Paraguaysta Surinamiin
(Jatkoa)
RIO DE JANEIRO
Santoksen lentokenttä sijaitsee saarella jonkin matkan päässä kaupungista, mutta me näimme kaukana monia laivoja lastattavan, ja kaupunki näytti olevan rakennettu saarelle, minkä keskellä on kukkula. Tämä on eräs maailman kahvinvientikeskus. Me emme viipyneet siellä kuin kymmenen minuuttia.
Santoksesta kone suuntasi valtamerelle ja ylös pilviin. Silloin tällöin näimme rannikolla saaren tai hiekkarannan. Kun vähän toista tuntia oli kulunut, niin pilvet hävisivät, ja me näimme lännessä Copacabanan kaartuvan hiekkarannan ja suuret, nykyaikaiset asuintalot. Siellä oli kuuluisa Pao de Acucar eli Sokeritoppavuori, mikä tunnetaan kaikkialla maailmassa erään maailman hienoimman sataman, Rio de Janeiron, vertauskuvana. Me lensimme Sokeritopan ohi, kun satama tuli näkyviimme, ja siellä vuorten juurella lepäsi Rio de Janeiron eri tahoille haarautuva kaupunki monine nykyaikaisine toimisto- ja asuinrakennuksineen. Kaikki tämä oli kaunista ja hyvin mielenkiintoista nähtävää, mutta meitä kiinnosti eniten laskeutuessamme, oliko meitä kukaan lentokentällä vastassa. Me olimme iloisia, että meillä oli mukanamme veli C. D. Leathco, Brasilian haaratoimistonpalvelija, sillä hän osasi puhua portugalinkieltä.
Iloksemme huomasimme Harry Blackin, joka on Gileadin loppututkinnon suorittanut ja toimii matkapalvelijana Brasiliassa, ja sitten näimme monia muita. Ystävien joukossa oli useita tuttuja kasvoja. Nämä olivat lähetystyöntekijöitä, jotka ovat huolehtineet hyvin Valtakunnan eduista Rio de Janeirossa. Me saimme kävellä hyvän matkaa lentokoneesta lentokentän rakennuksiin. Me pysähdyimme vain hetkeksi ja lähdimme sitten haaratoimistoon, mikä sijaitsee kaupungin toisessa osassa. Mutta koska tänään oli huhtikuun 12., Kristuksen kuoleman muistojuhlan viettopäivä, niin sanoimme näkevämme kaikki myöhemmin samana päivänä.
Veli Knorr palveli edellisellä Rion-matkallaan Valtakunnansalissa pidetyssä kokouksessa 23 julistajan pientä ryhmää. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, oli jo useampia lentokentällä vastassa, ja he kertoivat, miten heidän kolme osastoaan kokoontuvat yhteen Muistonviettoon. Ryhmä oli järjestänyt tilaisuuden Liceu Literario Portugues-saliin, mikä sijaitsi Largo da Cariocan varrella, jotta kaikki voisivat kokoontua viettämään juhlaa yhdessä. Veli Knorr puhui tulkin välityksellä. Sali oli aivan täynnä. Ihmisiä seisoi parvekkeilla, joita oli rakennuksen sivuilla, ja monet seisoivat käytävillä tai salin eteisessä. Kaikki kuulivat puheen kovaäänisten välityksellä. Muistopalveluksessa oli yhteensä 520, ja 26 otti osaa siihen. Miten joukko olikaan lisääntynyt 23:sta neljä vuotta sitten! Laajennus on käynnissä Brasiliassa!
Seuraavat päivät olivat toiminnan täyttämät, koska täällä Riossa on joukko lähetystyöntekijöitä sekä myöskin Brasilian haaratoimisto. Päivä vietettiin Riossa, Olaria-nimisessä kaupunginosassa lähetystyöntekijöitten kanssa, joiden koti sijaitsee siellä. He ovat löytäneet paljon kiinnostuneita tuosta kaupunginosasta, ja sinne perustettu ryhmä on kasvanut niin suureksi, että se voi itse sopivasti jatkaa työtä; siksi tehtiin suunnitelmia lähetystyöntekijöitten siirtämiseksi toiseen kaupunginosaan. Meitä ilahdutti kuulla näiden ystävien puhuvan portugalinkieltä tapaamiensa henkilöiden kanssa; he yrittivät kovasti oppia kielen täydellisesti voidakseen käyttää sitä Jumalan palveluksessa.
