Raamatullinen näkemys psykosomaattisesta lääketieteestä
VANHURSKASTEN periaatteitten noudattamisella voi olla hyvä vaikutus meidän ruumiiseemme, ei suoranaisena Jumalalta tulleena palkkana, vaan mielemme ja ruumiimme välisen tärkeän suhteen takia. Tätä suhdetta sanotaan psykosomatiaksi (mieli, psyche, ja ruumis, soma). Päinvastaisenkin täytyy näin ollen pitää paikkansa: epävanhurskasten periaatteitten noudattamisella voi olla vahingollinen vaikutus ruumiiseemme. Me voimme toimia parhaimmin vain ollessamme sopusoinnussa Jumalan vanhurskasten periaatteitten kanssa.
Ennenkuin tarkastelemme psykosomaattista lääketiedettä raamatulliselta näkökannalta katsottuna, niin pankaamme merkille, että sen tunnustaminen ei merkitse kaiken sen täydellistä omaksumista, mitä väitetään kuuluvan ”psykosomaattiseen suuntaukseen lääketieteessä”. ’Sairaus ei ole kokonaan sinun mielessäsi’, kuten eräs tämänniminen suosittu kirja osoittaa; ja psykosomaattinen periaate vaikuttaa molempiin suuntiin, sillä ruumis voi myöskin vaikuttaa ja vaikuttaakin mieleen.
Puhe psykosomaattisen lääketieteen raamatullisesta puolesta voi kuulua kerettiläisyydeltä monista mielitautilääkäreistä, mutta itse toht. Seguin kirjassaan Introduction to Psychosomatic Medicine antaa ymmärtää, että mielen vaikutus ruumiiseen on pääasiallisesti moraali-, käyttäytymis-, menettelytapakysymys. Hänen mielestään pitäisi tätä uutta suuntausta lääketieteessä nimittää ”ergasiologiaksi”, mikä tarkoittaa ”menettelytapaa koskevaa tiedettä laajassa merkityksessä”. Mitä kristittyyn tulee, niin Raamatun säädösten tulee hallita hänen menettelytapaansa.
Psykiatrit, jotka ovat tekemisissä henkisten häiriöitten kanssa (heidät on erotettava psykologeista, jotka askartelevat normaalin mielen toimintojen tutkimisessa, ja psykoanalyytikoista, jotka yrittävät tutkia tiedotonta eli ”alitajuista” mieltä päästäkseen hermostohäiriöitten juureen), luokittelevat mielenliikutukset sen vaikutuksen mukaan, mikä niillä on ruumiiseen. Niinpä toht. O. S. English, Templen yliopiston lääketieteellisen koulun psykiatriselta osastolta, luettelee kahdeksan kaikkein vahingollisinta tunnetta seuraavassa järjestyksessä: 1) rakkauden, hyväksynnän ja tunnustuksen tarve; 2) huolestuneisuus; 3) vihamielisyys; 4) alemmuudentunne; 5) tunteitten kaksinaisuus eli rakkauden ja vihan tunne yhtyneinä; 6) syyllisyys; 7) kunnianhimo ja 8) kateus.
RAKKAUDEN TARVE
Miksi pitää rakkauden, hyväksynnän ja tunnustuksen tarpeen olla ensimmäisenä luettelossa tunteena, joka aiheuttaa suurinta vahinkoa useimmille ihmisille? Koska Jumala on tehnyt meidät siten, että rakkaus on välttämätön meidän hyvinvoinnillemme. Olkoonpa meillä kalenterin mukaan vuosia kuinka paljon hyvänsä, olkoon meidän ruumiillinen ja henkinen kasvumme ja kypsyytemme mikä tahansa, niin me olemme aivan liian puutteellisia, jollemme saavuta kypsyyttä myöskin tunteisiimme ja varsinkin rakkauteen nähden. Rakkauden tärkeyttä ei voida liioitella varhaisessa lapsuudessa; on kuollut lapsia, joilla on ollut kaikkea tarvitsemaansa paitsi riittävää äidin rakkautta. Kun lapsi kasvaa vanhemmaksi, niin vanhempien rakkauden puute voi aiheuttaa sille hengenahdistusta tai jonkinlaista ihotautia; menettelyt, joissa lapsi tuntee epävarmuutta rakkauden puutteen takia, voivat vaikuttaa sen ruumiilliseen terveyteen.
