Syvempää näkemystä uutisiin
Hurskaita rikollisia
● On hyvin tunnettua, että monet mafian jäsenet ovat toimivia kirkon kannattajia. Myös Israelissa, missä on alkanut kehittyä juutalainen rikollinen alamaailma, näyttää siltä, että jotkut henkilöt pitävät rikollisuutta ja uskontoa yhteen sopivina. Rikosoppinut tri Menahem Amir sanoo, että jotkut israelilaiset rikolliset ovat uskonnollisia juutalaisia siitä huolimatta, että he toimivat ryöstämisen, prostituution, huumausaineitten, salakuljetuksen ja uhkapelin parissa. Hän mainitsee esimerkkinä erään miehen, joka kuuluu huumausaine- ja prostituutiorenkaaseen ja joka ammuttiin ja haudattiin appelsiinilehtoon. Eräs murhan toimeenpanneen liigan jäsen huolestui siitä, että tuo juutalainen mies oli haudattu ilman asianmukaisia menoja. Niinpä hän siirrätti ruumiin erääseen hautausmaahan – omaksi turmiokseen, koska siirto johti poliisikuulusteluun ja vangitsemiseen. Ihmiset tekevät samoin kuin ensimmäisellä vuosisadallakin Jumalan sanan tyhjäksi pitämällä kiinni ihmistekoisesta uskonnollisesta perinteestä. Jumalan Poika sanoi, että sellainen palvonta on turhaa. – Matt. 15:7–9.
”Jumalan kuvaksi”
● Ei ole kauan siitä, kun ihmiset esittivät hehkuvia ennustuksia siitä, mikä osa tietokoneilla olisi ihmisten asioitten ohjaamisessa. ”Saturday News” -lehdessä äskettäin ollut kirjoitus sanoo: ”Nyt 1970-luvun keskivaiheen maltillinen harkinta osoittaa, että sekä futuristit että tieteen kansantajuistajat ovat olleet ennenaikaisia arvioinneissaan.” Miksi? Koska tutkimukset ovat osoittaneet, että ”edes suurinta, pisimmälle kehitettyä tietokonetta ei voida saada ymmärtämään lauseita, jotka 4-vuotias lapsi voi käsittää empimättä”, vaikka tämä kone pystyykin suorittamaan hämmästyttäviä laskutoimituksia.
Tämä kohtuullisempi arviointi korottaa jonkin muun arvostusta. Ei niin, että tietokoneet eivät olisi huomattavia keksintöjä, vaan kirjoitus jatkaa, ”että ihmisen kyvyt ovat paljon ihmeellisemmät kuin olimme uneksineetkaan. . . . yksin aivoissa tapahtuvien mahdollisten sisäisten toimintojen lukumäärä ylittää sen, mitä parhaimmat matemaatikkomme pystyvät mielekkäästi laskemaan. Paras tapa ilmaista ihmisen keskushermoston koko luova kyky . . . on, että se on kaikkiin käytännöllisiin tarkoituksiin ääretön.” Lainaten 1. Mooseksen kirjan lausuntoa, että ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa”, kirjoitus lisää: ”silti on selvää, että me työskentelemme käyttäen vain todellisten kykyjemme vähäistä murto-osaa. Kun tutkimme luontoa, niin havaitsemme, että järjestelmät on luotu käytettäviksi täysin määrin. Mikä on koko käyttämättömän inhimillisen kyvyn tarkoitus? Mikä on sen päämäärä?” Vain Raamattu viittaa vastaukseen: ikuinen elämä vanhurskaassa uudessa järjestyksessä, missä ihmisen kykyjä käytetään täysin määrin tuloksen ollessa onnellisuus ja mielihyvä.
Kirkkojen rahavaikeudet
● Uskonnollinen välinpitämättömyys on johtanut kymmenien vanhojen kirkkojen sulkemiseen Englannissa. Monia on myyty ja muutettu yhteiskunnallisiksi keskuksiksi, teattereiksi tai vain asunnoiksi. Anglikaaninen kirkko on erityisesti huolissaan monista suurista katedraaleistaan, jotka kärsivät saasteitten syövyttävistä vaikutuksista, rappeutumisesta vanhuutensa vuoksi ja kiihtyvän inflaation aiheuttamista korkeista kustannuksista. Yleisölle esitetyillä vetoomuksilla on saatu kokoon miljoonia Englannin puntia Yorkin, Winchesterin ja Canterburyn katedraalien korjaamista varten. Salisburyn katedraali ottaa nyt vapaaehtoisen pääsymaksun kulujensa peittämiseksi. Mutta tilanne pysyy kriittisenä. Englannin kirkon pää harkitsee rahallisen tuen pyytämistä valtiolta.
”Sunday Times” ilmoittaa, että Nigeriassa ”monet Itä-Nigerian osavaltion keskiosan roomalaiskatoliset seurakunnat ovat rahattomia”. ”Daily Times” sanoo, että selviytyäkseen tilanteesta eräs alueen piispa ”korotti jyrkästi kirkollisten toimitusten maksuja 300–400 prosenttia”. Avioliittoon vihkimisestä veloitetaan enemmän, ja aikuisten kasteet maksavat nyt suunnilleen kaksi kertaa niin paljon kuin lasten.
Vatikaanilla on ollut toisenlaisia pulmia: huonoja sijoituksia. Kertoessaan italialaisen rahamiehen Michele Sindonan murenevasta valtakunnasta ”Business Week” -lehti mainitsee Vatikaanin yhtenä ”suurista tappionkärsijöistä”. Vatikaanin sijoituksista kahdessa Sindonan pankissa (toinen on nyt vararikossa ja toisen ovat Sveitsin viranomaiset sulkeneet) lehti sanoo, että ”asiantuntijat Roomassa arvioivat kirkon kokonaismenetyksen 40–50 miljoonan dollarin [140–180 miljoonan markan] suuruiseksi”. ”National Catholic Reporter” huomauttaa, että jos kaikki roomalaiskatoliselle kirkolle annettu raha olisi pantu yhdelle pankkitilille, niin ”Rooman kirkko oy. olisi epäilemättä maailman suurin monikansallinen yhtiö”. Lehti sanoo edelleen: ”Ja tuottavuudeltaan se kuuluisi luultavasti huonoimmin hoidettuihin yhtiöihin maailmassa.”