Rakentava ja myönteinen

MEIDÄT on valtuutettu saarnaamaan hyvää uutista. Jeesus sanoi: ”Kaikissa kansakunnissa hyvä uutinen täytyy saarnata ensin.” (Mark. 13:10.) Jeesus itse näytti esimerkkiä pitämällä ”Jumalan valtakunnan hyvän uutisen” huomattavalla sijalla (Luuk. 4:43). Apostolien saarnaamaa sanomaa kuvaillaan sitäkin ”Jumalan hyväksi uutiseksi” ja ”Kristusta koskevaksi hyväksi uutiseksi” (1. Tess. 2:2; 2. Kor. 2:12). Tällainen sanoma on rakentava ja myönteinen.

Sopusoinnussa sen ”ikuisen hyvän uutisen” kanssa, jota ’keskitaivaalla lentävä’ enkeli julistaa, kehotamme ihmisiä: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia.” (Ilm. 14:6, 7.) Kerromme ihmisille kaikkialla tosi Jumalasta, hänen nimestään, hänen suurenmoisista ominaisuuksistaan, hänen ihmeellisistä teoistaan, hänen rakkaudellisesta tarkoituksestaan, tilivelvollisuudestamme hänen edessään ja hänen vaatimuksistaan. Hyvään uutiseen kuuluu sanoma siitä, että Jehova Jumala tuhoaa pahat ihmiset, jotka häpäisevät häntä ja pilaavat toisten elämän. Meidän asiamme ei kuitenkaan ole tuomita yksilöitä, joille saarnaamme. Toivomme hartaasti, että mahdollisimman monet suhtautuisivat suosiollisesti Raamatun sanomaan, niin että se todella osoittautuisi hyväksi uutiseksi heille. (Sananl. 2:20–22; Joh. 5:22.)

Rajoita kielteisen aineiston määrää. Elämä ei tietenkään ole ongelmatonta, emmekä sulje silmiämme tältä tosiasialta. Kun olet virittämässä keskustelua jonkun kanssa, voisit mainita ongelman, josta alueen ihmiset ovat huolissaan, ja käsitellä sitä lyhyesti. Yleensä ei kuitenkaan kannata viipyä siinä pitkään. Ihmiset kuulevat ehtimiseen masentavia uutisia, joten ikävien asioiden käsitteleminen voi saada heidät sulkemaan joko ovensa tai korvansa. Pyri ohjaamaan keskustelu nopeasti Jumalan sanan virkistäviin totuuksiin (Ilm. 22:17). Vaikkei puhuteltava haluaisi jatkaa keskustelua, hänelle jää jotain rakentavaa pohdittavaa. Ehkä se saa hänet kuuntelemaan halukkaammin jonain toisena kertana.

Samoin puhetta pidettäessä ei hyödytä vyöryttää kuulijoiden päälle kielteisiä asioita vain siksi, että valinnanvaraa on runsaasti. Jos puhuja kuvailee pitkään ihmishallitsijoiden epäonnistumista sekä rikollisuutta, väkivaltaa ja moraalittomuuden järkyttävää yleisyyttä, yleisö voi tulla alakuloiseksi. Käsittele kielteisiä seikkoja vain silloin, kun ne palvelevat hyödyllistä tarkoitusta. Rajallinen määrä sellaista aineistoa saattaa korostaa puheen ajankohtaisuutta. Sen avulla pystyy ehkä myös osoittamaan, mitkä seikat ovat pääasiassa vaikuttaneet tilanteeseen ja miksi näin ollen Raamatussa esitetty ratkaisu on käytännöllinen. Aina kun on mahdollista, ole yksityiskohtainen mutta älä viivy ongelmissa pitkään.

Tavallisesti ei ole mahdollista eikä suotavaakaan karsia puheesta kielteistä aineistoa kokonaan. Haasteena on esittää sekä myönteiset että kielteiset puolet siten, että yleisvaikutelma on myönteinen. Tällöin on ratkaistava, mitä ottaa mukaan, mitä jättää pois ja mitä korostaa. Vuorisaarnassa Jeesus varoitti kuulijoitaan jäljittelemästä kirjanoppineiden ja fariseusten oman edun tavoittelua, ja hän mainitsi muutaman esimerkin valaistakseen asian ydintä (Matt. 6:1, 2, 5, 16). Hän ei kuitenkaan jäänyt käsittelemään noiden uskonnollisten johtajien huonoa esimerkkiä pitkään, vaan korosti sitä, että kuulijoiden tuli oppia tuntemaan Jumalan oikeat tiet ja elää niiden mukaisesti (Matt. 6:3, 4, 6–15, 17–34). Lopputulos oli ehdottoman myönteinen.

Pidä sävy myönteisenä. Mikäli saat tehtäväksi pitää seurakunnassa puheen jostain kristillisen elämän piirteestä, älä ole kriittinen vaan rakentava. Pidä huoli siitä, että teet itse niin kuin kannustat toisia tekemään (Room. 2:21, 22; Hepr. 13:7). Sanojesi takana tulisi olla rakkaus, ei ärtymys (2. Kor. 2:4). Mikäli olet vakuuttunut siitä, että veljesi haluavat miellyttää Jehovaa, se kuuluu puheestasi ja sillä on myönteinen vaikutus. Paavali ilmaisi sellaista luottamusta, kuten voit panna merkille 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:1–12:sta, 2. Tessalonikalaiskirjeen 3:4, 5:stä ja Filemonin kirjeen 4, 8–14, 21:stä.

