Lukijain kysymyksiä
● Sopiiko kristityn käyttää hyväkseen valtion huoltotoimenpiteitä tai onnettomuusalueille lähetettyjä avustuksia? – P. A., Salvador.
Sopii; valtio tarjoaa sellaisia varauksia odottaen, että niihin oikeutetut käyttävät niitä hyväkseen.
Kristityt maksavat veroja maallisten hallitusten vaatimuksesta. (Room. 13:1, 6, 7) Kun tulee tarve, niin kristitty, jolla on laillinen oikeus saada valtiolta avustusta, voi siis ottaa vastaan etuja, mitkä ovat saatavissa tällaisten veroilla tuettujen avustusjärjestelmien nojalla, jos hän niin haluaa.
On kuitenkin periaatteettomia henkilöitä, jotka eivät ole tosi kristittyjä ja jotka ovat monissa tapauksissa saaneet petollisesti tällaista apua. Jotkut ovat salanneet oikean taloudellisen tilansa. Toiset ovat kieltäytyneet tekemästä työtä, vaikka kykenisivät siihen. Eräissä tapauksissa ovat perheet epärehellisin keinoin eläneet valtion avustuksella vuosikausia, vaikkei niillä olisi ollut siihen todellisesti oikeutta. Tosi kristitty ei voi tehdä näin. Hänen täytyy olla rehellinen, totuudenmukainen ja suora. Hänellä tulee olla puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. – Sananl. 3:32; Apt. 24:16.
Kristityt pitävät asianmukaisesti mielessään apostoli Paavalin 2. Tess. 3: 10:ssä lausuman periaatteen: ”Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.” He tietävät myös, että ”jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi”. (1. Tim. 5:8) Eivätkä he unohda, että ”jotka hankkivat aarteita petollisin kielin, ovat haihtuva tuulahdus, hakevat kuolemaa”. (Sananl. 21:6) On siis selvää, että vastuuntuntoiset, kykenevät kristityt tekevät työtä hankkiakseen elämän välttämättömyydet, kun se on mahdollista, eivätkä laittomasti ja petollisesti hae valtion- tai muutakaan taloudellista apua.
Jos tulee tietoon, että antautunut kristitty epäoikeutetusti ja laittomasti on saanut tällaista avustusta, hän ei saa ”hyvää todistusta [seurakunnan] ulkopuolella olevilta” eikä sen sisäpuoleltakaan. Hän on ’häpeällisen voiton pyytäjä’. Näin ollen hän ei ole pätevä palvelijaksi kristilliseen seurakuntaan. – 1. Tim. 3:1, 7–9.
Vilpitön kristitty on halukas tekemään työtä. Mutta hän saattaa menettää työpaikkansa jostain syystä. Jos sellaiselle on varattu työttömyyskorvausta, sitä vastaan ei ole raamatullisesti mitään sanottavaa, kun hän samalla yrittää etsiä muuta työtä. Saadessaan tätä avustusta ja etsiessään muuta työtä kristitty saattaa ehkä myös omistaa tavallista enemmän aikaa evankeliuminpalvelukseen. Mutta kenenkään kristityn ei sovi kieltäytyä työstä eikä varsinkaan suunnitella jäämistä määräämättömäksi ajaksi avustettavien luetteloihin vain voidakseen omistaa enemmän aikaa saarnaamistyöhön. Ja jos työttömän odotetaan ponnistelevan ja käyttävän aikaa työn etsimiseksi ollakseen pätevä saamaan tätä avustusta, niin kristityn olisi sopimatonta ottaa rahaa vastaan, jos hän ei täytä tätä vaatimusta. Kun sopivaa työtä on saatavissa, kristitty ei hylkää sitä ja epärehellisesti yritä jatkaa työttömyysavustuksen tai muunkaan siihen verrattavan rahallisen avustuksen saamista. Hän tietää, että Raamattu ei hyväksy epärehellisyyttä eikä laiskuutta. Raamattu suosittelee rehellistä, ahkeraa työntekoa. – Ef. 4:28; Saarn. 3:22.
Jos kristitty sellaisten vallitsevien olosuhteitten takia, joita hän nyt ei voi korjata, elää jonkinlaisella yleisellä avustuksella, niin hänen tulee olla järkevä hyväkseen varattujen varojen käytössä. Ne on annettu hänen tarpeittensa täyttämiseksi ja vain siksi, että hänellä on taloudellisia vaikeuksia, eikä että hän voisi tyydyttää tarpeettomien ylellisyystavaroiden haluaan.
Toisinaan valtio saattaa tulvien, maanjäristysten tai muiden onnettomuuksien takia julistaa jonkin tietyn alueen onnettomuusalueeksi ja ryhtyä avustustoimenpiteisiin sekä varata välttämättömyyksiä uhreille. Nuo henkilöt voivat tarvita kipeästi ruokaa ja muita tarvikkeita, ja heidän joukossaan saattaa olla tosi kristittyjä. Sellaisissa olosuhteissa olisi kristitylle sopivaa ottaa vastaan valtion varaamia tarvikkeita. Tosi kristitty ei kuitenkaan käytä asiattomasti edukseen sellaisia järjestelyjä, koska hän ymmärtää, että hänen tulee ottaa avustusta ainoastaan, jos hän on todella tarpeessa. Jumalan uskolliset palvelijat haluavat käyttäytyä ”rehellisesti kaikessa”. – Hepr. 13:18, Um.
Valtiolla saattaa kuitenkin olla järjestelyjä, joita kansalaisilla on oikeus käyttää hyväkseen, olkootpa he kipeässä tarpeessa tai eivät. Tähän saattaa kuulua jonkinlainen sosiaalinen turva, sairausvakuutus, työttömyyskorvaus, kansaneläke tai muu avustus iäkkäille. Ne, joilla on laillinen oikeus tällaisiin etuihin, voivat ehdottomasti vaatia niitä.
● Onko meidän ymmärrettävä siitä, mitä Jes. 14:22:ssa sanotaan, että joka ainoa babylonialainen hävitettiin lopulta? – E. K. USA.
Jes. 14:22 kuuluu: ”Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot, ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset, sanoo Herra.” Tämä merkitsi varmasti tuhoa Babylonialle. Mutta meidän ei tarvitse ottaa sellaista näkökantaa, että tämä vaati jokaisen yksityisen babylonialaisen henkilökohtaista hävittämistä.
Babylonian hallitsijasuku, jota Raamatussa kuvataan ”Baabelin kuninkaalla”, ei hallitse enää. (Jes. 14:4) Se hävisi vuosisatoja sitten. Eikä kaldealaisia ja babylonialaisia ole kansana enää olemassa. Heidät on pyyhkäisty pois jollain tavalla, mikä voi käsittää sulautumisen muihin kansoihin ja sukuluettelojen häviämisen. Tietysti paljon babylonialaisia ja kaldealaisia tapettiin, kun meedialaiset ja persialaiset kukistivat Babylonian vuonna 539 eaa. Mutta Meedo-Persian hallinnan jälkeen Babylonian valtasivat Kreikan sotajoukot Aleksanteri Suuren johdolla, ja tämä hallinta kesti vuoteen 323 eaa. Sitten tulivat seleukidit, parthialaiset, sassanidien kuningassuku ja arabimuslimit perättäin. Muinaisen Babylonian maa joutui näin ollen muukalaishallitusten vaikutuksen alaiseksi, ja siinä asuvat joutuivat alttiiksi sulautumiselle muihin kansoihin. Joka tapauksessa kukaan nykyään elävä ei voi varmasti sanoa olevansa puhdas babylonialainen tai kaldealainen.
Babylonin kaupunki itse on nykyään vain rauniopaikka, missä turistit käyvät, mutta siellä ei ole alkuasukkaita. Tuo suuri kaupunki, sen kuninkaat ja kaikki kaldealaiset ja babylonialaiset, jotka ennen siinä asuivat, ovat hävinneet pois ajan kuluessa. Jehova on tosiaan ’hävittänyt Baabelilta nimen ja jäännöksen, suvun ja jälkeläiset’. Hänen lausuntonsa, joka on kerrottu Jes. 14:22:ssa, on todella täyttynyt. Tämä on vain yksi todistus, joka osoittaa, että Jehovan ”Pyhä Henki [on] puhunut profeetta Esaiaan kautta” ja että Jehova Jumala ei valehtele. – Apt. 28:25; Hepr. 6:18.
● Matt. 1:1–16:n ja Luuk. 3:23–38:n huolellinen vertailu osoittaa, että Matteus esitti Jeesuksen Kristuksen sukuhaaran Salomon kautta, jota vastoin Luukas esitti sen Naatanin, Daavidin toisen pojan, sukuhaaran kautta. Miksi kumpikin sukuluettelo mainitsee sitten Sealtielin ja Serubbaabelin? – M. K., Alaska.
Jeesukseen kuningas Daavidista tämän pojan Naatanin kautta kulkeva sukuhaara sulautui ilmeisesti avioliiton välityksellä Salomon kautta kulkevaan haaraan monien sukupolvien jälkeen.
1. Aikak. 3:16–18 osoittaa, että Sealtiel oli Jekonjan (kuningas Joojakinin) lihallinen poika. Matteus yhtyy tähän sanoen: ”Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel.” (Matt. 1:12) Mutta Luukas ei erehtynyt ilmoittaessaan, että Sealtiel oli Neerin poika. (Luuk. 3:27) Tämä oli ilmeisesti totta, koska Neeri antoi tyttärensä Sealtielin vaimoksi. Koska heprealaisille oli tavallista puhua vävystä poikana varsinkin sukuluetteloissa, niin Luukas voi sopivasti puhua Sealtielista Neerin poikana samoin kuin Joosefista Eelin poikana, vaikka Eeli todellisuudessa oli Joosefin vaimon Marian isä. – Luuk. 3:23.
Naatanin kautta kulkeva Daavidin sukuhaara sulautui siis näin avioliiton välityksellä Salomon kautta kulkevaan sukuhaaraan. Tämä selittää myös sen, että sekä Matteus että Luukas mainitsevat Sealtielin pojan Serubbaabelin. Lopulta nämä kaksi sukuhaaraa johtivat Serubbaabelin eri jälkeläisten kautta Jeesukseen Kristukseen.
Kirja ’Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella’ sanoo sen tähden hyvällä syyllä sivulla 73: ”Useimmat Jerusalemin kukistumisessa ja tuhossa säilyneet juutalaiset vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin. Juutalaisvankien joukossa oli siellä 70 seuraavan vuoden aikana muuan mies nimeltä Neeri, joka polveutui kuningas Daavidista hänen poikansa Naatanin kautta. Tämä sukuhaara liittyi nyt Salomon sukuun Sealtielin ja hänen poikansa Serubbaabelin kautta.” Näiden jälkeläishaarojen välinen sukulaisuus osoitetaan myös tämän julkaisun sivuilla 116 ja 117.
Katso lisätietoja Matteuksen ja Luukkaan esittämistä Jeesuksen Kristuksen sukuluetteloista Vartiotornista 15.8.1962, s. 383, 384.
● Israelin tabernaakkelissa ja myöhemmin Salomon rakentamassa temppelissä sanottiin olleen šekina. Mikä se oli? – A. G., USA.
Heprealainen sana šekina merkitsee ’sitä, mikä asuu’ eli ’asuvaa’. Vaikkei tätä sanaa käytetäkään Raamatussa, niin se on targumeissa, Heprealaisten kirjoitusten aramealaisissa mukaelmissa. Šekinaa käytetään targumeissa sellaisissa raamatunkohdissa, jotka liittyvät Jumalan asumiseen eli majailemiseen valitun kansansa keskuudessa. (Esim. 2. Moos. 25:8; 29:45, 46; 4. Moos. 5:3; 35:34) Targumeissa on heprealainen sana ’asua’ tai ’majailla’ käännetty ’levätköön šekina’. – Ks. Jesajan targum 48:11; 63:17; 64:3, 6.
Šekina näkyi sekä tabernaakkelin että Salomon temppelin kaikkeinpyhimmässä. Tässä sisimmässä osastossa oli pyhä liiton- eli lain arkki, jonka kannelle oli muovattu kaksi kultaista kerubia. Tähän arkkiin viitaten Jumala sanoi Moosekselle: ”Ja aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta, niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä minä sinun kauttasi israelilaisille säädän.” (2. Moos. 25:21, 22) Mutta miten Jehova ilmestyi siinä Moosekselle? Sopiva tapa oli yliluonnollisen valon käyttäminen. Ylimmäinen pappikin tarvitsi valoa ollessaan kaikkeinpyhimmässä sovituspäivänä. – 3. Moos. 16:11–16.
Šekina tabernaakkelissa ja Salomon temppelissä oli sellainen valo eli yliluonnollinen hehku. Se loisti kahden kultaisen kerubin välissä arkin kannella. Miten korkealle kerubien yläpuolelle se ulottui eli miten ylhäällä sen alkulähde oli, sitä ei voida saada selville. Mutta šekinavalo oli kaikkeinpyhimmän ainoa valonlähde.
Mikä šekinavalon merkitys oli sitten? Tämä häikäisevä loiste kaikkeinpyhimmässä merkitsi eli edusti Jumalan läsnäoloa. Jehova itsehän ei tietystikään voinut rajoittua mihinkään kirjaimelliseen tabernaakkeliin eikä temppeliin. (2. Aikak. 6:18; Apt. 17:24) Mutta tämä ihmeellinen valo ilmaisi israelilaisille, että heillä oli Jehovan suosio.
Juutalaisen mišnan mukaan kaikkeinpyhimmän šekinavalo oli yksi niistä seikoista, jotka puuttuivat maaherra Serubbaabelin valvonnassa rakennetusta temppelistä. – Joma, 21, 2.