Gilead valmistaa yhä enemmän kykeneviä lähetystyöntekijöitä
LOPPUTUTKINTOPÄIVÄ Gileadissa! Miksi se on niin onnellinen tilaisuus? Miksi Jehovan todistajat ovat kaikkialla niin kiinnostuneita tästä joka puolivuosi uusiutuvasta tilaisuudesta? Siksi, että Jehovan todistajat ovat kiinnostuneita Jumalan käskystä: ”Saarnaa sanaa.” He tietävät, että tämä merkitsee nyt evankeliumin saarnaamista Jumalan perustetusta valtakunnasta alkaen omasta kotikaupungista ja ulottaen sen maan ääriin asti. Voitaisiinko nyt tehdä mitään sen suurempaa työtä? Yksikään muu koulu maan päällä ei ole omistettu lähettien valmentamiselle tähän työhön, ja vaikka kaikki Jehovan todistajat eivät voikaan saada tätä pitkälle edistynyttä lähetysvalmennusta, niin kaikki osallistuvat tämän koulun ylläpitoon sekä sen käyneitten työn tukemiseen.
Yli 1 100 henkeä monista Yhdysvaltain valtioista ja Kanadasta täytti iloisin sydämin Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin kokoushuoneen ja luokat lauantai-iltana, helmikuun 4. 1950, Gileadin neljännentoista kurssin päättäjäisten alussa.
Kun oli tutkittu Vartiotornin kirjoitus ”Ole rikas hyvistä töistä” ja kun oppilaat olivat esittäneet vähän aikaa musiikkia, oli varattu erikoinen ilo kaikille, varsinkin kurssin suorittaneille opiskelijoille. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran presidentti, N. H. Knorr, oli palannut juuri Keski- ja Etelä-Amerikkaan tekemältään matkalta, jota hän selosti. Hän kertoi saarnaamistyön ihmeellisestä laajenemisesta näissä maissa ja, mainittuaan olosuhteet ja lähetyskenttien tarpeet, alkoi opiskelijoitten iloiseksi yllätykseksi täyttää näitä tarpeita antamalla määräykset kaikille! Paitsi Latinalaiseen Amerikkaan, toisiinkin maihin – kaikkiaan 22:een maahan – lähetettiin työntekijöitä, mm. Kanadaan, Belgiaan, Hollantiin, Ruotsiin ja Newfoundlandiin. On varmaa, että Gileadin neljästoista kurssi leviää suureen osaan maapalloa!
Tämä muodosti sopivan lavastuksen sunnuntaiaamun pääkokoukselle, kun 1 591 henkeä koetti löytää istuinpaikan tai seisomatilan kokoushuoneeseen, luokkiin, pohjakerrokseen ja kirjastorakennukseen asennettujen kovaäänisten kantomatkan alalle. Kun tilanpalvelija ja opettajat olivat lausuneet muutamia sanoja ja tervehdyssähkeet ja maan kaikilta puolilta ja kulmilta tulleet rohkaisut oli luettu, Seuran presidentti piti tutkintopuheen. Hänen aiheenaan oli: ”Kelpoisuusvaatimukset palvelukseen”.
Mr. Knorr aloitti puheensa palauttamalla mieliin Raamatun perusteellisen sisäisen ja ulkopuitteisen opiskelun, minkä opiskelijat olivat juuri läpikäyneet. Hän antoi kuitenkin sen kehoituksen, ettei tulevaisuudessa kysyttäisi: Kuinka monta kertaa olen lukenut Raamattuni?, vaan: Milloin luin sen viimeksi? ”Se on Jumalan Sanaa, joka pitää elossa”, hän sanoi.
Kun puhuja käytti seuraavia raamatunkohtia: Efesolaiskirjeen 3:14–19; 5:1; Filippiläiskirjeen 4:8, 9; 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:7, 8; 1. Timoteuksen kirjeen 1:12–15; 3:5–8 ja Heprealaiskirjeen 11:15, 16, niin hän painotti sitä, kuinka apostoli Paavali tahtoi, että hänen veljillään piti olla nämä edellytykset palvelukseen. Jotta heillä olisi ne, niin Paavali tähdensi rukouksen tärkeyttä. Jumalaa palvelevan ei pidä koskaan joutua siihen tilaan, että hän ei voi rukoilla tai että hän pelkää kohdata Jumalaa rukouksessa. Jos hän tulee tällaiseen vaiheeseen, niin hän on kadottanut Lunastajansa, joka on mahdollistuttanut hänen tulonsa Jumalan tykö. ”Sisäinen ihminen” vahvistuu rukouksessa. Tämä ”sisäinen ihminen” merkitsee sitä, mitä me olemme todellisuudessa sisimmässämme. Ulkomuotomme ei ole ehkä kovinkaan puoleensavetävä, mutta se, mitä me olemme sisältä, tulee aina ilmi, ja tämä ratkaisee, olemmeko me hyviä evankeliuminpalvelijoita ja hyviä lähetystyöntekijöitä. Ymmärtääksemme Jumalaa ja hänen järjestöään meidän täytyy kaivautua hänen Sanaansa ottaen siitä suorat ja väärentämättömät totuudet. Meidän täytyy tulla Jumalan järjestöön, tutkia alituisesti Jeesuksen Kristuksen elämää ja tekoja ja noudattaa hänen esimerkkiään.