Lauantaiaamuna alkoi maan toinen piirikonventti. Joukko Sao Paulon ystäviä halusi olla läsnä kahdessa konventissa, ja niin 150 heistä järjesti matkan Rioon. Erääseen junaan, jonka piti saapua perille perjantai-iltana, oli kiinnitetty erikoisvaunuja. Heillä oli hyvin hauskaa matkalla, mutta sitten he saivat kuulla, että he tulisivat myöhästymään paljon, koska eräs heidän edellään kulkeva juna oli syöksynyt raiteilta. Tämä merkitsi, että he saapuisivat Rioon monta tuntia myöhästyneinä. Mutta nämä ystävät eivät halunneet tuhlata aikaa. Jos heidän piti odottaa noin viisi tuntia asemalla, niin he voivat yhtä hyvin käyttää sen ajan hyvin. Kun siis juna pysähtyi seuraavalle asemalle odottamaan, kunnes edessäpäin olevan junan vaunut oli saatu takaisin raiteille ja kaikki selvitetty, niin ystävät alkoivat suullisesti ilmoittaa, että lyhyen ajan kuluttua pidettäisiin esitelmä asemalaiturilla. Eräs veli, joka oli äskettäin pitänyt yleisen esitelmän, valittiin tehtävään, ja kaikkia junan matkustajia kutsuttiin saapumaan tilaisuuteen. Ei kestänyt kauan, ennen kuin monet matkustajat tulivat asemalaiturille kuulemaan veljen esitelmää, ja useat paikkakuntalaiset, jotka olivat asemalla, kuulivat myöskin sen. Yli sata henkilöä oli kuulemassa puhetta, ja puheen jälkeen ilmoitettiin, että kiinnostuneet henkilöt voivat hankkia kirjallisuutta. Eräs tienraivaaja sai jättää kymmenen sidottua kirjaa ja monta kirjasta, ja eräs toinen ystävä jätti suuret määrät kirjallisuutta. Jotkut paikkakuntalaiset sanoivat, etteivät he ole milloinkaan aikaisemmin kuulleet mitään asiasta, ja he halusivat tietää, miten he voisivat saada lisätietoja. Heidän nimensä ja osoitteensa kirjoitettiin muistiin, ja nyt on matkapalvelijalla tilaisuus pysähtyä tuossa kaupungissa ja yrittää järjestää uusi ryhmä, tai ehkä uusien tienraivaajien ilmoittautuessa Brasiliassa jotkut voivat mennä tähän kaupunkiin ja auttaa ”muita lampaita”. Ystävät eivät huomanneet, että aika kului niin nopeasti, ja onnellisena joukkona he saapuivat keskiyöllä Rioon.
Konventti aloitettiin Banda Portugal-salissa, mikä sijaitsi leveän Pres. Vargas-kadun varrella. Lauantaiaamuna salissa oli jo 520 henkilöä, jotka kaikki valmistautuivat lähtemään kenttäpalvelukseen. Riossa ei ole suuria saleja, ja siksi ystävät yrittivät järjestää parhaan mahdollisen salin. Lauantai-iltana pakkautui 839 jotenkuten saliin.
Sunnuntaiaamu oli varattu kastepalvelusta varten, ja 155 vertauskuvasi vihkiytymisensä antamalla kastaa itsensä hiekkarannalla, lahdessa, joka oli lähellä kaupungin keskustaa. Tuhansia ihmisiä kulki pitkin pääkatuja, ja siksi suuri joukko heitä kerääntyi ystävien kanssa katsomaan kastetoimitusta.
Eräs Brasiliassa tienraivaajana toimiva veli valittiin puhumaan yleinen esitelmä ”On jo myöhempi kuin luuletkaan!” Esitelmää varten varattu sali oli eräs Rion hienoimpia, Associaçao Brasileira de Imprensa. Se oli joka suhteessa loistohuoneisto. Siellä oli mukava istua, koska siellä oli hyvät ilmanvaihtolaitteet. Mainostaminen oli suoritettu hyvin, ja siksi sali osoittautui liian pieneksi; monien täytyi seistä eteisaulassa. Mutta yhteensä 1 064 oli läsnä kokouksessa. Sitä seurasi ystäville tarkoitetut puheet, mutta useimmat ihmiset jäivät kuulemaan niitä.
19 maassa oleskelevaa Gileadin loppututkinnon suorittanutta kokoontui yhteen samana iltana Seuran presidentin loppupuheen jälkeen. Eräs heistä kertoi, että julistajia oli saapunut konventtiin Amazonas-valtiostakin Manáoksen ympäristöstä, mikä osoitti, että useimmat maan ryhmät olivat olleet edustettuina jommassakummassa konventissa. Meitä ilahdutti kuulla heidän kokemuksistaan ja nähdä heidän riemunsa Herran palveluksessa tällä ulkomaisella työkentällä.
