Paraguaysta Surinamiin

JÄTTILÄISMÄINEN vesitaso jyrisi Buenos Airesista pohjoiseen päin. Siinä olevien matkustajien joukossa oli Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentti N. H. Knorr, hänen sihteerinsä M. G. Henschel sekä Argentiinan ystäviä palveleva piirinpalvelija G. Hughes. Se oli kiinnostava lentomatka; me näimme koko ajan mahtavan Paraná-joen ja sen sivuhaarat. Alhaalla näkyvä maa oli taajaan asuttua ja hyvin vihreätä. Maaseudulla oli siellä täällä pieniä vesilammikoita. Nähtävästi tässä osassa Argentiinaa oli paljon sateita, ja huomattava osa maasta oli suoperäistä. Me laskeuduimme jokeen lähelle Rosarioa, joka on eräs Argentiinan suurimmista kaupungeista. Se näytti olevan nykyaikainen kaupunki, sillä suuret valkeat toimistorakennukset kohosivat sen keskustassa ja joen rannalla oli nykyaikaiset satamalaitteet. Moniin rahtilaivoihin, joissa liehui ulkomaalaiset liput, lastattiin tavaroita. Lentokone kiinnitettiin ankkuriin joen keskelle noin kymmeneksi minuutiksi. Moottorivenettä käytettiin matkailijoiden ja matkatavaroiden sekä rahtitavaroitten ja lentopostin tuomiseksi koneeseen, ja muutamia matkustajia poistui lentokoneesta Rosariossa. Samanlaisia pysähdyksiä tehtiin Corrientesissa ja Formosassa. Formosasta lähdettyämme kulku oli epätasaista, ja monet matkustajat tulivat sairaiksi.

Huhtikuun 4 p:nä saavuimme puolenpäivän jälkeen määräpaikkaamme Asuncióniin, Paraguayn pääkaupunkiin. Kaupungin sijaintipaikaksi oli valittu pieni Paraguay-joesta kohoava törmä, mikä on eräs sisämaassa sijaitsevan Paraguayn tasavallan pääasiallisista liikenneväylistä. Me laskeuduimme jokeen, ja sillä aikaa kun miehistö ankkuroi lentokoneen varmasti joen vastapäisen rannan läheisyyteen, moottorivene tuli kovaa vauhtia vettä pitkin kaupungin satamasta hakemaan meitä. Kun kapusimme alas lentokoneen sivussa olevasta pienestä oviaukosta ja astuimme moottoriveneeseen, niin meitä tervehti lämmin tuuli, mikä osoitti, ettei meidän tarvinnut palella Paraguayssa. Lähestyessämme tulenkestävää laivatelakkaa me näimme muutamia Vartiotornin Gilead-koulun loppututkinnon suorittaneita odottamassa meitä. Viisi lähetystyöntekijää oli mielissään siitä, että kone tuli ajallaan, ja he olivat iloisia nähdessään meidät. Koska konventin piti alkaa Asunciónissa seuraavana päivänä, niin monet maan toisista osista tulleet ystävät olivat pääkaupungissa, ja hekin tervehtivät meitä. Saapumismuodollisuudet eivät kestäneet kauan, ja pian me istuimme vuokra-autossa matkalla Seuran lähetyskotiin ja haaratoimistoon, mikä sijaitsee Rio de Janeiron ja Mary Lyonsin kulmassa, kaupungin paremmassa osassa.

Asunción on Buenos Airesin jyrkkä vastakohta. Se on tietenkin paljon pienempi kaupunki. Tiet eivät ole läheskään yhtä hyvät. Kaupungilla ei ole omaa vesijohtolaitosta; jokaisen henkilön on järjestettävä oma kaivonsa tai ostettava vettä sellaiselta, jolla on kaivo. Kuljetusmahdollisuuksissa on parantamisen varaa. Kulkiessamme kaupungin läpi me havaitsimme äskeisten vallankumousten merkkejä. Asunciónin keskikaupungin rakennusten julkisivuissa oli ammusten jättämiä jälkiä. Sähköjohtoja tukevat teräspylväät olivat tykkitulen katkomia. Poliisiparakit olivat tietenkin saaneet osakseen raskaimmat iskut. Epävakaat poliittiset olosuhteet olivat tehneet maan köyhäksi, ja ihmiset kärsivät jatkuvasti. Siellä tarvitaan totisesti sitä lohdutusta, minkä Valtakunnan sanoma antaa ahdistuksessa oleville ihmisille.

