Baseballin pitäminen sille kuuluvalla paikalla
URHEILU oli aina huomattavalla sijalla perheemme elämässä varttuessani aikuiseksi Oregonissa Yhdysvalloissa. Kouluvuosinani harrastin muun muassa baseballia, jalkapalloa, yleisurheilua ja painia.
Vähän toisellakymmenellä kiinnostuin enemmän baseballista, kun isästäni tuli baseball-valmentaja. Veljeni ja minun vartuttua hieman isäni vei meidät katsomaan ylempien baseball-liigojen otteluita. Tämä sai minut kiinnostumaan yhä enemmän tuosta urheilulajista.
Kiinnostun erotuomarin tehtävästä
Kun olin juuri täyttänyt 15 vuotta, eteeni avautui tilaisuus, jonka ansiosta aloin valmentautua elämäni tärkeintä uraa varten, kuten silloin ajattelin. Koska baseball kiinnosti minua kovasti ja koska tunsin pelin hyvin, minua pyydettiin toimimaan erotuomarina nuoremmista pelaajista koostuvien joukkueitten baseball-otteluissa. Minulle tarjottiin myös rahaa tuosta työstä. Vaikka toimin mielelläni erotuomarina, kieltäydyin aluksi korvauksesta, jonka ottaminen olisi merkinnyt asemani menettämistä amatööripelaajana. Silloin en olisi voinut enää kilpailla koulun urheilukilpailuissa.
Aikanaan kuitenkin tajusin, että juuri tätä halusinkin elämässäni tehdä, ja niinpä aloin toimia baseball-otteluitten palkattuna puoliammattilaisena erotuomarina. Toimin kesäisin jopa 15 ottelun erotuomarina viikossa. Viikonloppuisin aloitin aikaisin aamulla ja valvoin kolmesta neljään peliä päivittäin, ja arkipäivinä valvoin näitten lisäksi vielä kaksoisotteluita.
Koska pidin paljon urheilusta, tajusin, että voisin tavoitella ammattilaisurheilijan elämänuraa baseball-erotuomarina. Koska halusin juuri sen elämäntehtäväkseni, lähdin yliopistosta kolmen vuoden jälkeen ja kirjoittauduin erään suuren liigan Floridassa sijaitsevaan erotuomarikouluun.
Kun pääsin tuosta koulusta vuonna 1957, olin vasta 21-vuotias. Siihen aikaan olin yksi nuorimmista ammattilaiserotuomareista, vaikka tuossa iässä aloittamista ei nykyään enää pidettäisi mitenkään tavattomana. Sitten tein sopimuksen Georgia-Florida Baseball -liigan kanssa ja aloitin urani baseball-otteluitten ammattilaiserotuomarina.
Eräs huomioon otettava seikka
Tuona ensimmäisenä vuonna opin paljon, ja todella nautin työstäni. Ajan mittaan kuitenkin vähitellen ymmärsin, että elämään pitää sisältyä muutakin kuin vain työ, vaikka nautinkin kovasti työstäni. Elämässä piti olla hengellinenkin puoli.
Ajattelin täyttäväni hengellisen tarpeeni vain käymällä sunnuntaisin jumalanpalveluksessa aina silloin kun työaikatauluni sen salli. Mielestäni sillä ei ollut väliä, mihin kirkkoon menin, vaikka minun täytyykin sanoa, että jotkut ihmiset niissä kirkoissa joissa kävin saivat minut tuntemaan itseni tungettelijaksi, koska olin kotoisin pohjoisvaltiosta.
Ensimmäisen kauden päätyttyä palasin Oregoniin odottamaan seuraavaa. Siellä ollessani jouduin kosketuksiin Jehovan todistajien kanssa, ja tutkin jonkin verran Raamattua heidän kanssaan. Mitä enemmän tutkin, sitä vetoavammilta Raamatun totuudet tuntuivat, ja varsinkin lupaus uudesta vanhurskaasta asiainjärjestelmästä, joka pian korvaisi tämän rappeutuvan, epätyydyttävän vanhan maailman.
Arvostin oppimaani, vaikka tajusinkin, että minulla oli vielä paljon oppimista. Mutta saatoin kuitenkin kertoa sen, mitä jo tiesin Raamatun tulevaisuudentoivosta, toisille linja-automatkustajille palatessani etelään hoitamaan opettajanvirkaa eräässä erotuomarikoulussa. Tämä tapahtui Etelä-Carolinassa vuoden 1958 tammikuussa.
Kevään valmennuskauden aikaan Georgiassa tein järjestelyjä mennäkseni kasteelle. Tämä tapahtui noin puoli vuotta sen jälkeen kun olin tullut kosketuksiin todistajien kanssa. Ja kevään valmennuskauden loputtua minut kastettiin Jehovan todistajien eräässä konventissa Floridassa. Siten vertauskuvasin vihkiytymiseni tehdäkseni vastedes Jumalan tahdon.
Vuoden 1958 baseball-kautena erotuomarin tehtäviini sisältyi myös paljon matkustelemista kaupungista kaupunkiin. Ollessani eri kaupungeissa otin yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin aina kun se vain oli mahdollista, ja jos aika salli, menin kokouksiin paikalliseen valtakunnansaliin. Järjestin myös niin, että saatoin osallistua saarnaamistyöhön toisten todistajien kanssa.
Ongelma joka minun täytyi ratkaista
Kuukausien kuluessa huomasin kuitenkin, että oli kehittymässä ongelma, joka minun piti ratkaista. Tiesin, ettei toisten kristittyjen kanssa kokoonnuta yhteen pelkästään huvin vuoksi. Jumalan sana käskee Heprealaiskirjeen 10:24, 25:ssä: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.”
Jumalan tuomiopäivä tätä turmeltunutta maailmaa vastaan todellakin lähestyy. Siksi kehotus ’olla jättämättä yhteen kokoontumistamme’ toisten kristittyjen kanssa on kiireellisen tärkeä. Mutta miten saatoin noudattaa tuota kehotusta, kun kokoukset olivat usein juuri samaan aikaan kun minua oli pyydetty toimimaan jonkin baseball-ottelun erotuomarina? Tämä taistelu omantuntoni kanssa jatkui koko pelikauden ajan.
Kauden päätyttyä palasin kotiin. Nyt saatoin jälleen osallistua kaikkiin niihin kristillisiin toimintoihin, joihin minun pitikin osallistua. Lisäksi kerroin vanhemmilleni, että olin nyt Jehovan todistaja. He eivät ilahtuneet siitä, mutta lopulta he hyväksyivät sen. He tajusivat, että siitä oli tulossa tärkein asia elämässäni, niin, jopa tärkeämpi kuin baseball.
Seuraavana vuonna vuoden 1959 kaudella siirryin ylempään liigaan, Northwest Baseball -liigaan. Järjestin aikatauluni niin, että saatoin olla läsnä useammissa kokouksissa ja osallistua enemmän saarnaamistyöhön. Jouduin työni vuoksi aina muutaman päivän kuluttua vaihtamaan liigakaupunkia, ja saavuttuani sinne järjestin niin, että saatoin osallistua saarnaamistyöhön Jehovan todistajien paikallisen seurakunnan yhteydessä. Näin minulla oli etu työskennellä monien iäkkäitten, kypsien kristittyjen kanssa. Opin heiltä paljon, ja he rohkaisivat minua suuresti.
En silti voinut oikein keskittyä elämäni hengelliseen puoleen. Alituinen matkustamiseni baseball-otteluihin häiritsi väistämättä kristillisiä toimintojani. Tiesin siis, että niin kauan kuin minun täytyisi matkustella niin paljon, minun olisi hyvin vaikea vakiintua johonkin seurakuntaan ja osallistua suuremmassa määrin saarnaamistyöhön.
Haluan tehdä enemmän
Vuoden 1959 kauden jälkeen päätin osallistua täydemmin kristilliseen palvelukseen, ja kahden kuukauden ajan toiminkin siinä koko ajallani. Koska olin nuori ja naimaton, aloin myös pohtia, olisiko minun mahdollista anoa palvelemaan Jehovan todistajien maailmankeskuksessa New Yorkissa. Kun keskustelin tästä erään kokeneen todistajan kanssa, rohkaistuin anomaan.
Niinpä 1. joulukuuta päätin anoa kokoajanpalvelukseen Beeteliin, kuten New Yorkissa sijaitsevaa maailmankeskusta kutsutaan. Mutta juuri silloin sain uuden baseball-sopimustarjouksen! Liigan johtaja lupasi, että voisin edetä ylempään liigaan, Pacific Coast -liigaan, jos jatkaisin baseballia vielä yhden vuoden. Juuri tuollaista etenemismahdollisuutta olin niin kovasti toivonut aloittaessani urani erotuomarina.
Mitä nyt tekisin? Mielessäni ei ollut epäilystäkään. Kiitin liigan johtajaa tarjouksesta, mutta jätin baseballin ammattimaisen pelaamisen sikseen. Elämässä oli paljon tärkeämpiäkin asioita kuin pallopelit. Tämä oli hyvin kriittistä aikaa maailmanhistoriassa, ja minulla oli tärkeämpää tehtävää elämässäni. Niinpä vuoden 1960 alussa anomukseni työskennellä Jehovan todistajien maailmankeskuksessa hyväksyttiin, ja menin sinne aloittaakseni uuden elämän.
