesten alituinen päänvaiva, joutui kaaokseen. Toisinaan liikennevalot lakkasivat toimimasta eri puolilla kaupunkia.
Kaupungin liike-elämä vaikeutui suuresti. Kaupungin keskustassa työskentelevät havaitsivat työhön matkustamisen päivä päivältä hankalammaksi. Protestoijat pystyttivät tiesulkuja ja estivät vapaan liikkumisen kaikkialla kaupungissa. Kaupungin julkinen liikenne pysähtyi sen jälkeen, kun jotkin ajoneuvot oli kaapattu ja niistä oli tehty barrikadeja. Yksityisautoilijoita pysäytettiin ja kuulusteltiin, koska protestoijat vaativat kaikkia luopumaan työnteosta.
Ne, joiden lopulta onnistui päästä työpaikalle, havaitsivat olosuhteet lähes mahdottomiksi. Toimistojen laitteet olivat vailla sähköä. Myymälöissä oli ainoastaan kynttilöillä ja kaasupulloilla aikaansaatu hätävalaistus. Olosuhteet olivat ihanteelliset myymälävarkaille.
Elintarvikkeiden saantia protestoijat luonnollisesti pitivät ”välttämättömänä”, mutta myös se vaikeutui, kun yleinen kaaos pysäytti jakelun. Esimerkiksi maidonjakelu oli epäsäännöllistä jonkin aikaa, sen jälkeen kun useita maitoautoja oli kaapattu ja ryöstetty. Monien tuoreitten elintarvikkeitten saaminen oli vaikeaa, koska lastit ruuhkaantuivat satamiin.
Kauppiaat, joilla oli pakastettuja elintarvikkeita, havaitsivat joutuneensa suuriin vaikeuksiin sähkönjakelun tullessa yhä epäluotettavammaksi. Suurten valintamyymälöitten oli pakko myydä huomattava osa pilaantuvista tuotteistaan puoleen hintaan. Joillakin alueilla lapset iloitsivat siitä, että paikalliset makeismyymälät lahjoittivat pois sulavia jäätelöannoksia.
Koska sähköä ei ollut saatavissa, ruoan varastoiminen kodin jääkaappiin oli tietenkin mahdotonta, paitsi vielä jonkin aikaa siinä tapauksessa että jääkaappi toimi kaasulla. Tämä johti säilyketölkkien ja muun säilyvän ruoan paniikinomaiseen ostamiseen, mikä vain lisäsi sekasortoa.
Kaasupullovarastot hupenivat nopeasti ihmisten yrittäessä järjestää jonkinlaista keitto- ja valaistusmahdollisuutta. Kynttilöitä oli kaupoissa yhtä niukasti kuin sadetta kuivuuden vitsaamassa maassa.
Kun kaasunjakelukin lopulta tyrehtyi, vaikeudet lisääntyivät. Kaasunpaineen aleneminen loi myös räjähdysvaaran, koska kaasuun saattoi putkissa sekoittua ilmaa, mistä syntyi erittäin räjähtävä seos.
Bensiiniasemien oli säännösteltävä jakeluaan, ja autoilijoitten oli pakko jonottaa tuntikausia tankkinsa täyttämiseksi. Tuhoisia seurauksia koitui siitä, että lakkoilijat sulkivat useimmat bensiiniasemat ja alkoivat myöntää bensiininsaantilupia ainoastaan niille kulkuneuvoille, joiden ajoa he pitivät ”välttämättömänä”. Bensiinivarastojen hitaasti mutta varmasti ehtyessä kaikki liikenne kaupungissa käytännöllisesti katsoen pysähtyi.
Tuhansien kotien keräämättömien jätteitten synnyttämän pahenevan terveysuhkan lisäksi kehittyi uusi vaara. Viemärilaitoksen työntekijät uhkasivat lopettaa pumppuamistyönsä. Koska Belfast on rakennettu enimmäkseen alavalle seudulle, syntyi vaara, että puhdistamaton jätevesi tunkeutuisi viemäreistä kaduille.
Viranomaiset eivät kyenneet selviytymään tämän lakon tuhoisista vaikutuksista. Neljäntoista päivän kuluttua sekasorron alkamisesta protestoijien vaatimuksiin myönnyttiin.
Belfast pelastettiin viime hetkellä äärimmäisestä tuhosta. Se oli ollut vilkas, toimelias kaupunki, mutta sitten eräänä päivänä se astui tuon lyhyen askeleen ja joutui taistelemaan eloon jäämisestään.