Vanhempien itsekkyys tai ajattelemattomuus panee lapsen kärsimään aivan pienenä ja varhaislapsuudessa rakkauden puutteesta; mutta kun me tulemme vanhemmiksi, niin on oma syymme, jos kärsimme täten sen tarpeesta. Se osoittaa, että me emme anna rakkautta, sillä rakkauden antaminen merkitsee myös sen saamista. Huomaa, millä tavalla Raamattu osoittaa tämän: ”Harjoittakaa antamista, niin ihmiset antavat teille. He kaatavat teidän helmaanne hyvän mitan, sullotun, tiiviiksi pudistetun ja ylitsevuotavan. Sillä millä mitalla te mittaatte, hekin mittaavat teille vuorostaan.” ”Onnellisempaa on antaa kuin ottaa.” ”Antelias mies rikastuu, ja joka kastelee, tulee itsekin kastelluksi.” – Luuk. 6:38 ja Apt. 20:35, Um; Sananl. 11:25, Ts; 11:17.
Rakkauden tärkeyttä ei voida painottaa liikaa, ja näyttäköötpä meidän tehtävämme miten mitättömiltä hyvänsä, niin ne edistävät meidän ruumiillista hyvinvointiamme, jos me teemme ne rakkaudesta. Jotkut sanovat sitä ”erokseksi” (rakkaus) eli luomisvaistoksi, ja Hutschnecker lausuu siitä kirjassa The Will to Live: ”Rakkaus kaikenkäsittävässä merkityksessään, sellaisena kuin Raamattu puhuu siitä, on luomisvaisto.” Jos me siis kärsimme kaikkein vahingollisimmasta tunteesta, rakkauden puutteesta, niin se johtuu siitä, että me emme noudata Raamatun ohjetta rakkauden osoittamisessa toisille. ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” – Matt. 22:39.
HUOLESTUNEISUUS – PELKO JA LEVOTTOMUUS
Seuraava vahingollisin tunne on huolestuneisuus, mikä sisältää pelon ja levottomuuden. On hyvin tunnettua, että nämä voivat aiheuttaa ryppyjä ja ennenaikaisen vanhentumisen, mutta yhtä hyvin ei tunneta sitä seikkaa, että ne tekevät ihmisen vastaanottavammaksi sairaudelle. Kaksi lääkäriä, jotka suorittivat pitkäaikaisen tutkimuksen noin 1 300:lla puhelimenhoitajalla New Yorkin kaupungissa, huomasi enimmän sairastavien naisten olevan niitä, jotka kantoivat enimmän huolia, koska he olivat leskiä ja eronneita ja heillä oli lapsia huollettavana. Lääkärit ovat havainneet myöskin, että huoli hidastuttaa sydämen lyönnit jopa 27:ään minuutissa. Raamattu osoittaa, että ”ihmiset menehtyvät peljätessään”, ja sydän saattaa pysähtyä. – Luuk. 21:26; Jes. 13:7.
Raamatun vastalääke on ilmeinen, nimittäin usko. Huomaa Jeesuksen tässä asiassa antama neuvo: ”Lakatkaa olemasta huolissanne sielustanne, mitä söisitte, ja ruumiistanne, mitä pukisitte yllenne. Kuka teistä voi huolestumisellaan lisätä kyynärääkään elinikäänsä? Jos te ette siis voi tehdä vähintä, niin miksi olisitte huolissanne muusta? . . . te vähäuskoiset! Lakatkaa siis tavoittelemasta, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä olko enää tuskallisessa jännityksessä, sillä kaikkia näitä tavoittelevat maailman kansat innokkaasti, mutta teidän Isänne tietää teidän tarvitsevan näitä.” ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette raskautettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni kannettavaksenne ja tulkaa minun opetuslapsikseni, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltäni, niin te löydätte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on sopiva, ja minun taakkani on keveä.” Ja huomaa myös Pietarin neuvo: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen [Jumalan] päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” – Luuk. 12:22, 25–30; Matt. 11:28–30, Um; 1. Piet. 5:7.
