Miten löysin elämälleni arvokkaan päämäärän
OLISIN tavoitellut akateemisen kansalaisen elämää, ellen olisi 14-vuotiaana tutustunut lainelaudalla ratsastamiseen. Kiinnostukseni kaikkiin muihin toimintoihin jäi useiksi vuosiksi toiselle sijalle. Matkustin vasta löytämieni ystävien kanssa pitkin Australian itärannikkoa ja etsimme hyviä aaltoja.
Minua viehätti erityisesti Queenslandin Kultarannikko (Gold Coast), rantakaistale jolla on toistakymmentä kullanhohteista hiekkarantaa, jotka on kaupallistettu ja joista on tullut Australian suurin ja suosituin turistialue.
Mutta lopulta into tyrskyratsastusta kohtaan viileni. Toinen harrastus alkoi sitten viedä aikani – vedonlyönti hevosista. Ensimmäisen kerran lyödessäni vetoa hevonen voitti. Pian toivoin, että se olisi hävinnyt! Pistäytyessäni viikoittain kilpailuissa hävisin jatkuvasti niin paljon, että jotkut ystäväni kutsuivat minua ’vedonlyönnin välittäjän ystäväksi’. Koska olin jatkuvasti rahapulassa, olin riippuvainen siitä, että asuintoverini lainasi minulle jonkin verran rahaa.
Ollessani 21-vuotias aloin vakavissani etsiä luotettavaa työpaikkaa menestyäkseni elämässäni. Toimin osapäivätyössä baarimikkona eräässä sotilaskerhossa. Suurta arvonantoa nauttivien miesten käytös heidän rentoutuessaan sai minut pohtimaan, olinko sittenkin pyrkimässä toiseen turhaan päämäärään elämänuraa tavoitellessani.
Pian muutin jälleen ja otin tarjoilijan paikan erään Australian suositun hiihtokeskuksen hotellista. Saatoin nähdä erinomaisesti ihmisten eriarvoisuuden. Tuhansien ihmisten nähdessä nälkää jossakin osassa maailmaa minulle maksettiin 60 dollaria (250 mk) juomarahaa työstä, jonka tekemisestä minulle maksettiin joka tapauksessa.
Myöhemmin erään omistamani maa-alueen arvo oli noussut niin paljon, että sain siitä paljon voittoa. Yhdessä erään ystäväni kanssa ostimme 80 hehtaarin maatilan. Asuimme tyttöystäväni kanssa omassa kodissamme 40 hehtaarin maa-alueella Kultarannikon hiekkarantoja lähellä olevassa maalauksellisessa laaksossa. Meillä ei ollut minkäänlaista aikomusta mennä naimisiin; olimme nähneet liian monien ystävien päätyneen sydänsuruun särkyneen avioliiton johdosta ja pidimme avioliittolupauksen tekemistä tarpeettomana yhteiskunnallisena pahana.
Sitten eräänä aamuna istuskellessani maatilalla polttamassa marihuanaa ja juomassa olutta kahden ystäväni kanssa eräs nuori mies tuli ovelle ja sanoi jotakin Raamatusta. ”En ole kiinnostunut; minulla on omat mielipiteeni Raamatusta”, sanoin. Mutta hän jätti pari lehteä. Selasin ne nopeasti läpi. Mutta sittenkin . . . millainen Jumala sallisi maailmassa niin paljon kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta?
Silmäys Raamattuun
Suunnilleen näihin aikoihin vanha asuintoverini saapui takaisin maailmanympärimatkaltaan. Ollessaan Mauissa Havaijisaarilla hän oli tullut siihen tulokseen, että Jumala on tämän meidän asuinpaikkanamme olevan kauniin planeetan Tekijä ja että Raamattu on Jumalan sana ihmiskunnalle. Koska hän oli aikaisemmin ollut ateisti, saatoin tuskin uskoa korviani. Meidät oli kasvatettu presbyteerisessä ja metodistisessa kirkossa, ja väittelimme nyt siitä, oliko uskonnolla mitään järkevää ja varteenotettavaa tarjottavana. Hän joka tapauksessa uskoi, että Raamattu on lähtöisin Jumalasta ja että meidän kannattaisi tutkia sitä lähemmin.
Ne muutamat kohdat, jotka hän näytti minulle Raamatusta, panivat minut ajattelemaan. Tutkimme tarkoin Matteuksen 24. lukua. Riippumatta siitä, mitä Raamattu sanoi, minusta oli jo kauan tuntunut siltä, että ihmiskunta todella on viimeisissä päivissään. Tässä luvussa ilmeni kuitenkin sama ajatus. Se osoitti, että meidän vuosisatamme elämälle ominaisten tapahtumien itse asiassa ennustettiin merkitsevän nykyisen järjestelmän loppumista meidän aikanamme. Oivalsimme pian, miten hyödyllistä olisi ottaa yhteyttä toisiin, jotka olivat kiinnostuneita muovaamaan elämäänsä Raamatun mukaan.
