Syvempää näkemystä uutisiin
Marihuana ja miehen sukupuolinen kyvykkyys
● Marihuanan usein toistuvalla polttamisella voi olla lamaannuttava vaikutus miehen ruumiin sukupuolihormonien ja siemennesteen tuotantoon äskeisten lääketieteellisten raporttien mukaan. Lehdessä ”New England Journal of Medicine” julkaistut tutkimustiedot mainitsivat tapauksia, joissa runsaasti marihuanaa polttavat tulivat sukupuolisesti kyvyttömiksi ja saivat kykynsä takaisin vasta muutamien viikkojen päästä lopetettuaan polttamisen. Yksi raportin tekijöistä, tri William H. Masters, sanoi: ”Nyt näyttää mahdolliselta, että tämän huumausaineen toistuvasta intensiivisestä käytöstä saattaa olla vakavat seuraukset.”
Kaksi mahdollista vaaraa mainittiin: Ensiksi, että tätä huumausainetta usein ennen nuoruusikää käyttävä poika ei ehkä kehity normaalisti murrosikään. Ja toiseksi, että säännöllisesti marihuanaa polttavan raskaana olevan vaimon poikalapsi voi sen jälkeen syntyä vajavaisena sukupuolielimiltään.
Todistukset lisääntyvät siis sellaisia ns. ”mietoja” huumausaineita vastaan kuin marihuana, joita käytetään paettaessa todellisuutta.
Tämä tähdentää myös Raamatun totuutta, että joka ”kylvää” vääriin lihallisiin haluihin, ”lihasta turmeluksen niittää”. (Gal. 6:8) Mutta vastakohtana Raamatun käyttäytymisohjeet merkitsevät ”elämää sille, joka ne löytää, ja lääkettä koko hänen ruumiillensa”. – Sananl. 4:22.
Kitše? Kakchiquel? Kekchi?
● Merkitseekö kitše mitään sinulle? Ehkä kakchiquel tuo mieleesi jotakin? Entä kekchi, tzutuhil, mam, kanhobal tai pokomam? Nämä kaikki ovat muinaisesta mayakielestä juontuvia kieliä tai murteita, ja niitä puhuvat nykyään ihmiset Guatemalassa. Eräs äskettäin sieltä tullut uutinen sanoo, että toivon mukaan noin 60 prosentille Guatemalassa puhutuista 24 alkuasukaskielestä saadaan pian raamatunkäännöksensä.
Monet ihmiset eivät nykyään tiedä, että Raamattu – kokonaan tai osaksi – on jo käännetty 1 526 kielelle tai murteelle. Todellakin niiden ihmisten lukumäärä, jotka puhuvat kieliä, joilla ei vielä ole raamatunkäännöksiä, on vain noin kolme prosenttia maan asukasluvusta. Mitään muuta kirjaa historiassa ei ole ollut koskaan saatavissa läheskään näin laajalti. Mutta eihän myöskään mikään toinen kirja ole yhtä tärkeän sanoman lähde kuin se, mikä Raamatulla on koko ihmiskunnalle.
Pysy elossa – hinnalla millä hyvänsäkö?
● Ihmissyönnin uskotaan yleensä kuuluvan sivistymättömään muinaisuuteen. Mutta kun lentokone lokakuussa 1972 syöksyi alas Chilessä korkealla Andien vuoristoon, jotkut hengissä säilyneet pysyivät elossa seuraavien kymmenen viikon ajan syömällä osia kuolleitten tovereittensa ruumiista. Nyt on julkaistu kirjoja, jotka esittävät havainnollisia kuvauksia heidän koettelemuksistaan. Vaikka monet mieluummin kuolivat kuin söivät ihmislihaa, niin kuusitoista piti tätä hyväksyttävänä tapana pysytellä hengissä. Miten he järkeilivät?
Yksi perustelu oli, että kieltäytyminen syömästä kuolleita olisi merkinnyt varmaa kuolemaa ja että koska ’kirkko kieltää itsemurhan’, niin se tekisi ihmislihan syönnin luvalliseksi heidän tapauksessaan. Toinen väitti näkevänsä rinnakkaisuuden rakkaitten ystävien lihan syönnin ja ’pyhän ehtoollisen’ välillä puolustaen kantaansa, että ’Jumala oli varannut meille ravintoa’.
Hengissä säilyneet eivät olleet ainoat näin järkeilevät. Eräs ”National Catholic Reporter” -lehdessä ollut arvostelu, joka käsitteli yhtä näistä äskeisistä kirjoista, sanoi: ”Kirkon virkailijat puolustivat myöhemmin elossa säilyneitten tekoja niillä perusteilla, että heillä oli oikeus varjeltua hengissä ja että heidän kuolleitten kohtelunsa oli olosuhteisiin katsoen kunniallinen.” Arvostelija jatkoi sitten ja sanoi: ”On hyvä tietää ainakin se, että kirkko, joka on menneisyydessä niin usein esittänyt syitä sodille, jotka ovat aikaansaaneet kuolleita ruumiita, voi myös esittää syitä kuolleitten jäännösten syömiselle elossa säilymiseksi.”
Raamattu osoittaa Jumalan antaneen ihmisille luvan syödä eläinten – ei toisten ihmisten – lihaa. (1. Moos. 9:3; vrt. 3. Moos. 26:27–29.) Ei ole epäilystäkään, että hengissä säilyneet läpikävivät vaikeita, tuskallisia koettelemuksia. Mutta ajatus, että ’tarkoitus pyhittää keinot’, ei ole Raamatun mukainen. Tuota järkeilyä noudattaen tottelivat diktatuurimaissa olevat ihmiset määräyksiä, jotka panivat heidät suorittamaan kauhistuksia. He järkeilivät, että jos ei olisi totellut, niin se olisi merkinnyt ”itsemurhaa”. Mutta Kristus Jeesus osoitti, että yritykset pelastaa elämänsä tavoilla, jotka eivät ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, voivat johtaa vain Jumalan suosion menetykseen. Kuolema nuhteettomuudessa takaa kuitenkin ylösnousemuksen elämään vanhurskaassa uudessa järjestyksessä. – Mark. 8:35; Joh. 6:39, 40.