Pelolla on myös paha vaikutus meidän ruumiiseemme, ja se vahingoittaa sydäntä ja vatsaa ja rasittaa umpirauhasia. Kirurgit tietävät, että pelosta riippuu leikkauksen onnistuminen tai epäonnistuminen. Tässä on jälleen lääkkeenä usko. Niinkuin Paavali muistuttaa meitä, Jehova ”on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’; niin että me turvallisin mielin sanomme: ’Herra [Jehova] on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?’” Ja Raamattu käskee satoja kertoja: ”Älä pelkää.” – Hepr. 13:5, 6.
Pelko ei ilmaise ainoastaan uskon puutetta, vaan myös rakkauden puutetta. Se paljastaa liiallisen huolestumisen omasta hyvinvoinnistamme. Siinä määrin, kuin meillä on rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseemme, me olemme myös vähemmän huolissamme itsestämme. Siksihän Johannes sanoo, että niillä, joilla on rakkautta, on puhevapaus, koska ”pelkoa ei rakkaudessa ole”. – 1. Joh. 4:17, 18.
VIHAMIELISYYS
Vihamielisyys eli henkilökohtainen viha vahingoittaa ruumista, ilmaistaanpa se sitten väkivaltaisesti tai tukahdutetaan. Edellinen voi aiheuttaa kohtalokkaita sydänkohtauksia, vakavia ruoansulatushäiriöitä, vieläpä halvauksiakin. Meille sanotaan jälkimmäisestä: ”Jokainen, jolla on monipuolinen valikoima tukahdutettuja tunteita, erityisesti vihan ja pelon muunnoksia, kahlitsee suuret määrät tavallisesti käytettävissä olevaa tunnetta”; ja ne merkitsevät ”voiman tuhlausta ja hajoittamista virheellisen luonteenrakenteen takia.” Ja että ”sisäänkätketty viha aiheuttaa sisäelinten sairautta ja merkitsee osittaista itsemurhaa”.
Raamattu viittaa vihanpurkauksiin lihan tekoina, joita kristityn tulee välttää. Se muistuttaa meille, ettei rakkaus kiihdy ja että parempi on mielensä eli kiivautensa, henkensä, hillitsijä kuin kaupungin valloittaja. – Sananl. 16:32; 1. Kor. 13:5; Gal. 5:20.
Jumalan Sana neuvoo myöskin meitä olemaan hautomatta mielipahaa, kantamatta ”sisäänkätkettyä vihaa” mielessämme. Se sanoo meille, että ’veljemme vihaaminen merkitsee sitä, että olemme murhaajia, ja että yksikään murhaaja ei saa iankaikkista elämää’. ”Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi.” ”Älkää antako auringon laskea ollessanne kiihtyneessä tilassa.” (1. Joh. 3:15; 3. Moos. 19:17; Ef. 4:26, Um) Vihamielisyys eli henkilökohtainen viha on todellisuudessa eräänlaista kapinallisuutta. Se merkitsee halua rangaista toista, tehdä pahaa. Se on haluton odottamaan Jehovan selvittävän asian ja tahtoo ottaa lain omiin käsiinsä. Huomaa, miten tämä saatetaan huomioomme Mooseksen laissa, mikä osoittaa sivumennen sanoen myöskin, mikä on paranne: ”Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Sen sijaan että me antaisimme verran verrasta, meitä neuvotaan: ”Rakastakaa [jatkuvasti] vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat.” – 3. Moos. 19:18; Luuk. 6:27, 28.