Joskus vanhinten on varoitettava seurakuntaa epäviisaasta käytöksestä. Nöyryys saa heidät kuitenkin kohtelemaan veljiään lempeyden hengessä (Gal. 6:1). Asioiden esittämistavan tulisi osoittaa, että he kunnioittavat seurakunnan jäseniä (1. Piet. 5:2, 3). Raamattu neuvoo etenkin nuoria miehiä pitämään tämän mielessä (1. Tim. 4:12; 5:1, 2; 1. Piet. 5:5). Kaiken tarpeellisen ojentamisen, kurittamisen ja oikaisemisen tulee perustua Raamattuun (2. Tim. 3:16). Raamattua ei milloinkaan saa väkisin taivuttaa tukemaan ajatusta, josta puhujalla saattaa olla vankka mielipide. Silloinkin kun oikaisevat neuvot ovat tarpeen, puheen sävyn voi pitää myönteisenä, kun painottaa enimmäkseen sitä, miten välttää sekaantumasta väärintekoon, miten ratkaista ongelmia, miten voittaa vaikeuksia, miten oikaista väärä menettely ja miten Jehovan vaatimukset varjelevat meitä (Ps. 119:1, 9–16).

Kun valmistat puhetta, kiinnitä erityisesti huomiota siihen, miten päätät kunkin pääkohdan ja koko puheen. Se mitä sanot viimeiseksi, muistetaan usein pisimpään. Onko se jotain myönteistä?

Kun keskustellaan toisten uskovien kanssa. Jehovan palvelijat arvostavat sitä, että he saavat tavata toisiaan kristillisissä kokouksissa. Ne ovat hengellisesti virkistäviä tilaisuuksia. Raamattu kehottaa meitä pitämään mielessämme ’toistemme rohkaisemisen’, kun kokoonnumme palvontapaikkoihimme (Hepr. 10:25). Rohkaisua ei saada vain puheista ja vastauksista vaan myös keskusteluista ennen kokouksia ja niiden jälkeen.

On aivan luonnollista, että keskustelua käydään arkisista asioista, mutta eniten rohkaisua saadaan siitä, että vaihdetaan ajatuksia hengellisistä asioista, muun muassa pyhässä palveluksessa saaduista kokemuksista. Terve kiinnostus toisia kohtaan on myös rakentavaa.

Meidän on kuitenkin oltava varovaisia, koska meitä ympäröivä maailma voi vaikuttaa meihin. Kirjoittaessaan Efesoksen kristityille Paavali sanoi: ”Nyt kun olette panneet pois valheen, puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Ef. 4:25.) Tämän neuvon noudattaminen merkitsee sitä, ettemme ihannoi maailman jumaloimia asioita ja ihmisiä. Jeesus varoitti myös ”rikkauden petollisesta voimasta” (Matt. 13:22). Kun siis puhumme toistemme kanssa, meidän on varottava, ettemme edistä tuollaista petollisuutta esittämällä tavaroiden omistamista jotenkin hohdokkaana (1. Tim. 6:9, 10).

Kun apostoli Paavali neuvoi olemaan rakentava, hän varoitti tuomitsemasta tai väheksymästä veljeä, joka ehkä pidättyy tekemästä jotain siksi, että hän on ”heikkouskoinen”, toisin sanoen ei ymmärrä täysin, mitä kristillinen vapaus merkitsee. Jotta keskustelumme rakentaisi toisia, meidän täytyy ottaa huomioon heidän taustansa ja hengellinen kypsyytensä. Olisi erittäin surullista, jos panisimme ”veljen [tai sisaren] eteen kompastuskiven tai lankeamisen aiheen”! (Room. 14:1–4, 13, 19.)

Ne joiden elämässä on vakavia ongelmia – esimerkiksi krooninen sairaus – arvostavat rakentavaa keskustelua. Tällaiselle ihmiselle saattaa kokouksissa käynti olla kovan työn takana. Toiset, jotka tuntevat hänen tilanteensa, voivat kysyä hänen vointiaan. Epäilemättä hän arvostaa sellaista huomaavaisuutta, mutta ehkä hän ei pidä terveydentilaansa kaikkein kannustavimpana keskustelunaiheena. Arvostuksen ja kiitoksen sanat voivat lämmittää hänen sydäntään enemmän. Näetkö todisteita hänen jatkuvasta rakkaudestaan Jehovaan ja kestävyydestään vaikeassa elämäntilanteessa? Tunnetko rohkaistuvasi hänen vastauksistaan? Olisiko rakentavampaa kiinnittää huomiota hänen vahvoihin puoliinsa ja siihen, mitä hän tekee seurakunnan hyväksi, kuin hänen rajoituksiinsa? (1. Tess. 5:11.)

Jotta keskustelumme olisi rakentavaa, on erityisen tärkeää ottaa huomioon, mitä Jehova ajattelee käsiteltävästä aiheesta. Muinaisessa Israelissa ne, jotka puhuivat Jehovan edustajia vastaan ja nurisivat mannasta, saivat osakseen Jumalan syvän paheksunnan (4. Moos. 12:1–16; 21:5, 6). Osoitamme hyötyneemme noista esimerkeistä siten, että kunnioitamme vanhimpia ja arvostamme uskollisen ja ymmärtäväisen orjaluokan kautta annettavaa hengellistä ravintoa (1. Tim. 5:17).

Hyödyllisistä keskustelunaiheista on harvoin pulaa, kun olemme kristittyjen veljiemme seurassa. Jos kuitenkin jonkun huomautukset käyvät liian kriittisiksi, ota aloite ja ohjaa keskustelu rakentavammille urille.

Aina kun todistamme toisille, puhumme lavalta tai keskustelemme veljiemme kanssa, meidän tulisi olla tarkkanäköisiä ja tuoda esiin sydämemme aarteesta ”sellaista, mikä on tarpeen mukaan hyvää rakennukseksi, jotta se antaisi sitä, mikä on suotuisaa kuulijoille” (Ef. 4:29).