Asunciónissa viettämämme kolme päivää kuluivat nopeasti. Me havaitsimme lähetyskodin hyvin mukavaksi olinpaikaksi miellyttävine ympäristöineen. Neljä viidestä lähetystyöntekijästä oli vasta saapunut sinne, ja he saivat alkaa pohtia niitä vaikeuksia, joita heille tuottaa hyvän espanjankielen taidon saavuttaminen ja sikäläisten tapojen oppiminen. (Monet ihmiset käyttävät intiaanikieltä, guarania, ja se tekee työn vielä vähän mutkikkaammaksi.) Mutta meitä ilahdutti nähdä, miten tarmokkaasti he tarttuivat ongelmiinsa ja miten kiinnostuneita he olivat niiden hyvätahtoisten ihmisten auttamiseen, jotka he olivat jo tavanneet. He havaitsivat, että vaikka Paraguayn Valtakunnan julistajien lukumäärä on kohonnut 21:stä vuonna 1945 67:ään, niin tuossa pienessä maassa on vielä paljon tehtävää.

Huhtikuun 6 ja 7 p:nä pidettiin konventti Salón de la Sociedad Españassa. Konventin avajaistilaisuudessa oli läsnä 50 ystävää maan eri osista. Suuresti iloisina ja korkean hengen vallitessa nämä julistajat yhtyivät kenttäpalvelukseen ja yleisen esitelmän mainostamiseen. Monet uudet julistajat lähtivät ensimmäistä kertaa ovelta ovelle-työhön tämän konventin aikana. Asunciónin ihmiset tiesivät, että siellä pidettiin suuri konventti.

Torstai-ilta oli määrätty yleisen esitelmän pitämisajaksi. Asunciónissa asuvat ihmiset olivat tottuneet pysymään kotonaan iltaisin, ja sen tähden paikalliset ystävät pohtivat, kuinka monta tulisi kuulemaan esitelmää. He olivat hyvillään nähdessään 185 henkilön saapuvan saliin tuona iltana kuulemaan puhetta ”On jo myöhempi kuin luuletkaan!” Veli Hughes oli parhaimmassa vireessä toimiessaan veli Knorrin tulkkina. Tämä tilaisuus päätti konventin.

Matkalla haaratoimistoon havaitsimme, että kaduilla näkyi ainoastaan ne ihmiset, jotka olivat tulleet kokoukseen. Muutamat kahvilat olivat avoinna niitä tarvitseville, mutta muuten kaupungissa oli hiljaista.

Seuraavana aamuna, huhtikuun 8., nousimme kello 4. Söimme aamiaisen lähetyskodin perheen kanssa, ja sitten vuokra-auto vei meidät lentokentälle. Ystävät menivät sinne toisessa vuokra-autossa. Se oli useiden kilometrien pituinen matka maalle. Aurinko alkoi juuri häämöttää idästä, kun lähdimme kodista, mutta saapuessamme lentokentälle päivä oli jo kirkas. Me ajattelimme Paraguayn työn laajentumismahdollisuuksia ja pidimme niitä hyvinä. Lähetystyöntekijöillä ja paikallisilla ystävillä oli hyvä henki, ja suurta edistystä oli jo havaittavissa uusien Jehovan todistajien ryhmien perustamisessa viime kuukausien aikana. Nyt järjestettiin siten, että veli Hughes oleskelee muutamia viikkoja maassa vieraillen uusissa ja vanhoissa ryhmissä sekä käy tapaamassa ”eristettyjä” julistajia ja hyvätahtoisia ihmisiä, jotka ovat hajallaan pitkin maata. Hänen Paraguayn ystäville antamansa apu varustaa heidät varmaan yhä lisääntyviin hyviin tekoihin työn laajentuessa. Matkustaminen veli Hughesin kanssa Uruguayssa, Argentiinassa ja Paraguayssa oli tuottanut paljon iloa meille, ja nyt oli tullut eron hetki. Meidän täytyi lähteä Brasiliaan, ja hänen piti jäädä Paraguayhin. Kello 6.15 jätimme siis hyvästit kuudelle lentokentälle tulleelle ystävälle ja astuimme Panair do Brasil-yhtiön kaksimoottoriseen lentokoneeseen.

