Mihin usko on hävinnyt?

KUULUISA englantilainen lehtimies ja toimittaja Malcolm Muggeridge sanoi taannoin:

”Minusta on yhä selvempää, että länsimaisen sivistyksen parhaillaan kokema kriisi johtuu pääasiassa uskon puutteesta. . . . Yhä yleisemmin hyväksytään humanistien ajatus, ettei ole Jumalaa, että ihmiset vastaavat itse omasta kohtalostaan.”

Takavuosina useimmat ihmiset myönsivät uskovansa Jumalaan ja olevansa kiinnostuneita hänen tahdostaan. Mutta tilanne on muuttunut jyrkästi. Monet ihmiset ajattelevat nyt, että tällä vuosisadalla tapahtunut tieteellinen edistys on tehnyt Jumalaan uskomisen vanhanaikaiseksi tai epätodenmukaiseksi. Toiset ovat kiinnittäneet huomiota pahuuden rehottamiseen ja ovat päätelleet, että joko Jumala ei välitä ihmisistä tai häntä ei ole olemassa. Kuten Muggeridge mainitsi, he uskovat, että heidän täytyy luottaa itseensä ja raivata itselleen oma tiensä elämässä ilman uskoa Jumalaan tai hänen teihinsä.

Mutta sellaisilta ihmisiltä voi puuttua enemmänkin kuin usko. Kuinka niin? Jos on toteen näytettävissä, että usko on käytännöllistä nykyään, niin he jäävät myös vaille sitä käytännöllistä hyötyä, joka uskon omaamisesta tulee.

MITÄ ON SELLAINEN USKO?

Sanaa ”usko” käytetään eri tavoin nykyään. Esimerkiksi voisit kuulla jonkun sanovan: ’Uskon, että autoni lähtee käyntiin kovallakin pakkasella.’ Mutta kun tarkastelemme kysymystä ’Onko usko käytännöllistä nykyään?’ me tarkoitamme uskoa Jumalaan ja hänen ohjauksensa arvoon.

Jotkut, jotka väittävät omaavansa sellaisen uskon, sekoittavat sen jonkinlaiseen tyyneyden tunteeseen, eräänlaiseen ’uskoon uskomiseen’. Heistä tuntuu siltä, että on hyvä uskoa johonkin, ja siksi heillä on sellainen laimea tunne, että Jumalan pitäisi olla olemassa. Niin heikolla uskolla ei juuri ole vaikutusta heidän elämäänsä, vaan se häviää nopeasti, kun se joutuu tosi koetukseen. Voimme siksi ymmärtää, miksi sellainen usko on epäkäytännöllistä.

Mutta se usko Jumalaan, jota Raamattu suosittelee, on aivan erilainen. Se on ”sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä”. – Hepr. 11:1.

Se kreikkalainen sana, joka on tässä käännetty ”vakuuttuneeksi odotukseksi”, sisältää ajatuksen jostakin, mikä on sen perustana tai takeena, mitä odotetaan. Tällainen raamatullinen usko ei ole siksi pelkkää epämääräistä tunnetta tai perusteetonta toivoa; siihen sisältyy todellinen vakuuttuneisuus. Siihen kreikkalaiseen sanaan, joka on käännetty ”selväksi osoitukseksi”, liittyy ajatus todisteen esiin tuomisesta, varsinkin sellaisen todisteen, joka osoittaa jotakin muuta kuin miltä saattaisi näyttää. Niinpä vaikka monet sanoisivatkin, ettei Jumalaa ole, niin se usko häneen, jota me käsittelemme, liittyy suoranaisesti luotettaviin todisteisiin.

Millainen on tilanne sinun kohdallasi? Onko sinulla vakuuttavien todisteiden tukema varmuus siitä, että Jumala on olemassa? Viedäksemme asian vielä pitemmälle: Onko todella käytännöllistä omata sellainen usko ja ohjata elämäänsä sen mukaan? Onko siis usko käytännöllistä nykyään?