PARTHIALAISET
(’Parthiasta [Parthiaan kuuluvat]’).
Parthiasta tulleet juutalaiset ja käännynnäiset mainitaan ensimmäisinä niiden vierailijoiden joukossa, jotka olivat läsnä vuoden 33 helluntaijuhlassa Jerusalemissa. Noin 120 kristityn opetuslapsen päälle vuodatettiin Jumalan pyhää henkeä, minkä ansiosta he pystyivät julistamaan hyvää uutista noiden parthialaisten omalla kielellä tai murteella. Jotkut näistä suhtautuivat epäilemättä myönteisesti kuulemaansa, heistä tuli kristittyjä, ja Parthiaan palattuaan he todennäköisesti levittivät sanomaa omiensa keskuudessa. (Ap 1:15; 2:1, 4–12, 37–47.) Parthiasta kotoisin olleet luonnolliset juutalaiset olivat diasporajuutalaisia; ”käännynnäiset” (Ap 2:10) olivat juutalaisuuteen kääntyneitä ei-juutalaisia.
Parthian valtakunta sai alkunsa Kaspianmeren kaakkoispuolelta, mutta ajan mittaan se laajeni Eufratilta aina Intiaan saakka. Parthialaiset olivat persialaisten alaisuudessa kuningas Kyyroksen ajasta lähtien. Jouduttuaan myöhemmin kreikkalaisten herruuteen he kapinoivat Aleksanteri Suuren seuraajia vastaan ja onnistuivat satojen vuosien ajan pysymään riippumattomina – jopa Rooman ikeestä. He pitivät hallussaan Juudeaa useita vuosia ennen kuin menettivät sen roomalaisille. Vielä ensimmäisellä vuosisadalla parthialaiset olivat itsenäinen kansakunta, ja vaikka he harjoittivat vallalla olevaa persialaista uskontoa, he suvaitsivat juutalaisuutta ja muita uskontoja.