BRASILIA

Lentokone kulki itään päin kumpuilevien vuorien yli. Suuri osa hedelmällisestä maasta oli viljeltyä. Siellä on hyvää laidunmaata ja paljon metsiä. Me havaitsimme lähestyessämme Paraná- ja Iguazú-jokien yhtymäkohtaa, missä myös Argentiina, Brasilia ja Paraguay yhtyvät, merkkejä puuteollisuudesta. Suuria tukkimääriä ajelehti pienissä sivujoissa, ja kumpumaastosta oli hakattu paljon metsää pois. Silloin lensimme aivan matalalla, koska lähestyimme ensimmäistä laskeutumispaikkaa, mikä oli Iguazú Brasiliassa. Kun lentokone alkoi laskeutua, niin me näimme sumupilven nousevan itäsuunnassa metsän eräästä kohdasta, ja se oli merkki kuuluisien Iguazú-putouksien läheisyydestä. Brasilia on tehnyt Iguazústa lomapaikan ja kansallispuiston sen lisäksi, että siellä on maanpuolustuslinnoitus. Lentokenttää ympäröivät metsät olivat varmana todistuksena siitä, että tämä olisi hieno lomanviettopaikka. Kun poliisi oli tutkinut maahansaapumispaperimme ja kun olimme nousseet jälleen korkealle ilmoihin, niin näimme mahtavat putoukset. Kuljettaja lensi tarkoituksellisesti putousten yli, jotta kaikki matkustajat voisivat nähdä ne. Siinä oli tosiaan katselemisen arvoinen näky. Me olimme nähneet Niagaran putoukset Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla, mutta Iguazú näytti paljon suuremmalta kuin ne. Ei ole ihme, että joen Argentiinalle kuuluvalla puolella oli suuri lomanviettopaikka, sillä nämä putoukset kuuluvat maailman mahtavimpien joukkoon.

Heti putousten ohi päästyämme aloimme nousta korkealle pilvien yläpuolelle, emmekä nähneet paljoa, kunnes saavuimme Curitiban kaupunkiin. Siellä laskeuduimme alas syömään aamiaista lentosatamassa. Curitiban ja Sao Paulon välillä oli vuoria, ja se teki lennon viimeisen välimatkan kiinnostavaksi. Kuljettaja ohjasi konetta jonkin aikaa Atlantin valtameren rannikon yläpuolella ja sitten suuntasi koneen sisämaahan kohti korkeata ylätasankoa, jolla Sao Paulo sijaitsee.

Sao Paulossa saimme sydämelliset tervetuliaiset. Noin 150 ystävää oli kerääntynyt lentokentälle, missä on rakennustyöt käynnissä. Oli todella virkistävää nähdä ystävien kasvoilta kuvastuva ilo. He olivat täynnä konventtihenkeä ja odottivat konventista muodostuvan parhaan tähän mennessä Sao Paulossa, ’Brasilian Chicagossa’, pidetyistä konventeista. Kaupunki ja esikaupungit käsittävät monen neliökilometrin laajuisen alueen, ja koko alue muodostaa kukoistavan suurkaupungin. Uusia rakennuksia pystytetään tusinoittain, ja monet niistä ovat kymmentä kerrosta korkeampia. Ihmisillä oli suuria vaikeuksia asuntojen hankkimisessa Sao Paulosta, koska sinne aivan tulvi väkeä, ja sen tähden uskotaan, että Sao Paulo kuuluu pian maailman suurimpien kaupunkien joukkoon. Meillä oli asunto suuressa hotellissa, ja asetuttuamme sinne me päätimme mennä Santo Amarossa, Sao Paulon esikaupungissa, sijaitsevaan lähetyskotiin viettääksemme illan Gileadin loppututkinnon suorittaneiden kanssa. Lähetystyöntekijäin ryhmä oli määrätty Sao Pauloon, mutta asuntovaikeuksien takia he eivät löytäneet minkäänlaista asuntoa muualta kuin esikaupungeista. Mutta näytti siltä, että heidän asettumisensa Santo Amaroon oli aivan sopivaa. He olivat tehneet siellä loistavan työn, ja ryhmä oli kasvanut siihen pisteeseen, että alue ei enää riittänyt ryhmänjulistajille ja lähetystyöntekijöille. Lähetystyöntekijöitten toiminta oli päättynyt siellä, ja siksi vierailun aikana järjestettiin siten, että tämä lähetystyöntekijäin ryhmä muuttaa lähempänä kaupungin keskustaa olevalle toiselle alueelle, ja he alkavat nyt työskennellä tällä alueella, missä on annettu vain hyvin vähän todistusta.

