Saint Helena – yksinäinen, miellyttävä, vieraanvarainen
VUONNA 1502 portugalilaiset merimiehet, joiden kapteenina oli João de Nova Castella, näkivät pienen saaren Etelä-Atlantissa noin 1900 kilometriä Afrikan rannikolta länteen. Sen karut, noin 600 metriä korkeat jyrkät kalliorannat eivät näyttäneet lainkaan houkuttelevilta. Mutta maihin noustuaan he näkivät vihreän, rehevän maaseudun, jossa oli runsaasti raikkaita lähteitä ja virtoja. He antoivat sille nimen Saint Helena.
Noin 122 neliökilometrin kokoinen pieni saari on Ison-Britannian hallinnassa, ja vettä tarvitsevat laivat kävivät siellä vuosisatojen ajan säännöllisesti.
Ilmasto on lauhkea, ja eksoottinen kasvillisuus muistuttaa paikoin melkein kasvitieteellistä puutarhaa. Noin 5 200 hengen väestö on pääosin värillistä alkuperää olevaa sekakansaa. Aikaisemmin englantilaisilla oli varuskunta Jamestownissa, joka oli saaren ainoa kaupunki ja satama. Saarelle tuotiin sadoittain orjia Afrikasta, ja monet kiinalaiset tulivat sinne kehittämään hampputeollisuutta. Jälkiä tällaisesta syntyperästä näkyy nykyään sukunimissä, kasvonpiirteissä, persoonallisuudenpiirteissä ja kansanperinteessä.
Lentokoneet eivät voi laskeutua Saint Helenalle; siellä on liian paljon vuoria ja syviä laaksoja. Sinne pääsee vain laivalla, ja sinne on viiden päivän matka Kapkaupungista Etelä-Afrikasta. Se on siis syrjäinen ja yksinäinen mutta miellyttävä.
Historiallisesti saari tunnetaan pääasiassa siitä, että Napoleon Bonaparte karkotettiin tähän eristyksissä olevaan paikkaan vuonna 1815 Waterloossa kärsimänsä tappion jälkeen. Hän kuoli täällä vuonna 1821.
VALTAKUNNAN SANOMA TAVOITTAA SAINT HELENAN
Hieman toistasataa vuotta myöhemmin, vuonna 1933, saarelle tehtiin vierailu, jolla oli kauaskantoisempi vaikutus. Kaksi Jehovan todistajaa, Grey Smith ja hänen nuori toverinsa, saapuivat sinne todellisina tienraivaajina. He kävivät koko saaren läpi ja jättivät ihmisille lähes tuhat kappaletta raamatullista kirjallisuutta. ’Siemen’ putosi ”hyvään maahan” Tom Scipiossa, joka oli Englannin poliisia edustava virkailija ja sattui olemaan Napoleonin erään palvelijan jälkeläinen. (Matt. 13:3–8) Tom kuunteli tarkkaavaisesti Valtakunnan sanomaa ja ymmärsi heti, miten tärkeätä oli kertoa siitä toisille. Hän kohtasi hetimmiten vastustusta. Yrittäessään vaientaa Tomin eräs toinen poliisivirkailija syytti häntä, että hän käytti asemaansa poliisivirkailijana väärin uskonnollisten vakaumustensa levittämiseen. Mutta kuvernööri hylkäsi syytteen.
Säikähtymättä tämä innokas mies hankki lisää raamatullista kirjallisuutta Kapkaupungista, samoin myös gramofonin ja levytettyjä raamatullisia luentoja. Tom Scipio ja hänen aasinsa, joka oli lastattu täyteen näitä ”hyvän uutisen” levittämisvälineitä, tulivat tutuksi näyksi saarelaisille. Hän pysyi innokkaana saarnaajana kuolemaansa saakka. Hän kuoli vuonna 1977.
ENSIMMÄINEN SEURAKUNTA
Sellainen innokas toiminta tuotti nopeasti tuloksia. Heti seuraavana vuonna, 1934, muodostettiin Saint Helenalle pieni ryhmä. Se kasvoi edelleen, ja vuonna 1939 järjestettiin kaksi ryhmää, toinen Jamestowniin ja toinen muutaman kilometrin päähän Longwoodiin. Vuosikausia ne toimivat yksinään. Yhteydenottoa postitsekin tapahtui (ja edelleen tapahtuu) hyvin harvoin. Seuraus oli, ettei ymmärretty oikeita saarnaamis- ja opetusmenetelmiä.