Täällä tehdyn ihmeellisen työn muisteleminen tuo iloa jokaisen sydämeen; sillä vuonna 1945 oli koko Brasiliassa keskimäärin 344 julistajaa, ja vuoden 1949 maaliskuussa saavutettiin uusi huipputulos, 1 820 julistajaa. Gileadin lähetystyöntekijät ovat tehneet paljon hyvää edistäen Brasilian työtä, ja paikalliset ystävät ovat olleet heidän kanssaan yhteistyössä ihailtavalla tavalla. Paikalliset julistajat ja tienraivaajat ovat omaksuneet sen laajennushengen, mikä on näiden lähetystyöntekijöitten sydämissä, ja siten yhtyneinä he kulkevat eteenpäin osoittaen ihmisille Merkkiä, Kristusta Jeesusta. Kaikki toimivat olka olkaa vasten yhtenä joukkona edistäen tosi palvontaa. Oli suuri ilo olla näiden Brasilian ystävien kanssa, sillä heidän intonsa on tosiaan suurenmoinen. He yrittävät saavuttaa 2 000 julistajan tavoitteen ennen vuoden loppua.
Me nousimme aikaisin maanantaiaamuna sanomaan hyvästit haaratoimiston ystäville. He olivat olleet hyvin ystävällisiä meitä kohtaan oleskelumme aikana, ja me arvostimme sitä suuresti. Eräs veljistä kuljetti meidät autolla Pan American Airways-asemalle, mikä oli kaupungin keskustassa, ja ennen lähtöämme muutamat lähetystyöntekijät tulivat sanomaan meille hyvästi. Sitten linja-auto vei meidät Galeaon lentokentälle, mitä sotilaat tarkasti vartioivat ja minne siviili-ihmisiltä on pääsy kielletty. Kello 9.15 ilmoitettiin lähtö, ja me olimme juuri astumassa koneeseen, kun meidän suureksi hämmästykseksemme kolme brasilialaista ystävää, jotka eivät olleet nähneet meitä kaupungissa ja jotka tulivat lentokentälle vain sanoakseen meille hyvästit, ryntäsi esiin ja sanoi, että me varmasti tapaisimme jälleen New Yorkin kansainvälisessä konventissa vuonna 1950. Ehdimme tuskin sanoa mitään muuta.
Muutamien hetkien kuluttua olimme jälleen ilmassa lentäen vielä kerran Rio de Janeiron kauniin kaupungin yli. Meillä oli aikaa katsoa sitä vielä kerran, ja sitten me suuntasimme pohjoiseen päin vihreitten metsäisten vuorten yli, jotka ympäröivät Rion satamaa. Lentokoneessa oli vain 7 matkustajaa, joten meillä oli hyvää tilaa. Lentomatka oli pitkä, sillä ensimmäinen pysähdyspaikka oli Amazon-virran varrella sijaitseva Belém. Me vietimme noin tunnin Belémin lentokentällä tuona iltapäivänä. Jos milloinkaan olemme nähneet märkää, kuumaa paikkaa, niin se on Belém. Kaupunki, jonka ylitse lensimme, ei ollut ollenkaan Rion tapainen; sen muodostivat enimmäkseen pienet peltikattoiset talot puupaalujen nokassa. Ennen lähtöämme alkoi sataa, mikä on varsin yleistä tuolla seudulla.
ALANKOMAIDEN GUAYANA
Sade jatkui koko matkan sieltä eteenpäin. Me laskeuduimme pimeässä Cayennen lentokentälle, Ranskan Guayanaan. Me tunsimme hyönteisruiskutuksen hajun astuessamme odotushuoneeseen, joten hyttyset eivät kiusanneet meitä lainkaan. Oli tulossa myöhä, ja siksi olimme iloisia päästessämme lähtemään määräpaikkaamme, Zandery-kentälle, Surinamiin. Noin tunnissa pääsimme perille. Lentokentän rakennuksen ulkopuolella seisoi paljon ihmisiä, mutta me emme nähneet, keitä he olivat. Kun he huomasivat veli Knorrin, niin monet heistä alkoivat laulaa, ja me tunsimme sen heti Valtakunnan lauluksi ja tiesimme, että ystäviä on läsnä. Päästyämme tullista ja passin tarkastuksesta me saimme tietää, että 40 ystävää oli tullut linja-autossa monien kilometrien pituisen matkan lentokentälle. Linja-autossa oli tilaa meillekin, ja niin meillä oli hauska matka kaupunkiin. Ystävät lauloivat, vuoroin englanniksi ja vuoroin hollanniksi. He olivat tuoneet ruokaa mukanaan, ja syödessämme ja laulujen kaikuessa tuo tunnin matka vaikutti lyhyeltä. Ystävät osoittivat suurta innostusta ja iloa.