Sopivan konventtisalin löytäminen ei ollut helppo tehtävä, mutta lopulta Sao Paulon ystävät löysivät Ginastico Paulistan, joka sijaitsee Rua Couto Magalhaesin varrella, ja sopivat sen käytöstä. Voimisteluseuran jäsenet olivat hyvin ystävällisiä ja antoivat mielellään salinsa konventin aikana käytettäväksi. Konventti osoittautui heti alusta lähtien hyvin toisenlaiseksi kuin neljä vuotta sitten tehdyn vierailun aikana pidetty konventti, sillä jo huhtikuun 9 p:nä kello 9 alkaneessa ensimmäisessä kokouksessa oli läsnä 484, jotka olivat valmiita lähtemään kenttäpalvelukseen. Näitä läsnäolijoita oli siis enemmän, kuin mitä koko Brasiliassa oli julistajia totuudessa presidentin vieraillessa siellä neljä vuotta aikaisemmin. Päivän kuluessa ja ohjelmanumeroitten vaihtuessa läsnäolijoitten lukumäärä jatkuvasti lisääntyi, kunnes 843 konventin osanottajaa oli kerääntynyt saliin.

Kaikki odottivat kiinnostuneina yleistä esitelmää, ja sitä oli mainostettu paljon erityisesti lauantai-iltana. Toiset tekivät lehtityötä ja toiset levittivät jakeluilmoituksia. Ajateltiin viisaimmaksi, että eräs brasilialainen veli pitäisi yleisen esitelmän; ja hän puhui tosiaan mainiosti sunnuntai-iltapäivällä. 1 500 kuulijaa kuunteli hyvin tarkasti ja taputti usein käsiään, kun hän esitti todistelujaan.

Konventin aikana pidettiin myös kastetilaisuus. Puhe pidettiin konventtisalissa, mutta varsinainen kastaminen suoritettiin urheiluyhdistyksen uima-altaassa, mikä ei ollut kaukana Santo Amarosta. Uima-allas annettiin käyttöömme ilmaiseksi. Todistuksena laajennuksesta 74 uutta vihkiytynyttä julistajaa kastettiin tuona huhtikuun 10 p:nä.

Tämän konventin viimeisessä kokouksessa, missä veli Knorr puhui, oli läsnä 990. Useimmat näistä olivat tulleet maan eteläosasta, sillä pohjoispuolella asuvat odottivat Rio de Janeiron konventtia. Maan pohjoisosasta oli kuitenkin päässyt Sao Paulon konventtiin muutamia ystäviä, niiden joukossa veljet O. Claus ja C. Anderson, jotka on määrätty Sao Salvadoriin. Nämä kaksi Gileadin loppututkinnon suorittanutta lähetystyöntekijää olivat matkustaneet yhdessä erään brasilialaisen tienraivaajaveljen kanssa noin tuhat viisisataa kilometriä laivalla, junalla, linja-autolla, yksityisautolla ja kuorma-autolla. He lähtivät konventtiin kolme viikkoa aikaisemmin ja ottivat mukaansa 600 sidottua kirjaa ja tuhat kirjasta. He suunnittelivat matkansa siten, että he kävivät matkan varrella olevissa kylissä, seuduilla, missä ei ollut koskaan julistettu Valtakunnan sanomaa. Kokemukset, joita näillä veljillä oli kerrottavana, olivat tosiaan sydäntä sykähdyttäviä ja osoittivat Herran siunanneen heidän tarmokkaat yrityksensä ja heidän tosi lähetystyöhenkensä. Jokaisessa matkan varrella olevassa kylässä, missä he olivat aikoneet työskennellä, heidän täytyi löytää koti, johon he voivat varastoida kirjallisuuden, ja sitten etsiä asunto. Eräs heidän monista kokemuksistaan esitetään tässä:

Saavuttuaan erääseen kaupunkiin he menivät neljänteen taloon kadun varrella ja saivat luvan varastoida sinne kirjallisuutensa. Yksi kolmesta jäi järjestämään kirjoja, sillä välin kun kaksi meni pensióniin hakemaan asuntoa yöksi. Tämä yksi, joka jäi kirjallisuutta valvomaan, selitti talonväelle heidän tehtävänsä ja ilmaisi arvostavansa sitä, että he saivat säilyttää kirjallisuutensa siellä yli yön. Mutta nämä henkilöt eivät olleet pelkästään ystävällisiä; he olivat kiinnostuneita totuuteen. He olivat niin kiinnostuneita, että he pyysivät kaikkia kolmea tulemaan takaisin taloonsa samana iltana ja puhumaan heille Raamatusta. He eivät huomanneet, että veljet olivat matkustaneet kymmenen päivää ja olivat nukkuneet kuorma-autoissa tai missä vain olivat saaneet vähän lepoa sekä tehneet todistamistyötä ja että he olivat väsyneitä; veljistä tuntui, että heidän täytyi ehdottomasti levätä hyvin tuona yönä. Mutta nuo nälkäiset sielut halusivat kuulla heille puhuttavan; ja niin tienraivaajat siistiytyivät ja virkistäytyivät, ja kaikki kolme lähtivät noiden kiinnostuneiden henkilöiden kotiin, jonne oli kerääntynyt 14 henkilöä kuulemaan heidän sanomaansa. He viettivät kolmatta tuntia tällä uusintakäynnillä, ja nämä ihmiset halusivat välttämättä heidän palaavan seuraavana päivänä selittämään lisää. Mutta veljet osoittivat, että heidän täytyy kulkea etelään päin päästäkseen konventtiin. Mutta kiinnostuneet henkilöt eivät halunneet heidän toimivan toisin . . . veljien täytyi palata iltapäivällä julistamaan heille. Lopulta veljet suostuivat, nähtyään heidän osoittavan tosi kiinnostusta. Sunnuntaiaamuna tienraivaajat todistivat kaupungissa ja jättivät 55 sidottua kirjaa sekä monia kirjasia, ja sitten iltapäivällä he menivät takaisin siihen hyvätahtoisten ihmisten kotiin, missä he olivat olleet edellisenä iltana. Sinne oli kokoontunut enemmän kuin 20 henkilöä, koska he tiesivät heidän sanomansa olevan niin suurenmoisen. Tämän kokouksen jälkeen nämä kiinnostuneet henkilöt sanoivat, että he eivät anna veljien lähteä, ennen kuin he lupaavat käydä heidän luonaan palatessaan konventista ja järjestää heidät ryhmäksi.

Tällaiset kokemukset ovat lähetystyöntekijän elämää ja kun kuulimme veljien kertovan tuon kaikkine muine matkalla sattuneine kokemuksineen, niin se sai meidät arvostamaan heidän rakkauttaan ”muihin lampaisiin”, elivätpä he sitten missä tahansa tai miten tahansa. Heidän matkallaan oli suuria vaikeuksia, mutta veljet selviytyivät niistä hyvin, ja heillä oli ilo jättää lähes kaikki 600 sidottua kirjaa ja tuhat kirjasta. He kävivät lukemattomissa kylissä ja tapasivat hyvätahtoisia kiinnostuneita niissä kaikissa. Veli Knorr järjesti siten, että he tekisivät paluumatkan lähetyskotiinsa paljon hitaammassa tahdissa samaa tietä pitkin. He järjestävät epäilemättä useita ryhmiä, joita sitten matkapalvelija palvelee säännöllisesti.