Siitä syystä Vartiotorni-seuran Etelä-Afrikan-haaratoimisto lähetti vuonna 1951 Saint Helenalle kokeneen kokoajanpalvelijan J. F. van Stadenin. Hän totesi, että paikalliset todistajat pitivät ainoastaan ”ulkoilmakokouksia” eri paikoissa saarta. Veljillä oli oma pieni orkesterinsa – kaksi viulua ja harmonikka. He vetivät ihmisten huomion puoleensa soittamalla Valtakunnan lauluja ja pitivät sitten puheita. Mutta van Stadenin avustuksella järjestettiin kaksi kokouspaikkaa, toinen Jamestowniin ja toinen Levelwoodiin, ja pidettiin asianmukaisesti järjestettyjä raamatullisia opetuskokouksia. Kun van Staden oli antanut vasta kolme kuukautta valmennusta ja hengellistä apua, hän riemuitsi suuresti kastetilaisuudesta, jossa 26 uutta kastettiin. J. F. van Staden viipyi saarella toista vuotta, ja paikallisista todistajista tuli hyvin varustettuja saarnaamaan talosta taloon ja johtamaan raamatuntutkisteluja ja kokouksia.
Siitä lähtien on saarelle lähetetty joka vuosi matkustava valvoja. Kummankin seurakunnan toiminta on hyvin vakiintunutta, ja kummallakin on oma valtakunnansali.
Tämän edistyksen johdossa on ollut Tom Scipion poika George. Vakava vamma, jonka vuoksi hänen on vaikea kävellä, ei ole estänyt häntä kulkemasta ontuen uskollisesti ylös ja alas jyrkkiä, usein liukkaita vuoripolkuja, joita kulkee ristiin rastiin saarta. Hän on lukemattomia kertoja liukastunut ja kaatunut. Hän on kuitenkin palvellut monta vuotta kokoajantyöntekijänä. Sen lisäksi hän aikaisemmin palveli seurakunnan valvojana miltei ilman apua käsitellen paikallisia ongelmia ja ratkaisuja.
PÄIVÄ KENTTÄPALVELUKSESSA
Talosta-taloon-saarnaamistoimintaan osallistuminen Saint Helenalla on hyvin antoisa kokemus. Vieraille se on unohtumaton elämys. Esitämme tässä saarella äskettäin käyneen vierailevan valvojan kuvauksen kenttäpalveluspäivästä.
”Työskenneltävänä olevan alueen sijainnin vuoksi emme tapaa toisiamme valtakunnansalissa. Tapaamisemme kenttäpalvelusta varten on vuoristotien levennyksellä 1 200 jalkaa (360 metriä) merenpinnan yläpuolella. Edessämme on henkeäsalpaava maisema, kun keskustelemme toimintasuunnitelmistamme. Meidän ja alapuolellamme olevan välkehtivän meren välillä on reheviä, vihreitä laidunmaita, pengerrettyjä pellavapeltoja, orjantappurapöheikköjä ja eukalyptusmetsiä, joiden varjossa karhunvatukat ja saniaiset rehottavat. Kuulemme lintujen laulavan. Tällaiset hämmästyttävät Jehovan kätten työt auttavat kokoontuneita Valtakunnan julistajia säilyttämään oikean mielentilan.
”Käsiteltyämme lyhyesti Raamattua ja pidettyämme rukouksen meille annetaan alue päivää varten. Jokaiselle parille annetaan 4–5 kotia. Karttaa ei tarvita. Paikalliset työntekijät tuntevat asukkaat niin hyvin, että heille vain luetellaan perheitten nimet, joiden luona he käyvät.
”Lähdemme kapealta pikitieltä nousemaan jyrkkiä vuoripolkuja. Joskus on kiivettävä niin jyrkkää polkua, että meidän on välillä levättävä. Noin puolen tunnin kuluttua saavumme taloon, joka on rakennettu jyrkkään vuorenrinteeseen kaiverretulle tasanteelle. Se on rakennettu hakatusta vulkaanisesta kivestä ja maalattu valkoiseksi. Sikolätit ja hyvin hoidettu puutarha, jossa kasvaa banaanipuita ja köynnöstävää kärsimyskukkaa, osoittavat, että talonomistaja on pienviljelijä.
