Lukijain kysymyksiä
● Sopiiko veljen johtaa sellaisen henkilön hautaustoimitusta, joka ei ole ollut milloinkaan Jehovan todistajain yhteydessä ja joka on tehnyt itsemurhan? – K. L., U. S. A.
Tämä kaikki riippuu sen totuudessa olevan veljen omastatunnosta, jota voidaan pyytää suorittamaan hautaustoimitus. Jos hänen omatuntonsa kapinoi sitä ajatusta vastaan itsemurhan takia, niin hänen ei pitäisi tehdä väkivaltaa omalletunnolleen suorittamalla menoja. Jos joku toinen kykenevä veli ajattelee, että hän voi omantuntonsa mukaan tehdä sen, niin sitä vastaan ei ole mitään sanottavaa. Vaikka hän ei voi saarnata itsemurhan tekijää taivaaseen eikä edes esittää raamatullisia lupauksia siitä, että hän saa tilaisuuden päästä elämään uudessa maailmassa, ja vaikka hän ei puolustakaan itsemurhaa, niin hän arvostaa sitä, että hautaustoimituksen suorittaminen tarjoaa ihmeellisen mahdollisuuden todistuksen antamiseen Jumalan valtakunnasta ja niistä siunauksista, mitkä se tuo ihmiskunnalle, kuolleista nousevillekin.
Koska tuo henkilö ei ollut totuuden yhteydessä, niin itsemurha tehtiin tietämättömyydessä, ja hän syyllistyi rikokseen, mihin monet muutkin ovat syyllistyneet tietämättömyydessä, jopa murhaten toisen ihmisen. Hänen asemansa riippuu siitä, saako hän Herran Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin hyödyn. Jehova ratkaisee asian lukien itsemurhan tehneen sydämestä, saako hän silti Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin varauksen ja kutsuuko hallitseva Kuningas, Jeesus Kristus, hänet muistohaudasta. Hän saattaa saada tilaisuuden päästä uuteen maailmaan. Mitään ehdotonta ei siis voida sanoa hautajaisissa lupaamalla itsemurhan tekijälle tulevaa elämää. Mutta siitä huolimatta voidaan antaa vaikuttava todistus kaikille, jotka kokoontuvat hautajaisiin, ihmisille, jotka tunsivat itsemurhan tekijän. Kristillisen uskon periaatteet voidaan esittää, ja jos surevat omaiset voivat saada jotain lohdutusta itsemurhan tekijääkin koskevien kristillisten periaatteitten esittämisestä, niin he saakoot sitä kuultuaan hautajaissaarnan.
● Jos joku on erotettu, mutta on hiljaa läsnä Valtakunnansalissa, niin sopiiko hänen aviopuolisonsa istua hänen kanssaan kokouksissa? – J. F., Sveitsi.
Pitäen silmällä katuvan vilpitöntä auttamista pääsemään jälleen oikeisiin suhteisiin Jehova Jumalan ja hänen järjestönsä kanssa on Seuran tapana ollut sallia erotetun henkilön olla Valtakunnansalissa kaikissa kokouksissa, mitkä ovat vapaat yleisölle. Jeesus esitti naineille oikean katsantokannan sanoessaan: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:4–6) Tämä sääntö näyttäisi soveltuvan Valtakunnansaleissa samoin kuin muuallakin. Ottaen tämän huomioon, näyttäisi sopimattomalta pakolla eristää mies ja hänen vaimonsa toisistaan, vaikka toinen olisi erotettukin. Tämä ei merkitse hengellistä kanssakäymistä uskollisen puolelta erotetun puolison kanssa. Kuitenkin olisi väärin, jos sellainen henkilö, joka on hyvässä asemassa, yrittäisi pakottaa erotetun puolison seuraa toisille veljille ja sisarille seurakunnassa koettamalla saada heidät tunnustamaan erotettu ja seurustelemaan hänen kanssaan.