Tässä yhteydessä täytyy kumminkin huomata Raamatun osoittavan, että on olemassa sopivaa vihaa, ”täydellinen viha” (KJ), sellainen viha, mitä Daavid tunsi Jumalaa vihaavia kohtaan. (Ps. 139:21, 22) Mutta tällainen viha ei vahingoita meitä, koska siihen ei liity halu aiheuttaa henkilökohtaisesti vahinkoa vihatuille, vaan koska se johtaa päinvastoin heidän inhoamiseensa, mikä saa meidät karttamaan heitä, ettemme olisi missään tekemisissä heidän kanssaan.
ALEMMUUDENTUNNE JA TUNTEIDEN KAKSINAISUUS
Alemmuudentunne vaikuttaa lamaannuttavasti ihmiselimistöön, ja sen aiheuttaa mielen keskittyminen itseensä. Nuoruus, valistuksen puute, köyhyys, henkilön ulkonäkö tai alhainen asema elämässä voivat saada hänet alemmuudentunteen valtaan, mutta vain silloin, jos hän välittää siitä, mitä toiset saattavat ajatella hänestä.
Tällaisten tunteitten lääke on tietysti Jumalan ajatuksen omaksuminen asiasta tunnustamalla, ettei kukaan ole täydellinen ja että kukin seisoo tai kaatuu oman Mestarinsa edessä. Kenellä on mitään, mitä hän ei ole saanut? Ei kenelläkään. Kristityillä on Jehovan ja hänen päätöstensä tuntemuksen ja Jumalan Sanan julistajana palvelemisedun perusteella kaikkein kunniakkain asema, lähettilään asema. Siis ”alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään, mutta rikas alhaisuudestaan”. Me olemme kaikki Jumalan edessä samalla tasolla. – Jaak. 1:9, 10; Room. 14:4; 1. Kor. 4:7; 2. Kor. 5:20.
”Tunteiden kaksinaisuus” määritellään rakkauden ja vihan yhtyneeksi tunteeksi. Tuntuu oudolta, että me haluaisimme vahingoittaa kiintymyksemme kohdetta, mutta niin on usein asianlaita. Koska viha on rakkauden vastakohta, niin sanonta ”tunteiden kaksinaisuus” näyttää olevan ristiriitainen, jollemme muista, että Raamattukin käyttää sanaa ”rakkaus” eri merkityksissä ja että omistushaluiseen, itsekkääseen, intohimoiseen haluun viitataan toisinaan rakkautena. Se vahingoittaa meitä ruumiillisesti sen meissä synnyttämän tuskan ja vihamielisyyden takia.
Aadamin suhde Eevaan näyttää muodostuneen kaksinaiseksi. Eeva näytti hänestä toisaalta tärkeämmältä kuin kaikki muu, ja toisaalta hän ei epäröinyt panna syytä tottelemattomuudesta hänen niskoilleen. Tosi rakkaus tekee nöyräksi; itsekäs kiintymys tekee ylpeäksi. Mustasukkaisuus on eräs tunteitten kaksinaisuuden muoto, ja ”luulevaisuus on julma kuin hauta”. Ja ”joka on julma, hän vaivaa omaa lihaansa”. (Kork. v. 8:6, KJ; Sananl. 11:17, As) Ei ole epäilystäkään siitä, että samoin kuin me teemme itsemme onnellisiksi tekemällä toisia onnellisiksi, niin me teemme itsemme onnettomiksikin, kun sallimme tunteitten kaksinaisuuden tehdä toisia onnettomiksi.
SYYLLISYYS, KUNNIANHIMO JA KATEUS
Syyllisyydentunto on rangaistus, minkä loukattu moraalintunto eli omatunto aiheuttaa ruumiille huolen, levottomuuden ja pelon muodossa. Tämä rangaistus tulee toisinaan niin ankaraksi, että syyllinen etsii pelastusta tuhoamalla itsensä.