”Tervehdimme portilta ja ystävällinen ääni vastaa: ’Oletko veli Se-ja-se? Tulkaa istumaan. Mitä pidätte saarestamme?’
”Tiedämme, että näissä kodeissa on käyty vasta muutama viikko sitten. Isännällä on jo raamatullista kirjallisuutta, ja hän ymmärtää useita Raamatun perusopetuksia. Siksi otamme selville, mistä raamatullisista aiheista hän on keskustellut aikaisemmin. Käytämme hänen omaa Raamattuaan ja tarkastelemme laajemmin aikaisemmin käsiteltyä aihetta (tai joissakin tapauksissa selitämme uusia asioita). Puoli tuntia tai enemmänkin kuluu nopeasti ja me jätämme lehtiä tai muuta kirjallisuutta isännälle, joka kiittää meitä käynnistä. Koska kaikki käyntimme ovat samanlaisia, on ymmärrettävää, miksi tarvitaan 4–5 tuntia yhtä monessa kodissa käymiseen.
”Noin kello 14 kaikki todistajat tapaavat toisensa ennalta sovitussa houkuttelevan kauniissa paikassa eväiden syömistä varten. Samalla kun eväät vieraanvaraisesti jaetaan kaikkien kesken, kerrotaan päivän kokemuksia. Aikuiset rentoutuvat sillä välin, kun lapset pitävät hauskaa. Kaikki tuntevat syvää tyydytystä, jota saadaan Valtakunnan työhön osallistumisesta.”
”VOITTOISAN USKON” KONVENTTI
Virstanpylväs Saint Helenan historiassa oli vuoden 1979 ”Voittoisan uskon” konventti. Missä se pidettiin? Jamestownin keskustassa sijaitsevassa hakatusta kivestä tehdyssä, noin sata vuotta vanhassa salissa. Koska saliin mahtuu vain 150 henkeä, muut voivat käyttää lähellä sijaitsevaa etuosastaan avointa kafeteriarakennusta. Rakennukseen asennettiin äänenvahvistimet. Siten konventin 250 läsnäolijan lisäksi nelipäiväisen ohjelman voivat kuulla myös monet lähistöllä asuvat verannoillaan istuen. Muuan nainen mainitsi eräälle Seuran edustajalle: ”Se oli erittäin hyvä ohjelma. Perheelle tarkoitetut neuvot ja ohjeet olivat niin käytännöllisiä. Minusta oli myös miellyttävä kuulla, kuinka hyviä puhujia saaremme asukkaista on tullut.” Hän oli kuullut ohjelman omalta verannaltaan.
Saint Helenan saari on tosiaan maapallon eristyneimpiä paikkoja. Siitä on kuitenkin etua niille, jotka haluavat rauhaa ja hiljaisuutta. Se auttaa myös ihmisiä välttämään maailmallisten suuntausten ja tiedotusvälineitten huonoa vaikutusta. He ovat enimmäkseen ystävällistä, vieraanvaraista ja nöyrää kansaa. Niinpä Saint Helenalla onkin enemmän todistajia suhteessa asukaslukuun kuin missään muualla maapallolla – 1:61 vuonna 1980. Sen jälkeen joitakin todistajia on muuttanut pois, joten sinne on jäänyt noin 80 toimivaa todistajaa. Mutta vuoden 1980 muistonvietossa oli läsnä 207 eli yksi jokaisesta 24 saarelaisesta.
On sydäntä lämmittävää nähdä, että Valtakunnan työ on edistynyt erinomaisesti tässä yksinäisessä mutta miellyttävässä paikassa. Ja on olemassa hyvät mahdollisuudet, että vielä paljon useammat yhtyvät täyttämään Jesajan 42:10:n sanoja: ”Laulakaa Jehovalle uusi laulu, hänen ylistystään maan äärestä, . . . te saaret ja niissä asuvat.” (UM) – Lähetetty.
[Kartat s. 13]
(Ks. painettu julkaisu)
SAINT HELENA
JAMESTOWN
VALTAKUNNANSALI
[Kartta]
ETELÄ-ATLANTTI
AFRIKKA
KAPKAUPUNKI
SAINT HELENA