Tosi uskonnon etsintää
Otin ensin yhteyden vanhaan baptistiystävääni, ja kuuntelimme saarnaa eräässä yksityiskodissa. Ihmettelin myöhemmin, miten sellaiset, jotka todella väittävät olevansa kristittyjä, saattoivat mennä sotimaan ja tappamaan toisella puolella olevia kristityiksi tunnustautuvia. Tämä ei ollut sellainen uskonto, jonka uskoisin saavan Jumalan hyväksymyksen. Seuraavana sunnuntaina lähdimme metodistikirkkoon. Matkalla pysähdyimme Jehovan todistajien valtakunnansalin kohdalla. Kysyimme luoksemme tulleelta mieheltä, uskovatko Jehovan todistajat Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka kuoli ihmissuvun syntien puolesta. ”Kyllä me uskomme”, hän vastasi.
”Uskotteko, että elämme aikaa, jota Raamattu kutsuu viimeisiksi päiviksi?”
”Kyllä me uskomme”, hän vastasi.
”Entä uskotteko, että pian kaikki meidät kristityt temmataan ruumiissamme kohtaamaan Herramme yläilmoissa?”
”Emme aivan”, hän vastasi. ”Raamattu osoittaa, että Jumalan tarkoitus ihmisen suhteen on, että hän nauttisi ikuisesta elämästä täällä maan päällä ja että ainoastaan suhteellisen pieni määrä tarvitaan taivaaseen muodostamaan Valtakunta, joka tulee hallitsemaan maata.”
Hän näytti minulle Ilmestyksen 7:4:n. Meidät kutsuttiin sitten saliin kuuntelemaan sinä aamupäivänä pidettävää yleisöesitelmää.
Puheen aiheena oli ”Miten ylösnousemus hyödyttää kaikkia helvetissä olevia kuolleita”. Puhuja osoitti Raamatusta kuolleitten ihmisten tilan ja sen, miten Jumala herättää suuret joukot ihmisiä haudoista ja antaa heille siten mahdollisuuden elää ikuisesti puhdistetun maan päällä. Kuinka erilainen käsitys näillä ihmisillä onkaan helvetistä, ajattelin. Puhuja selitti, että helvetti on pelkästään koko ihmiskunnan yhteinen hauta. Mies, joka kutsui meidät sisään, teki muistiinpanoja raamatunkohdista, jotta voisimme keskustella niistä myöhemmin.
Raamattu vastaa kysymyksiini
Minulla oli kokouksen jälkeen paljon kysymyksiä. Miksi puhuja viittasi jatkuvasti Jumalaan Jehovana? Miksi Jehovan todistajat eivät ota verensiirtoja? Mistä johtuu, että todistajat voivat julkaista raamatullista kirjallisuutta vain murto-osalla siitä hinnasta, jonka olin maksanut muista uskonnollisten kirjakauppojen julkaisuista?
Minulle näytettiin Raamatusta vastaukset kaikkiin kysymyksiini, ja tiedonhaluni ”huokean” raamatullisen kirjallisuuden suhteen tyydytettiin käydessäni vierailulla Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran Australian haaratoimistossa kolme päivää myöhemmin. Näin siellä nuoria miehiä ja naisia, jotka ahkerina käyttivät painokoneita, pakkasivat kirjallisuutta ja lähettivät sitä eteläisen Tyynenmeren kaikkiin osiin – kaikki nämä ihmiset työskentelivät vapaaehtoisesti. Halusin ostaa muutamia kirjoja ystäviäni varten. Niinpä käännyin lehtien lähetysosastossa olevan ”veljen” puoleen, joka antoi minulle mielellään 40 kovakantista Onko Raamattu todella Jumalan sana? ja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään -kirjaa vain 25 sentillä kappaleelta.
Täytyy sanoa, että minuun teki syvän vaikutuksen nähdessäni, miten perin pohjin todistajat ymmärsivät ja käyttivät Raamattua tuossa ensimmäisessä kokouksessa, jossa olimme läsnä. Aikaisempi asuintoverini halusi mennä ”tavanomaisemman” uskonnon kokouksiin. Niinpä päätimme mennä saman tien metodistikirkkoon sinä iltana. Kävellessämme kirkkoon eräs virsikirjoja jakava nuori mies näki meidän mukanamme tuomat Raamatut ja sanoi: ”Te ette tarvitse noita täällä.” Hän oli oikeassa.
Siitä päivästä lähtien tyttöystäväni ja minä emme koskaan lakanneet menemästä paikalliseen valtakunnansaliin saamaan opetusta Raamatusta. Miten nopeasti tämä auttoikaan meitä edistymään ja ymmärtämään Raamattua ja sitä, mikä Jumalan tarkoitus on maan suhteen! Meillä ei ollut aikomustakaan pitää omana tietonamme näitä oppimiamme erinomaisia asioita. Pian kaksitoista muuta liittyi tutkimaan kanssamme viikoittain Jumalan sanaa.
Puolentoista vuoden kuluessa kahdeksan meistä saattoi puhdistaa elämästään pois sellaisen, mitä Jumala ei hyväksy Poikansa Jeesuksen Kristuksen taivaallisen hallituksen alaisuudessa. Sen jälkeen tarjouduimme kastettaviksi. Vaimoni ja minä työskentelemme nyt Jehova Jumalan kokoajanpalvelijoina. Olemme todellakin löytäneet elämälle arvokkaan päämäärän. – Lähetetty.