Tähänkin vahingolliseen tunteeseen on raamatullinen paranne. Hyvän omantunnon saamiseksi vaaditaan katumusta, tunnustamista Jumalalle ja sille, jota vastaan on rikottu, sekä anteeksipyyntö. Se vaatii myöskin uskoa Kristuksen vereen ja asiain korjaamista niin pitkälle, kuin vallassamme on. Jos me annamme anteeksi toisille, niin voimme luottaa siihen, että Jumalakin antaa anteeksi meille. Samalla vaaditaan nöyryyttä, niin että otamme vastaan rangaistuksen, mikä meitä kohtaa syntimme johdosta. Kun olemme katuneet ja lähteneet oikealle tielle, niin meidän täytyy uskoa, että Jumala on tosiaan antanut meille anteeksi, emmekä saa rangaista itseämme jatkuvasti kertaamalla uudelleen menneitä erehdyksiä. – Matt. 6:4; 1. Joh. 1:7; Fil. 3:13.
Kunnianhimo eli kilpailu on eräänlaista vihamielisyyttä, halua päästä edelle toisista. Se panee menemään äärimmäisyyteen ja riistää mielenrauhan. Ruumiin tasapaino häiriintyy täten, syntyy jännitystiloja, ja ihminen tulee alttiimmaksi sairaudelle. Niinkuin joku on lausunut asian: ”On parempi olla köyhä ja elossa kuin kuolla huonon ruoansulatuksen tähden.”
Raamattu on täynnä neuvoja itsekästä kunnianhimoa vastaan. ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa [eli elämällensä] vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?” Rikkaudella on siivet; ruoste raiskaa sen, ja varkaat varastavat sen. Me emme voi palvella sekä Jumalaa että rikkautta samanaikaisesti. Itsekkään voiton himo on kaikenlaisen pahan juuri, mutta jumalisuus ja tyytyväisyys siihen, mitä omistaa, on suuri voittokeino. Olkoon siis elämämme vapaa kunnianhimosta ja olkaamme tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. – Matt. 16:26; 6:24, 34; 1. Tim. 6:6, 10; Hepr. 13:5.
Kateus on nureksimista toisen siunausten johdosta. Kuningas Aahab kadehti Naabotilta hänen viinitarhaansa, ja ne työmiehet, jotka työskentelivät koko päivän viinitarhassa, kadehtivat niille osoitettua anteliaisuutta, jotka olivat tehneet työtä vain tunnin. Se vahingoittaa ruumista, koska se riistää mielenrauhan; se tekee onnettomaksi toisen onnen takia; ja se on senvuoksi vihamielisyyden ilmaus, mikä synkentää ihmisen elämänkatsomuksen, niinkuin Jeesus ilmaisi: ’Jos silmäsi on vilpitön (so. ”terve”, katsoo yhteen suuntaan, keskittyy määrättyyn pisteeseen, on jalo), niin koko ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen (so. paha eli kateellinen), niin koko ruumiisi on pimeä.’ (Matt. 6:22, 23) Vastalääke kateudelle on siis anteliaisuus, lähimmäisen rakastaminen niinkuin itseään rakastaa.
Me voimme selvästi Raamatun avulla tehdä tehottomaksi sen vahingollisen vaikutuksen, mikä näillä kahdeksalla kiusallisella tunteella voisi olla ruumiiseemme, poistamalla ne mielestämme ja ajatuksistamme ja panemalla siten pois vanhan henkilöllisyytemme sekä pukeutumalla uuteen. Meidän täytyy tehdä siten. Mutta ei kuitenkaan ensi sijassa siksi, että siihen liittyy psykosomaattinen puoli sekä hyväätekevä vaikutus ruumiiseemme, mihin asti useimmat psykologit ja psykiatrit menevät, vaan meidän täytyy tehdä siten, koska se on oikein ja koska me rakastamme Jehova Jumalaa koko sydämestämme, mielestämme, sielustamme ja voimastamme ja koska me rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme. – Ef. 4:22; Matt. 22:37–39.