Nämä kolme veljeä eivät ikinä unohda tätä kolmiviikkoista matkaansa, ja kuten eräs heistä sanoi, he ”näkivät Herran johdon pitkin matkaa, sillä kun me halusimme lähteä kaupungista, niin Herra pani meidät jäämään, koska siellä oli ’lampaita’ ruokittavana. Muutamissa kylissä, jotka yritimme ohittaa säästääksemme aikaa, meidän täytyi viipyä linja-auton tai kuorma-auton vaihtamisen tähden, ja meidän täytyi joskus sen tähden olla noissa paikoissa yö tai ehkä koko päivä. Tämä ei sopinut suunnitelmiimme, mutta se sopi varmasti hyvin Herran järjestelyihin ’muiden lampaiden’ ruokkimiseksi, sillä jokaisessa tapauksessa, jolloin suunnitelmamme epäonnistuivat, me saimme runsaat siunaukset, koska me julistimme kaikissa paikoissa, joissa meidän täytyi viipyä”.

Monia tällaisia kokemuksia voitaisiin esittää Brasiliassa tehdystä ihmeellisestä työstä, mutta nyt meidän täytyy jatkaa kertomustamme ja päästä Rio de Janeiron konventtiin.

Olimme suunnitelleet lähtevämme Sao Paulosta tiistaiaamuna Panair do Brasil-yhtiön koneella, mutta kun pääsimme lentokentälle, niin meidän suureksi hämmästykseksemme kuulimme, että siellä oli lakko ja etteivät PAB-koneet lennäkään. PAB:n edustajien ystävällisyyden ansiosta meidät siirrettiin toisen lentoyhtiön matkustajien joukkoon, ja meidän täytyi matkustaa Rioon Santoksen kautta. Meidät sovitettiin VASP-yhtiön koneeseen, ja tästä muodostui jännittävä lentomatka. Lähdön jälkeen koneet tavallisesti nousevat korkealle ja päästyään satojen metrien korkeuteen lähtevät lentämään määräpaikkaansa kohti. Mutta koneen ohjaaja teki tämän matkan hyvin erikoisella tavalla. Katsoimme alapuolellemme ja näimme olevamme alle sata metriä maanpinnan yläpuolella. Näytti siltä, kuin olisimme pyyhkäisseet puunlatvoja ja saattaneet järvien pinnan väreilemään. Lensimme pilvien alapuolella, eikä tuo katto ollut sinä päivänä kovin korkealla. Lentokone pyrähti silloin tällöin jonkin talon katon läheltä, ja me voimme nähdä niiden läheisyydessä leikkivien lasten kasvojenpiirteet. Betonista valettu maantie kiemurteli kukkuloiden läpi ja näytti yhtäkkiä katoavan samoin kuin maakin altamme siirryttyämme rannikon alankomaille, jolloin vuoret laskeutuvat jyrkästi merenpinnan tasossa olevaksi maaksi. Me emme voineet ymmärtää, miksi koneen ohjaaja teki tämän, mutta kysyimme sitä häneltä jälkeenpäin Santoksessa ja saimme tietää, että hän oli saanut lentopurjehdusneuvostolta erikoisluvan lentää matalalla Santokseen, koska sinä päivänä oli yläpuolellamme paksut pilvet. Tähän noin 100 kilometriä pitkään lentomatkaan Sao Paulosta Santokseen kului vähemmän kuin viisitoista minuuttia.

(Jatkuu seuraavassa numerossa)

”Laula Jehovalle, koko maa; julista hänen pelastustaan päivästä päivään. Ilmoita hänen kirkkauttaan kansojen keskuudessa, hänen ihmeellisiä tekojaan kaikkien kansakuntien joukossa, sillä suuri on Jehova ja suuresti ylistettävä. . . . Iloitkoot taivaat ja riemuitkoon maa ja sanokoot ne kansojen keskuudessa: Jehova hallitsee.” – 1. Aikak. 16:23–25, 31, Am. stand-käänn.