Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • w52 15/10 s. 318-319
  • ’Etiopia ojentaa käsiään’

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • ’Etiopia ojentaa käsiään’
  • Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1952
Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 1952
w52 15/10 s. 318-319

’Etiopia ojentaa käsiään’

”ETIOPIA kiiruhtaa ojentamaan käsiänsä Jumalan puoleen.” (Ps. 68:32) Kahden viime vuoden aikana on Etiopiaan (Abessiniaan) tullut lähetystyöntekijöitä, jotka ovat valmentuneet Jehovan todistajain lähetyskoulussa Gileadissa, South Lansingissä, New Yorkin valtiossa, tekemään tunnetuksi Jehova Jumalan perustetun valtakunnan hyvää uutista ja sanomaan vangituille: ”Käykää ulos”. Kaksi seuraavaa kirjettä saatiin kahdelta ensimmäiseltä etiopialaiselta, jotka asennoituivat Jehovan puolelle ja murtautuivat vapauteen.

”RAKKAAT VELJET.

”Jehova Jumala siunatkoon teitä. Kuulen niin paljon teistä teidän kirjeittenne kautta, mitkä tervehtivät minua, että haluan kirjoittaa, että teidän pitäisi tietää minun kiittävän teitä kaikesta, mitä te sanotte. Iloitsen siitä, että otitte aikaa veljenä, vaikka ette olleetkaan koskaan nähneet minun kasvojani. Haluan teidän tietävän, kuinka onnellinen olen siitä, että Jehova Jumala ja Seura lähetti Etiopiaan todistajiaan kertomaan meille totuutta ja sitä, mitä meidän tarvitsee tietää Raamatusta. Minä olen kauan uskonut Raamattuun ja halunnut olla kristitty ja sanonut, että olen kristitty. Mutta kun ihmiset kysyivät minulta, mitä kristittynä oleminen merkitsee, niin en tiennyt mitä sanoa heille. Nyt, kiitos Jehovan, Jumalamme, voin vastata heille, mitä merkitsee tosi kristittynä ja Jehovan todistajana oleminen. Rukoilen kovasti saadakseni tuntea uutta maailmaa ja tietää, että Perkeleen maailma päättyy pian Harmagedonissa. Aloin heti todistaa ihmisille ja koetin pitää tutkisteluja heille, mutta he eivät usko, mitä minä sanon heille, vaan sanovat, että he eivät ole koskaan kuulleet tällaista aikaisemmin. Mutta minä en ole masentunut, koska tiedän sen olevan totuutta. He nauravat minulle ja sanovat, että minulla on uusi uskonto, mutta minä sanon, että minun uskontoni on vanhempi kuin heidän, koska Aabel oli Jehovan todistaja ja Raamattu kertoo monta muutakin kertaa niistä, jotka todistivat Jehovan puolesta. Tämä tekee heidät vihaisiksi minua kohtaan, mutta minä en välitä, vaan etsin vain lampaita, jotka haluavat tietää Valtakunnasta. Veljet, olen onnellinen nähdessäni, mitä te sanotte minulle kirjeissänne, joita lähetätte täällä oleville veljille, ja toivon teidän tietävän, että minun teokraattinen rakkauteni kohdistuu teihin niinkuin teidän minuun. Käyttäköön Jehova minua paljon, jotta evankeliumi tulisi saarnatuksi Etiopiassa ennen Harmagedonia.”

”KAIKILLE VELJILLENI MAAILMASSA, JOTKA OVAT NIIN YSTÄVÄLLISIÄ, ETTÄ KYSELEVÄT MINUSTA JA LÄHETTÄVÄT TERVEISIÄ.

