Miksi nautinnot on pantu Jumalan tilalle?
”ET ole yksin”, sanotaan mainoksessa suurin, lihavin kirjaimin. ”Tänä sunnuntaina 61 miljoonaa muuta amerikkalaista aikuista päätti myös olla menemättä kirkkoon.” Tämä mainos itsessään on yritys saada jotkut näistä miljoonista, jotka edustavat 41 prosenttia kaikista 18-vuotiaista tai sitä vanhemmista amerikkalaisista, menemään kirkkoon.
Muualla, varsinkin Länsi-Euroopassa, tilanne on samanlainen prosenttimäärän ollessa vain paljon korkeampi. Esimerkiksi Englannissa minä tahansa sunnuntaina noin 98 prosenttia Englannin kirkon 28 miljoonasta jäsenestä ei välitä mennä kirkkoon. Ja Suomessa vain noin 2,4 prosenttia kirkkoon kuuluvista käy kirkossa. Huolimatta joistakin siellä täällä ilmenevistä nousuista suuntaus alaspäin on selvä kautta maailman.
Miksi he lähtevät pois
Mikä saa ihmiset lähtemään joukoittain pois kirkoista? Tämä on ilmeisesti hyvin monimutkainen kysymys. Tällaiseen suuntaukseen ovat vaikuttaneet ateismi, materialismi, kirkkojen epäonnistuminen ihmisten hengellisten tarpeiden tyydyttämisessä ja monet muut tekijät. Mutta ovatko kaikki nuo kirkosta pois lähteneet tehneet sen siksi, että he ovat luopuneet uskostaan Jumalaan ja että heillä näin ollen ei ole enää käyttöä uskonnolle? Ilmeisestikään eivät.
Kirjan The Search for America’s Faith yhdessä kirjoittaneet George Gallup j:r ja David Poling ilmaisivat hämmästyksensä havaitessaan, että ”ylivoimaisesti suurin osa niistä, jotka eivät käy kirkossa, on uskovia; eikä uskon menettäminen ole useinkaan ollut se syy, jonka vuoksi ihmiset ovat luopuneet kirkossa käymisestä”. Mikä siis saa heidät jäämään pois?
Gallup ja Poling panivat merkille neljä pääasiallista tekijää, jotka vetävät kirkosta poissa olevia puoleensa:
”1. Urheilu, virkistäytymiskeinot ja harrastukset.
2. Seuraelämä ystävien kanssa.
3. Työvuorot, joiden vuoksi kirkossakäynti on vaikeata.
4. Halu saada ’enemmän aikaa itselleni ja/tai perheelleni’.”
Eikö olekin niin, että useimmat ihmiset nykyään pitävät sunnuntaita pääasiallisesti aikana, jolloin voi rentoutua ja purkautua? Monille, joilla on siihen varaa, ajo maaseudulle, huvimatka tai kävelyretki on ehdottomasti virkistävämpi vaihtoehto kuin kirkon jumalanpalvelukset. Hölkkääminen, hiihtäminen, golfin pelaaminen, kalastaminen tai mikä tahansa monista muista urheilumuodoista on paljon virkistävämpää kuin pitkäveteinen saarna. Ja tavallisesti tällaisia toimintoja harjoitetaan sellaisella antaumuksella ja innolla, joka saisi keskitason kirkossakävijän häpeämään.
Mikä on tulos? Aivan selvästi tämä nautintoja rakastava näkemys on jäytänyt kirkkojen osakseen saamaa tukea. Mutta mikä vakavampaa yksilöiden kannalta, se on merkinnyt sitä, että rakkaus nautintoihin on korvannut rakkauden Jumalaan. Uskonto, tai se mitä siitä on vielä jäljellä, on rajoitettu muutamiin erikoistilaisuuksiin elämässä, sellaisiin kuin häihin ja hautajaisiin, joissa hurskaus katsotaan yhä tarpeelliseksi. Maallinen ajanviete on ottanut hengellisen antaumuksen paikan.
Tällainen maallistuminen niiden ihmisten keskuudessa, jotka väittävät uskovansa Jumalaan, on yhtäpitävää apostoli Paavalin lausuntojen kanssa, kun hän sanoi ihmisten tulevan ”nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastaviksi”. Ja puhuessaan sellaisista ihmisistä hän käytti heitä varoituksena ja sanoi heidän olevan eräs erikoispiirre, joka osoittaisi ”viimeisten päivien” olevan käsillä. Ne olisivat ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”. (2. Timoteukselle 3:1, 2, 4) Se tosiasia, että suuret ihmisjoukot nykyään ”panevat nautinnot Jumalan tilalle”, niin kuin Paavali ennusti, on yksi niistä monista todisteista, jotka osoittavat meidän elävän viimeisiä päiviä. – The New English Bible.