Meidän mielemme tulee askarrella niissä asioissa, mitkä ovat hyveellisiä, ylistettäviä. Me emme voi tuoda vanhan maailman tapoja uuden maailman palvelukseen. Miksi käyttäisimme alhaista, turmeltunutta kieltä kuvaillessamme asioita, kuvauksia, jotka itse asiassa eivät ole mistään kotoisin, vaan merkityksettömiä ja arvottomia miksikään rakennukseksi? On niin paljon asioita, joita rakastamme, Valtakunnansalimme, paikallisryhmämme, raporttimme, veljemme, järjestömme, kaikessa tässä voimme viipyä ajatuksissamme kiinnittäen siihen huomiomme. Voimme kuunnella veljiemme antamia neuvoja ja ohjeita, jotka perustuvat Jumalan Sanaan. Tämä auttaa meitä keskittymään oikeisiin asioihin ja noudattamaan Jumalan esimerkkiä.
Käyttäen sitten 1. Timoteuksen kirjeen 3:1–7 lähetystyöntekijöille osoitettiin, mitä ominaisuuksia tulee etsiä valittaessa palvelijoita palvelusasemiin niihin ryhmiin, joita he perustavat, sillä monet toimipaikat ovat sellaisissa seuduissa, joissa Jumalan Sanaa ei ole koskaan saarnattu.
Mutta mitä tulee lähetystyöntekijäin itsensä tehdä? Pitäisikö heidän sallia kotisiteitten, uupumuksen hyväntekemisessä tai minkään muunkaan vetää itsensä pois paikastaan? Onko meillä yhtään esimerkkiä Jumalan miellyttämisestä tässä suhteessa? Aabraham oli eräs. Hän lähti kotimaastaan Jumalan käskystä ja meni vieraalle paikkakunnalle Kanaaniin saarnaamaan Sanaa. Hän jätti varmasti mukavan kodin paljon kehittyneemmän sivistyksen keskellä, aivan niin kuin monet näistä lähetystyöntekijöistä tekevät. Aabraham olisi voinut löytää kyllin syitä ja tilaisuuksia palata kotiin, niinkuin apostoli sanoo. Mutta hän ei tehnyt sitä. Hän uskoi Jumalan Sanan ja meni määräpaikkaansa siinä mielessä, että hän jääkin sinne siksi, kunnes tuo taivainen kaupunki, Jumalan Valtakunta, perustettaisiin. Hän ei elänyt siihen asti, mutta hän saa uskonsa takia ylösnousemuksen elämään uudessa maailmassa.
Usko ja uskollisuus Herraa kohtaan on välttämätön. Sillä ei ole väliä, missä me asumme, koska koko maa tehdään ihanaksi. Kun ne uskolliset lähetystyöntekijät, jotka ovat olleet ulkomaisilla kentillä monta vuotta, tulevat takaisin lyhyelle käynnille, niin he ovat halukkaita palaamaan ”kotiin”. Se paikka, minkä Herra antoi heille, se on heidän kotinsa, ja he rakastavat sitä ja siellä olevia ihmisiä. Heidän esimerkkinsä vahvistaa meidän uskoamme Gileadiin ja siihen tarkoitukseen, mitä varten se perustettiin.
Puheen jälkeen astui kukin opiskelija nimensä kuultuaan lavan tykö ja sai Seuran presidentiltä kirjekuoren, jossa oli kurssin kuva ja lahja Seuralta heidän auttamisekseen pääsemään alkuun työpaikassaan. Vaikka ne, jotka menevät Quebeciin, lähtevät heti lopulliseen määräpaikkaansa, niin useimmat menevät New Yorkiin työskentelemään, kunnes he matkustavat elokuussa pidettävän kansainvälisen konventin jälkeen ulkomaille. 99 103:sta kurssiin suorittaneesta sai tuossa kuoressa myöskin diploominsa erikoisansioistaan opiskelussaan.
