13. luku
Ne joista tuli Jeesuksen opetuslapsia
MIELESSÄNI on oivallisin koskaan maan päällä elänyt Jumalan palvelija. Tiedätkö kuka hän on? – Aivan oikein, Jeesus Kristus.
Luuletko, että sinä ja minä voimme olla hänen kaltaisiaan? – Raamattu sanoo hänen antaneen meille esimerkin noudatettavaksi. Ja hän kehottaa meitä olemaan hänen opetuslapsiaan.
Mitä Jeesuksen opetuslapsena oleminen merkitsee? – Se merkitsee monenlaista. Ollaksemme Jeesuksen opetuslapsia meidän täytyy saada opetusta häneltä. Mutta ei siinä kaikki. Meidän täytyy todella uskoa mitä hän sanoo. Uskotko sinä todella kaiken mitä Jeesus sanoo? – Jos me todella uskomme, niin me teemme mitä hän käskee. Eikö niin? –
Monet sanovat uskovansa Jeesukseen. Mutta ovatko he kaikki todella hänen opetuslapsiaan? Luuletko heidän olevan? –
Niin, useimmat heistä eivät ole. He voivat käydä kirkossa silloin tällöin, mutta monetkaan heistä eivät ole koskaan käyttäneet aikaa oppiakseen tietämään mitä Jeesus opetti. Jos yrität puhua heille Jeesuksesta, niin he voivat sanoa, ettei se kiinnosta heitä. Eivätkä he osallistu siihen saarnaamistyöhön, jota Jeesus käski opetuslapsiaan tekemään. He eivät ole siis todellisuudessa hänen opetuslapsiaan.
Millaisista ihmisistä tulee Jeesuksen opetuslapsia? Tiedätkö sinä? – Olisi kiinnostavaa tavata joitakuita niistä, jotka olivat Jeesuksen opetuslapsia, kun hän oli ihmisenä maan päällä.
Jotkut heistä olivat kalastajia. Kävellessään kerran Galileanmeren rannalla Jeesus näki Pietarin ja hänen veljensä Andreaan. He laskivat kalaverkkoa mereen. Jeesus huusi heille: ”Seuratkaa minua.”
Mennessään vähän eteenpäin Jeesus näki kaksi muuta miestä, jotka olivat veljeksiä. Heidän nimensä olivat Jaakob ja Johannes. He olivat veneessä isänsä kanssa korjaamassa verkkojaan. Jeesus kutsui myös Jaakobin ja Johanneksen opetuslapsikseen.
Jos Jeesus olisi kutsunut sinut, niin mitä olisit tehnyt? Olisitko lähtenyt Jeesuksen kanssa suoraa päätä? – Nuo miehet tiesivät kuka Jeesus oli. He tiesivät, että Jeesus oli Jumalan lähettämä. Ja niin he jättivät heti kalastusammattinsa ja seurasivat Jeesusta. – Matt. 4:18–22.
On selvää, että nuo miehet olivat halukkaita. He tahtoivat tehdä sitä, mikä on oikein, ja se on tärkeätä. He eivät olleet kuitenkaan täydellisiä. Ajatelkaamme Pietaria. Joskus hän sanoi sellaista, mikä oli väärin, ja se saattoi hänet vaikeuksiin. Hänellä oli kuitenkin hyvä sydän. Hän ei yrittänyt saada näyttämään siltä, ettei hän ollut tehnyt mitään väärää, kun hän tiesi tehneensä väärin. Hän kuunteli ja oli halukas muuttumaan. Jos olemme Pietarin tavalla halukkaita, niin mekin voimme olla Jeesuksen opetuslapsia.
Jeesus puhui myös rikkaalle nuorelle hallitusmiehelle. Voisiko tällainen mies tulla Jeesuksen opetuslapseksi? – Hän osoitti kiinnostusta. Hän kysyi Jeesukselta, miten voi saada ikuisen elämän. Jeesus selitti sen hänelle. Mutta kun mies sai tetää, että Jeesuksen opetuslapsena olemisen piti olla hänen elämässään tärkeämpää kuin hänen rahansa, niin hän tuli murheelliseksi. Jeesus kehotti häntä: ”Tule ja seuraa minua.” Mutta mies ei liittynyt häneen. Hän rakasti rahaansa enemmän kuin Jumalaa. – Luuk. 18:18–25.
Jeesus kutsui kaikenlaisia ihmisiä tulemaan hänen opetuslapsikseen. Nekin, jotka olivat eläneet huonoa elämää, voivat muuttua. Mutta heidän tuli haluta oppia ja kääntyä sekä kulkea oikeaa tietä. Heillä täytyi olla todellinen halu miellyttää Jumalaa. Onko sinulla sellainen halu? –
Ainoat opetuslapset, joista olemme tähän mennessä puhuneet, olivat miehiä. Merkitseekö se sitä, että ainoastaan miehet voivat olla Jeesuksen opetuslapsia? – Ei. Naisistakin tuli opetuslapsia. Kertoopa Raamattu eräästä perheestä, jonka neljä tytärtä kertoi ahkerasti toisille Jumalasta. Miten onnellinen perhe sen onkaan täytynyt olla! – Apt. 21:8, 9.
Kun Jeesus opetti, niin hän oli erityisen kiinnostunut pikkulapsista. Miksi niin? – Hän tiesi, että lapsistakin voi tulla hänen opetuslapsiaan. Tosin aikuiset voivat tehdä jotain mitä lapset eivät voi. Mutta aikuiset eivät ole ainoita, jotka voivat saada opetusta Jeesukselta. Eivätkä he ole ainoita, jotka voivat puhua Jumalasta. Sinäkin voit tehdä niin.
Haluatko sinä olla Jeesuksen opetuslapsi? – Minä haluan. Se on todella parasta, mitä kukaan meistä voi haluta.
Mutta muista, että meistä ei tule Suuren Opettajan opetuslapsia vain siten, että me sanomme olevamme kristittyjä. Vai mitä luulet? – Jos olemme todella hänen opetuslapsiaan, niin sen tulee näkyä kaikesta mitä teemme.
Me emme halua teeskennellä olevamme kristittyjä vain kokouksissa, joissa puhumme Jumalasta, ja sitten olla pahoja muina aikoina. Me haluamme elää kristittyjen tavalla täällä kotonakin.
Tuleeko sinun toimia kristityn tavoin myös leikkiessäsi toisten lasten kanssa? – Tuleeko sen vaikuttaa siihen, mitä ihminen tekee työssä ollessaan? – Kyllä, jos olemme todella Jeesuksen opetuslapsia, niin meidän täytyy toimia sillä tavalla kaiken päivää, olemmepa missä tahansa.
(Lukekaa nyt yhdessä, mitä Raamattu sanoo Jeesuksen opetuslapsista seuraavissa kohdissa: Matt. 28:19, 20; Joh. 8:31, 32; Luuk. 6:13–15.)