Meidän piti viipyä Alankomaitten siirtomaassa, Surinamissa, vain kolme päivää, ja kahdeksi päiväksi oli järjestetty konventti. Paramaribossa, siirtomaan pääkaupungissa, on haaratoimisto ja lähetyskoti, ja meidät kutsuttiin asumaan sinne siellä olevien ystävien kanssa. Paramaribo on vain muutamia metrejä merenpinnan tai joenpinnan yläpuolella, ja kun siellä sataa, niin vesi ei valu pois kovinkaan nopeasti. Me satuimme tulemaan tänne sateisen vuodenajan vallitessa. Mutta sade ei kestänyt aivan koko päivää, ja niin ystävillä oli tilaisuus lähteä mainostyöhön kertomaan yleisestä esitelmästä, mikä pidettiin 20 p:nä Bellevue-teatterissa kello 17.30.
Paramaribo on hyvin kiinnostava kaupunki. Siellä asuu moniin kansoihin ja rotuihin kuuluvia ihmisiä. Hollantilaisten lisäksi siellä on neekereitä, jaavalaisia, intialaisia ja kiinalaisia. Oli hauska nähdä julistajien joukossa muutamia, joiden vanhemmat olivat tulleet Englannin Intiasta, ja eräs tällaisista kastettiin konventin aikana. Me iloitsimme näiden ystävien seurasta ja havaitessamme, miten he näyttivät sopivan yhteen ja toimivan hengen ykseydessä, vaikka he kuuluivatkin eri kansoihin ja rotuihin. He lähtivät yhdessä kenttäpalvelukseen ja mainostamaan esitelmää kilpineen ja polkupyörineen, joten jokainen kaupungin asukas tiesi, että kaupungissa oli konventti käynnissä.
Heidän konventissaan oli kiinnostava ohjelma. Puheet pidettiin hollanninkielellä lukuunottamatta yhtä puhetta, mikä pidettiin neekerien englanninkielellä. Kaikki Gileadin loppututkinnon suorittaneet esittivät kokemuksia tai pitivät puheita, ja oli ilahduttavaa kuulla heidän puhuvan hollanninkieltä, sillä se osoitti heidän ryhtyneen suuriin ponnistuksiin oppiakseen kielen, jotta he voisivat palvella tuossa maassa asuvia ihmisiä. Konventissa oli läsnä 85. Useita kastettiin.
Koska nyt oli sadekausi, niin pitkin päivää oli runsaita sadekuuroja. Se vähensi tietenkin kello 17.30 Bellevue-teatterissa pidetyn yleisen esitelmän läsnäolijoiden lukumäärää. Sen lisäksi teatterin vieressä oli vaalien äänestyspaikka ja vaalit pidettiin samana päivänä. Mutta 200 henkilöä oli läsnä. Oli selvästi havaittavissa, miten suuresti he arvostivat sanomaa, sillä he kuuntelivat hyvin tarkasti. Veli Knorr esitti uuden hollanninkielisen kirjasen ”Jumalan Valtakunta on lähellä”. Ystävät arvostivat sitä suuresti, sillä tuolla kielellä on painettu vain harvoja julkaisuja. Eräs Gileadin käyneistä toimi tulkkina ja suoritti tehtävänsä hyvin.
Ystävät palasivat yleisen esitelmän jälkeen Valtakunnansaliin, minne 92 kerääntyi kuuntelemaan konventin loppuesityksiä. He ilmaisivat arvostuksensa Seuran presidentin vierailun johdosta, sillä se oli auttanut heitä ymmärtämään monia ryhmien vaikeuksia. Surinamin julistajien lukumäärä oli lisääntynyt kuluneiden kolmen vuoden aikana 21:stä 90:een, ja järjestelyjä tehtiin työn parantamiseksi tuossa maassa. Siellä on vielä paljon tehtävää, ja siellä olevat lähetystyöntekijät tekevät parhaansa niissä olosuhteissa. Kaikki heistä ovat varmoja siitä, että tulevana vuonna on havaittavissa yhä suurempaa lisäystä.