Vaikka nautinkin työskentelemisestä baseballin parissa, minun on tunnustettava, että siinä oli ikävätkin puolensa. Esimerkiksi ajoittain tunnelma muuttui hyvin kireäksi muun muassa silloin, kun pelaajat ja valmentajat – ja pelin kannattajat – eivät olleet kanssani samaa mieltä joistakin ratkaisuistani. He tekivät mielipiteensä kyllä hyvin selviksi! Lisäksi minun piti useammin kuin kerran saada lääkärinhoitoa pallokentällä sattuneitten tapahtumien vuoksi. Näitä pelin puolia en todellakaan ikävöi.
En kadu ratkaisuani
Olenko koskaan katunut sitä, että luovuin erotuomarin urasta kristillisen palveluksen takia? En lainkaan. Itse asiassa eräs tapaus, joka sattui vuonna 1963, vahvisti päätöstäni. New Yorkin kaupungissa on tietenkin tuo kuuluisa Yankee-stadion, jolla New Yorkin Yankee baseball -joukkue pelaa. Toimiessani erotuomarina haaveeni oli aina ollut päästä jonakin päivänä ylempiin liigoihin ja toimia erotuomarina tuolla stadionilla pelattavassa pelissä!
Vuoden 1963 kesällä menin todellakin Yankee-stadionille, mutta en baseball-erotuomariksi. Olin sen sijaan läsnä Jehovan todistajien siellä pitämässä suuressa kansainvälisessä konventissa. Oli suurenmoista olla tuolla stadionilla yhdessä kymmenien tuhansien Jumalan palvelijoitten kanssa. Minulla oli itse asiassa jopa pieni osa ohjelmassa, ja puhujakoroke, jolla seisoin, oli melko lähellä kotipesän laattaa! Ajattelin itsekseni: ’Miten paljon parempi onkaan olla täällä Yankee-stadionin pallokentällä näissä merkeissä kuin toimia täällä pelin erotuomarina!’ Se oli minulle tosiaankin hyvin miellyttävä kokemus.
Ollessani Beetelissä tapasin tulevan vaimoni Joannen. Hän toimi kokoajanpalveluksessa eräässä Jehovan todistajien paikallisessa seurakunnassa New Yorkissa. Niinpä palveltuani Beetelissä neljä vuotta lähdin sieltä vuonna 1964 mennäkseni naimisiin. Vaimoni ja minä jatkoimme kokoajanpalvelusta useiden vuosien ajan. Noina kiinnostavina vuosina meillä oli etu auttaa seurakuntia Vermontissa sekä Wyomingissa. Ja se, että vaimoni on ollut kiinnostunut samoista asioista kuin minä, on ollut hyvin vahvistavaa.
Vuonna 1969 meidän kuitenkin täytyi palata Oregoniin huolehtimaan isästäni, joka oli vakavasti sairas. Ja seuraavana vuonna syntyi tyttäremme Elise. Vaikka minun täytyy nykyään tehdä enemmän ansiotyötä elättääkseni perheeni, olemme jatkaneet Luojamme palvelemista säännöllisesti kentällä, ja valmennamme myös tytärtämme kunnioittamaan hänen lakejaan ja tarkoituksiaan. Minulla on lisäksi aika ajoin tilaisuus palvella seurakunnassa joissakin muissa tehtävissä.
Vuonna 1984 minulla oli jopa etu palata New Yorkin Beeteliin kahdeksi viikoksi. Menin sinne yhtenä vapaaehtoisista työntekijöistä, jotka ovat usein perheellisiä ammattitaitoisia miehiä ja jotka tulevat väliaikaisesti auttamaan siellä meneillään olevissa suurissa rakennushankkeissa. Vaimoni oli mielellään yhteistoiminnallinen ja hyväksyi poissaoloni. Oli etu saada osallistua Beetelin painon, toimiston ja asuintilojen laajentamiseen. Tätä valtavaa rakennuskompleksia, jossa asuu 2500 vapaaehtoista työntekijää, käytetään tukemaan Jehovan todistajien toimintaa kaikkialla maailmassa ja ohjaamaan heidän keskuudessaan tapahtuvaa valtavaa kasvua. Iloitsin suuresti noista kahdesta viikosta.
En ole todellakaan koskaan hetkeäkään katunut sitä, että luovuin baseball-urasta! Nautin kyllä yhä baseballista, mutta pidän sen sille kuuluvalla paikalla. Olen vakuuttuneempi kuin koskaan siitä, että tein oikean ratkaisun ja että elämässä on jotakin paljon tärkeämpää kuin urheilu. Ja se on: Luojan palveleminen nyt pitäen mielessä toivon siitä, että voi palvella häntä ikuisesti hänen pian tulevassa uudessa vanhurskaassa järjestelmässään. – Kertonut Richard DeChaine.
[Kuva s. 20]
Kaikki pelaajat eivät olleet samaa mieltä erotuomarina tekemistäni ratkaisuista!
[Kuva s. 21]
Tutkin Raamattua vaimoni Joannen ja tyttäreni Elisen kanssa