”Minä esitän teille lyhyesti kertoen, miten paljon teidän kyselynne minun suhteeni merkitsee ja miten paljon minä olen kiitoksen velassa teidän minua, uutta veljeä, kohtaan osoittamanne rakkauden johdosta. Kerron nyt jotakin teille siitä, miten Kaikkivaltiaan Jumala Jehovan todistajat vaeltavat tällä uudella kentällä, tällä paikkakunnalla, mitä sanotaan Etiopiaksi. Minun täytyy kertoa teille ensiksi, kuinka tulin totuuteen. Nimeni on Regassa Jota, ikä 23 vuotta, synnyin Etiopian läntisessä pakanallisessa osassa Wallegan provinssissa. Opin italiaa ja amharia siihen aikaan, jolloin Mussolini otti Etiopian valtaansa, ja kuulin sitten hiukan ensimmäisiä alkeita Jumalasta katolilaisilta. Halusin palvella tosi Jumalaa, mutta monet seikat eivät näyttäneet minusta olevan oikein paikallaan. Kun keisari palasi Etiopiaan, menin kouluun. Niinä vuosina halusin kuulla Raamatusta niiltä, jotka väittivät olevansa Jumalan lähetyssaarnaajia ja sanoivat kuuluvansa Sudanin sisälähetykseen. Minua kiinnosti se kovasti, koska halusin palvella Jumalaa ja saarnata toisille. Menin heidän kouluunsa tullakseni lähetyssaarnaajaksi, mutta näin asioita, joita en olisi halunnut heiltä nähdä. Minulla oli myös monta kysymystä, joihin he eivät vastanneet. Huomasin heidän kaupittelevan Jumalan Sanaa ja että he eivät olleet niitä tosi palvelijoita, joita he väittivät olevansa. Tutkin yhä ja saarnasin heille, koska halusin palvella Jumalaa. Tein kysymyksiä kolminaisuudesta ja monista asioista, joihin he pelkäsivät vastata. He sanoivat minulle, että minun täytyy ottaa vastaan, mitä he sanovat asioista, mutta eräänä päivänä, kun olin saarnaamassa Sudanin lähetyksen puolesta, kuulin Jehovan todistajista, ettei kukaan pidä heistä. Minä lähdin käymään heidän luonaan ja löysin veli Woodyn, joka kertoi minulle monta sellaista asiaa Jumalan Sanasta, jota en ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Iloitsin sisimmässäni erittäin suuresti, kun palasin kouluun, niistä seikoista, joita nyt kuulin. Toin toisiakin poikia mukanani Jehovan todistajain luo. Halusin heidänkin kuulevan monia asioita. He pitivät niistä. Kyselin niitä asioita, joita opin Jehovan todistajilta, lähetyskoulussa, ja he tulivat hyvin vihaisiksi minulle eivätkä voineet vastata kysymyksiin. Aloin tietää, että olin lopultakin löytänyt totuuden, koska kukaan ei voinut menestyksellisesti väittää sitä vastaan, mitä minä nyt kerroin ihmisille Jehovan todistajilta kuultuani. Sain koulusta ruokani, asuntoni ja vaatteeni. Kotini oli yli 1 000 kilometrin päässä, eikä minulla ollut ketään muuta auttajaa kuin Jumala. Asennoiduin totuuden puolelle. Nyt olen kovin paljon onnellisempi kuin voin sanoa teille, koska olen löytänyt totuuden ja voin nyt saarnata Valtakunnasta sellaisten ihmisten veljenä kuin te veljet, jotka lähetätte minulle terveisiänne. Saarnaan nyt koko ajan ja jätän monta kirjasta, jotta ihmiset tietäisivät jotain Valtakunnasta. Olen ollut totuudessa melkein kaksi kuukautta, mutta toivon Jehovan avaavan itselleni pian tien palatakseni omalle seudulleni, missä tiedän olevan monta ihmistä, jotka ovat iloisia saadessaan oppia Jumalan valtakunnasta ja olla myös Jehovan todistajia. Rukoilen, että Jumala antaisi minulle tietoa ja uskoa levittääkseni totuutta tässä maassa, ennenkuin Harmagedon tulee tuhoamaan kaikki. Toivon saavani jonakin päivänä nähdä teidät kaikki, veljet, joista täkäläiset veljet kertovat minulle niin paljon. Ehkä minä näen jonakin päivänä teidät, vaikka se tapahtuisikin vasta uudessa maailmassa. Ja jos en näkisikään, niin pyydän teitä tietämään, että iloitsen saadessani olla teidän veljenne hänen palveluksessaan ja että ylistän suurta Jehovaa. Kun te kerrotte minulle terveisiä kirjeissänne, joita lähetätte täkäläisille veljille, niin se merkitsee paljon minulle, ja minä toivon tämän kirjeen ilahduttavan teitä, kun saatte kuulla minusta, niinkuin minä olen iloinen kuullessani teistä.

”Veljenne, joka todistaa Jehovan puolesta”

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa