Mistä hän saa virkistystä
Eräs nainen sanoi ”Toimittajille” lähettämässään kirjeessä, joka julkaistiin jonkin aikaa sitten Commonweal-lehdessä Yhdysvalloissa: ”Eivätkö Jehovan todistajat ole esimerkki menestyksellisestä, kasvavasta kirkosta? Sen jäsenistä 80 prosentin sanotaan olevan entisiä katolilaisia.
”Paljon heidän menestyksensä salaisuudesta voidaan löytää lukemalla heidän vaatimattomia julkaisujaan, lehtiä Vartiotorni ja Herätkää! Edellinen tutkii ja käsittelee Raamattua, jälkimmäinen yleisiä aiheita.
”Mistä johtuu, että kun olen lukenut noita grafiikaltaan vanhahtavia ja halpaa paperia käyttäviä lehtiä, niin tunnen virkistyväni, innostuvani ja olevani valmis käärimään hihani jälleen ylös ja tarttumaan elämään (minun tapauksessani seitsemän pojan ja kahden tytön kasvattamiseen)?
”Mistä johtuu, että kun olen lukenut eräitä katolisia julkaisuja, niin tunnen olevani väsynyt, alakuloinen ja vähän kyllästynyt uskontoon? Selvitettyäni niiden oppineitten sanojen sotkuisen seitin, joita eräät kirjoittajat kutovat mitättömän ajatuksen ympärille, toivon vain, että olisin käyttänyt senkin tarmon johonkin hyödylliseen tehtävään kodissa.
”Luulen vastauksen olevan löydettävissä Matteuksen 18. luvusta: ’Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.’
”Todistajien lehtien nimettömät kirjoittajat kirjoittavat selvästi ja yksinkertaisesti. Heidän tarkoituksensa on jaella evankeliumin hyvää sanaa ja kannustaa menemään niiden viisauden lähteelle. Se innoittaa, opettaa ja lohduttaa. Se ei ole itsetietoista.
”En ole itse Jehovan todistaja, mutta on suurenmoista, että katolilaiset alkavat katsoa uskovaisia lähimmäisiään Kristuksessa silmiin ja nähdä heissä joitakin hyveitä.”
Jeesus Kristus itse sanoikin: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, . . . niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” – Matt. 11:28–30.