Hän etsi rehellistä työntekijää
Muuan ecuadorilainen nuori nainen meni työhönottohaastatteluun. Keskusteltuaan toisten ehdokkaiden kanssa – joita oli yhteensä 36 – hän tajusi, että hänen mahdollisuutensa olivat huonot. Toisilla oli takanaan työkokemusta ja yliopisto-opinnot, kun taas hänellä ei ollut kumpaakaan. Lisäksi hän vastasi kuudesta kysymyksestä kahteen väärin. Yksi kysymyksistä oli kuitenkin luonteeltaan melko henkilökohtainen: ”Mitä totuus merkitsee teille?”
Nainen vastasi: ”Totuus ei ole abstrakti käsite vaan jotakin, jonka mukaan meidän tulisi elää. Meidän tulisi puhua totta eikä valehdella, sillä jos valehtelemme, liitymme Saatana Panettelijan puolelle. Jos puhumme totta, miellytämme Jumalaa ja saamme siitä paljon henkilökohtaista hyötyä.”
Kun johtaja kysyi, mihin uskontoon nainen kuului, tämä vastasi olevansa Jehovan todistaja. Seuraavana päivänä naiselle ilmoitettiin, että hänet oli valittu tuohon työhön. Kuukautta myöhemmin nainen kysyi johtajalta, miksi tämä oli valinnut hänet, ja johtaja sanoi sen johtuneen siitä, että nainen oli rehellinen.
Eikö olekin totta, että nykyään monet ihmiset ovat epärehellisiä? Toisaalta Raamattua kunnioittavat ihmiset tunnetaan rehellisyydestään. Vartiotornissa 1.7.1995 sanottiin: ”Raamatussa ’totuus’ ei ole suinkaan samanlainen kuin se abstrakti, vaikeasti ymmärrettävä käsite, josta filosofit kiistelevät.”
Hyödyt, jos luet säännöllisesti Vartiotornia, joka tunnetaan kautta maailman Raamatun totuuden puolustajana. Jos haluaisit saada jonkin Vartiotorni-lehden numeron tai haluaisit ilmaisen Raamatun kotitutkistelun, kirjoita osoitteeseen Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa, tai johonkin muuhun sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen.