Pitäisikö sinun viettää sapattia?

”KUKA sapatista välittää?” Näin sanovat nykyään monet, jotka näkevät siinä vain tilaisuuden itselleen hauskanpitoon. Mutta sapatti on vakava asia juutalaisille ja eräitten kristikunnan uskontojen jäsenille. Valaisemme tätä: Jerusalemissa kiihkomieliset juutalaiset ovat viime aikoina kivittäneet toisia juutalaisia, jotka ovat ajaneet autolla sapattina (lauantaina), koska he väittävät autonmoottoreissa tapahtuvan palamisen olevan vastoin sapattilakia.

Jotkut protestantit kunnioittavat yhä suuresti sunnuntaita, jota he pitävät sapattina. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa monet pidättyvät hurskaasti urheilusta sunnuntaisin ja pahastuvat, jos joku tällöin kiroilee. He eivät kuitenkaan näe mitään väärää siinä, että ajavat autolla kirkkoon, eikä siinä, että heidän palvelijansa, jotka hekin usein ovat protestantteja, näkevät kovasti vaivaa valmistaessaan sunnuntain päivällistä. Katolilaiset yleensä suhtautuvat sunnuntaihin maltillisesti. Paavi Johanneksen mielestä urheilu voi olla sunnuntaisten kirkonmenojen jälkeen hyväksi ruumiille ja sielulle.

On selvää, että sapattiin suhtaudutaan kovin eri tavoin. Onko se lauantaina vai sunnuntaina? Ja pitäisikö kristittyjen viettää sitä? Saadaksemme vastauksen meidän täytyy tutkia sapatin alkuperää sen mukaan kuin kaikkien aikojen luotettavin historiankirja – Raamattu – kertoo siitä.

Vuonna 1513 eaa. israelilaiset olivat matkalla erämaassa Siinainvuoren luo ja heiltä oli ruoka loppumassa. Jumala antoi heille mannaa kuutena perättäisenä päivänä mutta ei seitsemäntenä päivänä. (2. Moos. 16:22–30) Tällöin Jehova sääti ensi kerran lailla sen, että hänen kansansa tulee levätä seitsemäntenä päivänä.

Myöhemmin, Siinainvuoren luona, tämä laki liitettiin kymmeneen käskyyn, joista neljäs kuului: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.” Se soveltui myös palvelijoihin ja kotieläimiin. (2. Moos. 20:8–11) Sen oli määrä olla täyden levon päivä, puita ei saanut kerätä eikä tulta sytyttää ja sen rikkomisesta rangaistiin kuolemalla. (2. Moos. 35:1–3) Sitä paitsi tämä järjestely koski vain israelilaisia: ”Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä.” – 2. Moos. 31:16, 17.

Oliko tässä kaikessa kysymys vain muotomenosta? Ei, sapatista oli paljon hyötyä israelilaisille. Viikoittaisesta levosta oli heille ruumiillista hyötyä. Mikä vielä tärkeämpää, sapatti tarjosi tilaisuuden hengellisesti virvoittaviin toimiin, kuten esimerkiksi Jumalan sanan lukemiseen ja siitä keskustelemiseen. Samoin sapatista oli hyötyä perheille, sillä se antoi vanhemmille tilaisuuden opettaa lapsilleen Jumalan tuntemusta.

Pitikö Israel sapatin? Joskus se piti. Mutta sen jälkeen kun kansa oli palannut pakkosiirtolaisuudesta Babyloniasta (537 eaa.), sen juutalaiset uskonnolliset johtajat panivat sen kannettavaksi monia uusia ihmistekoisia rajoituksia. He jopa aikaansaivat sen, että kärpäsen pyydystäminen oli sapattina rikos! Koska heillä oli tällainen pikkumainen, fanaattinen asenne, ei ihme, että Kristus loukkasi aikansa uskonnollisia johtajia. Koska hän ei ollut heidän kanssaan samaa mieltä sapatin merkityksestä, he ”raivostuivat silmittömästi” ja suunnittelivat Jeesuksen murhaamista. – Matt. 12:9–14; Luuk. 6:6–11.

Jeesuksen kuoleman jälkeen tilanne muuttui perusteellisesti. Jumalan hengen ohjauksessa varhaiskristityt tajusivat, etteivät he olleet enää lain alaisuudessa ja että ”Kristus on Lain loppu”. (Room. 10:4; 6:14, 15) He eivät siis olleet enää velvollisia uhraamaan eläimiä, maksamaan kymmenyksiä, ympärileikkauttamaan itseään tai pitämään sapattia. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Lihansa välityksellä hän [Kristus] poisti . . . käskyjen Lain.” – Ef. 2:15.

Raamattu tekee yhä uudelleen selväksi sen, että kristityt eivät ole Lain alaisuudessa ja että se ’pyyhittiin pois’, naulittiin Kristuksen kidutuspaaluun. ”Älköön sen tähden kukaan tuomitko teitä syömisestä ja juomisesta tai minkään juhlan . . . tai sapatin johdosta.” – Kol. 2:13–16.

Apostolit tietenkin käyttivät sapatin tarjoamaa tilaisuutta saarnatakseen synagogiinsa kokoontuneille juutalaisille. Mutta he eivät olleet enää velvollisia pitämään sapattia. Kun pakanoista tuli kristittyjä, he eivät joutuneet minkäänlaisen sapattilain alaisuuteen, mutta siitä huolimatta he saivat pyhän hengen. (Apt. 10:44, 45) On kiintoisaa, että eräässä Jerusalemissa pidetyssä kokouksessa, jossa käsiteltiin pakanoille asetettavia vaatimuksia, jotkut uskovat, jotka olivat olleet fariseuksia, halusivat pakanakäännynnäisten ’noudattavan Mooseksen lakia’, joka sisälsi sekä ympärileikkauksen että sapatin. Mutta kumpaakaan ei sisältynyt apostolien tekemään päätökseen. (Apt. 15:1, 2, 5, 28, 29) Siksi Paavali kirjoitti Roomassa asuneille juutalais- ja pakanakristityille: ”Toisesta on yksi päivä toisen yläpuolella; toisesta on yksi päivä niin kuin kaikki muutkin; olkoon kukin omassa mielessään täysin varma.” – Room. 14:5.

