Pelastui itsemurhalta
Muutamat Jehovan todistajat olivat juuri päättämässä saarnaamistoimintaansa eräässä pienessä saksalaisessa kylässä, kun vanhahko mies käveli heidän ohitseen Raamattu kädessä. Todistajat yrittivät kertoa hänelle ”hyvää uutista”, mutta hän vain vastasi toistuvasti: ’Haluan olla yksin.’ Hän otti kuitenkin vastaan kutsun mennä päivälliselle erään todistajan luokse. Seuraavana päivänä eräs toinen todistaja kävi keskustelemassa Raamatusta tämän miehen kanssa hänen asunnossaan vanhainkodissa.
Tämän käynnin aikana mies kertoi todistajalle: ”Te pelastitte henkeni. Olin eilen menossa vaimoni haudalle, . . . missä aioin riistää henkeni. Ennen kuin tapasin teidät eilen, olin vaeltanut tuntikausia metsässä. Etsin lohdutusta virsikirjastani, mutta en löytänyt sitä sieltä. Tulitte juuri oikeaan aikaan ja olen hyvin kiitollinen Jumalalle siitä.”
Ajan mittaan kävi ilmi, että pahat henkivoimat olivat yllyttäneet tätä vanhusta itsemurhaan. Mutta Raamatusta saatava tieto auttoi häntä vapautumaan sellaisesta vaikutuksesta. (Ef. 6:11–18) Suureksi lohdutuksekseen hän sai myös tietää, että ”on oleva ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden”. (Apt. 24:15) Ennen pitkää hän antautui Jehova Jumalalle ja vertauskuvasi sen menemällä vesikasteelle 81 vuoden ikäisenä. Ystävälliset sanat ja teot ja ”Raamatun kirjoitusten lohdutus” olivat pelastaneet tämän vanhahkon miehen itsemurhalta ja antaneet hänelle rohkaisevan odotteen ikuisesti elämästä. – Room. 6:23; 15:4.