Kun viimeinen opiskelija oli palannut istuimelleen, niin eräs heistä esitti päätöksen, mikä hyväksyttiin yksimielisesti. Se ilmaisi voimakkaasti heidän päättäneen osoittaa uskollisuutta niinä muutamina vuosina, mitkä uuden maailman perustamiseen asti ovat vielä jäljellä, vaikka Saatana yrittääkin saada heidät poikkeamaan tieltään. Päätös seuraa:
PÄÄTÖS
KOSKA Harmagedonin yleissota on lähellä Jehovan asetettua Kuninkaansa ja Pääsotamarsalkkansa valtaistuimelle v. 1914 jKr. ja koska hän on hallinnut siitä lähtien vihollistensa keskellä; ja
KOSKA me olemme tulleet ”tästä nykyisestä pahasta maailmasta” ja olemme pestautuneet sotureiksi tämän Sotamarsalkan armeijaan pyhittäytyen kokoajan taistelijoina osoittamaan järkkymätöntä kuuliaisuutta hänelle ja hänen valtakunnalleen; ja
KOSKA taistelu on kiihtynyt Jehovan kansan edistyessä yhä kasvavassa määrässä kohti puhdasta palvontaa ja Saatanan ryhtyessä lopulliseen tyhjentävään yritykseensä pysähdyttääkseen julistuksen perustetusta valtakunnasta väkivaltaisin vainotoimenpitein ja kaikin käytettävissään olevin keinoin, joihin kuuluu ns. ”pyhä vuosikin” 1950; ja
KOSKA meidät on kutsuttu Kanadan ja Amerikan teokraattisen sodankäynnin näyttämöiltä valmennettaviksi ja varustettaviksi edelleen Vartiotornin Raamattukoulussa Gileadissa, ja me haluamme osoittaa syvää kiitollisuuttamme ja arvostustamme Jehova Jumalalle ja hänen järjestölleen tästä siunatusta tilaisuudesta laajentaa työkykyämme teokraattisina sotureina;
NIIN me, neljännentoista kurssin jäsenet, jotka olimme samalla 1950 pidettävän Jehovan todistajain merkitsevän kansainvälisen konventtivuoden ensimmäisellä kurssilla, päätämme ja julistamme täten kokoontuneina loppututkintoon South Lansingiin, New Yorkiin, tänä helmikuun 5 päivänä 1950:
ETTÄ me tahdomme lähteä tästä paikasta mihin velvollisuusasemaan Käskijämme määrääkin järjestönsä kautta; ja
ETTÄ me tahdomme käyttää niitä tiedon aseita, mitkä hän on antanut meille, julistaaksemme vapautta niille, joita Saatana ja hänen järjestönsä pitävät vankeina, ja että me emme tahdo antaa ”Hengen miekan” tylsyä käsissämme eikä ruostua huotrassaan, vaan heilutamme sitä Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi; ja
ETTÄ me tahdomme osoittaa rakkautta niitä kohtaan, joiden luo meidät lähetetään, ravitsemalla heitä rakkaudellisesti Jumalan totuuden Sanalla; ja
ETTÄ me tahdomme Jumalan armon avulla vastustaa kaikkia Saatanan maailman salaliittojuonia eikä myöntyä hänen oveliin suunnitelmiinsa, joitten kautta hän koettaa sotilaallistuttaa koko maailman palvelukseensa, vaan me haluamme jatkaa ”sanan saarnaamista”, kunnes Saatana ja saatanalliset kannattajat makaavat murskattuina ja Jehova on vienyt kansansa voittoisesti Harmagedonin loppusodan kautta uuteen maailmaan, ”jossa vanhurskaus asuu”.
Kun tämä kokous hajaantui, niin läsnäolijat nauttivat vanhojen ystävien seurasta. Gileadin alakerrassa tarjottiin kevyt lounas, niin että melkein kaikki voivat viettää koko päivän koulun alueella tarkastellen maatilan ja koulun eri puolia.
Ja niin käännämme jälleen yhden sivun Gileadiksi nimitetyn paikan historiasta. Se merkitsee taas mahtavaa todistusröykkiötä kaukaisissa maissa. Uutta Jehova Jumalamme innokkaitten palvelijain ryhmää, joka on valmis viemään hyvätahtoisille ihmisille iloa murheen sijaan ja elämääantavaa hengellistä ravintoa kuolemantuottavan hapatuksen sijaan, mitä on levitetty ”paholaisten pöydälle”.
Koulu on ohitse, mutta mitä me näemme tänä viimeisenä päivänä? Tutkinnon suorittaneiden selailevan kiihkeästi tietosanakirjoja ja maantieteellisiä lehtiä ja sanovan: ”Tuonnehan me menemme!” Tässä oli aineistoa sunnuntai-illan loppukokoukseen, kun he ilmaisivat lyhyesti kiitollisuutensa lavalta. Kuultiin paljon kaukaisista kansoista ja maista, maista ja kansoista, joista tulee heidän tulevia kotejaan ja lähimmäisiään.