Ennustettu luopumus hiipi toisella vuosisadalla kristittyjen keskuuteen. Myöhemmin, vuonna 321, Rooman keisari Konstantinus, joka oli innokas suosimaan jo hänen aikanaan turmeltuneessa tilassa ollutta kristillisyyttä, sääti lain, jonka mukaan sunnuntaita tulee pitää erikoisasemassa. Hän väitti tuon päivän olevan pyhitetty auringolle. Sellainen oli pakanallista, ei kristillistä. Nykyinen luopiokristillisyys tunnustaa yhä, heikkenevällä innolla ja erilaisia käsityksiä omaten, dies solis -nimisen auringon päivän!

Raamatun huolellinen tutkiminen paljastaa selvästi seuraavat tärkeät seikat: että jos jotakin päivää pitäisi viettää, se olisi lauantai, seitsemäs päivä,a että sapattilaki oli vain muinaisia israelilaisia varten, että sitä ei koskaan otettu uudelleen käyttöön tai annettu kristityille (kuten annettiin veren pyhyyttä koskeva laki – Apt. 15:19, 20) ja että ”Kristus on Lain loppu”, sapatti mukaan luettuna. (Room. 10:4) Siksi apostoli Paavali kirjoitti niille, jotka ’viettivät tunnontarkasti päiviä ja kuukausia’: ”Pelkään teidän puolestanne, että olen jotenkin suotta uurastanut teidän hyväksenne.” – Gal. 4:10, 11.

Mutta sapatti oli eittämättä hyödyllinen laki. Jos kristittyjen ei tarvitse pitää sitä, eivätkö he menetä jotakin? Eivät lainkaan.

Esimerkiksi sellaisissa maissa, joissa ihmiset käyvät ahkerasti kirkossa sunnuntaisin, toiset valittavat ”sunnuntaikristityistä”. Tällä he tarkoittavat ihmisiä, jotka ajattelevat, että kirkossakäynti heidän niin sanottuna sapattinaan korvaa sen, että he ovat käyttäytyneet koko viikon kaikkea muuta kuin kristillisesti. Tällaiset ihmiset eivät petkuta Jumalaa, vai mitä? He eivät ymmärrä, mistä sapatissa on kysymys.

Mikä sitten oli sapatin tarkoitus?

Jättämällä muut tehtävänsä sapatin ajaksi Jumalan muinainen uskollinen kansa osoitti, että Hänen palvontansa oli tärkeintä sen elämässä. Kun he lukivat Jumalan sanaa ja keskustelivat siitä tuona päivänä, he ilmaisivat uskovansa siihen, että ”ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta”. – Matt. 4:4.

Eikö kristittyjen tosiaankin pitäisi osoittaa jokaisena elämänsä päivänä, että he uskovat tähän? Jos kristitty ei anna ansiotyönsä häiritä Jumalan palvelemistaan, eikö hän noudata sapatin henkeä? Entä mitä on sanottava kristitystä, joka ostaa joka päivä aikaa lukeakseen Jumalan sanaa ja soveltaakseen sen periaatteita päivittäiseen käytökseensä?

Koska Jeesus paransi ihmisiä sapattina samoin kuin muinakin päivinä, eikö jokainen päivä ole sopiva seuraavan kehotuksen soveltamiseen: ”Todellakin siis, niin kauan kuin meillä on siihen suotuisaa aikaa, tehkäämme hyvää kaikille”? (Gal. 6:10) Näin toimivat vilpittömät kristityt eivät ehkä vietä jotakin nimenomaista päivää, mutta he todellisuudessa kunnioittavat Jumalan sapattia!

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 28]

Ei ’sapatin häpäisemistä’

JEHOVAN TODISTAJAT käyvät ihmisten luona heidän kodeissaan jokaisena viikon päivänä keskustellakseen Raamatusta. Tässä he jäljittelevät Jeesusta Kristusta ja apostoleita.

Aika ajoin Jehovan todistajia on joissakin maissa syytetty ’sapatin häpäisemisestä’, koska he käyvät talosta taloon sunnuntaina. Miten tuomioistuimet ovat suhtautuneet tähän asiaan? Tyypillistä on ollut se, mitä esimerkiksi Yhdysvalloissa Iowan osavaltion korkein oikeus on sanonut:

”Me emme ole valmiita uskomaan, että käynti yksityiskodeissa keskellä sapattipäivää olisi itsessään sapatin häpäisemistä, miten vastenmielinen kävijä voikin olla.”

Entä sitten raamatullisen kirjallisuuden jättäminen nimellisestä korvauksesta? Onko sellainen ’sapattina myymistä’? Tuomioistuin sanoi tästä näin:

”[Jehovan todistajat] opettivat ja levittivät uskonnollisia käsityksiään korvauksetta ja omalla kustannuksellaan. . . . Kaupallisuutta ei ilmennyt. Me emme katso lain pitävän tällaisten kirjasten levittämistä tällaisissa olosuhteissa sapatin häpäisemisenä.” – Iowan korkein oikeus jutussa Osavaltio vastassaan Mead ja muut, 1941.