Ketkä oikeastaan pakenevat todellisuutta?

”HÄN pakeni todellisuutta.” Tällä tavoin puhui eräs sukulainen nuoresta miehestä, joka muutti eteläiselle Tyynellemerelle osallistuakseen siellä lähetystyöhön. Monet olisivat samaa mieltä hänen kanssaan. Esimerkiksi eräs radioselostaja mainitsi hiljattain Uudessa-Seelannissa, että kun taloudelliset olosuhteet huonontuvat, monet ihmiset kääntyvät uskomaan Jumalaan, mikä on eräänlainen ”eskapismin”a muoto.

Mutta pakenevatko ne, jotka omistavat elämänsä hengellisten etujen edistämiseen, oikeastaan todellisuutta? Eivät Jeesuksen Kristuksen mukaan. Hän ei pitänyt Jumalaan uskomista harhakuvana, keksittynä juttuna eikä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Johanneksen 7:28:ssa hän sanoi: ”En ole tullut omasta aloitteestani, vaan hän, joka on lähettänyt minut, on todellinen.”

Jeesuksen tapauksessa usko Jumalaan ei kuitenkaan vaikuttanut häneen passiivisesti. Se sai hänet antamaan elämänsä Jumalalle ja sanomaan: ”Katso! Olen tullut – – tekemään sinun tahtosi, oi Jumala.” (Heprealaisille 10:7) Se vaikuttaa tosi kristittyihin nykyään aivan yhtä voimakkaasti. Tämän valaisemiseksi pane merkille neuvo, jonka Paavali kirjoitti Timoteukselle, joka oli pätevä vanhin ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa. Paavali tiesi, että joillakuilla seurakuntaan kuuluvilla oli melkoisesti aineellista omaisuutta. Mutta koska heidän uskonsa perustui todellisuuteen, he olivat halukkaita panemaan nämä varat käyttöön. Paavali sanoi: ”Käske niitä, jotka ovat rikkaita nykyisessä maailmassa, etteivät he halveksi toisia eivätkä pane koko luottamustaan rikkauden katoavaiseen voimaan, vaan elävään Jumalaan, joka antaa meille anteliaasti kaikkea nautinnoksemme. Käske heitä tekemään hyvää, olemaan rikkaita ystävällisissä teoissa, valmiita antamaan toisille ja suhtautumaan suopeasti ahdingossa oleviin. Heidän tulisi panna turvansa tulevaan elämään, niin että he voisivat olla varmoja siitä, että heillä on osa todellisessa ja pysyvässä elämässä.” – 1. Timoteukselle 6:17–19, Phillips.

Kristillisyys ei siksi ole pakoa todellisuudesta. Siihen sisältyy se, että kohtaa rohkeasti vastuun. Jumala, jota palvomme, ei ole mikään kangastus, vaan hän on todellinen. Palvelukseen keskittyvä elämämme on tarkoituksellista ja tuottaa tyydytystä. Toivomme tulevaisuudessa saatavasta palkinnosta ei ole mikään perusteeton olettamus, vaan se perustuu lujasti Jumalan lupauksiin – Jumalan joka ei voi valehdella. – Heprealaisille 6:18.

Miten sitten on niiden laita, jotka kieltävät tarpeen palvella Jumalaa ja rakentavat elämänsä aineellisten tavaroitten tai itsekkään elämänuran ympärille? Voitaisiinko sanoa, että itse asiassa he pakenevat todellisuutta?

Viisas mies Salomo käytti sellaisia ilmaisuja kuin ”turhuus” ja ”tuulen tavoittelu” kuvailemaan elämää, jossa aineelliset hyödykkeet ja lihalliset nautinnot ovat ensi sijalla. Hän kuvaili lopputulosta sanomalla: ”Enkä minä pidättänyt silmiäni mistään, mitä ne pyysivät, enkä kieltänyt sydämeltäni mitään iloa, sillä minun sydämeni iloitsi kaikesta vaivannäöstäni, ja se oli minun osani kaikesta vaivannäöstäni. Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla.” – Saarnaaja 2:10, 11.

Materialistinenkin elämäntapa toi siis jonkinlaista iloa. Mutta todellinen tyydytys ja pysyvä onnellisuus puuttuivat. Sellainen elämä on pelkkää ”turhuutta”. ”Turhuudeksi” käännetty heprealainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’henkäystä’. Se viittaa siis sellaiseen, mikä ei ole vakaata eikä pysyvää. The New English Bible -raamatunkäännös käyttää siksi sanaa ’tyhjänpäiväisyys’.

Voiko sen vuoksi ihminen, joka elää sellaista elämää, jonka Salomo luokitteli ”turhuudeksi”, syyttää kristittyä siitä, että tämä pakenee kuvitellun onnellisuuden tilaan? Tuskinpa. Itse asiassa apostoli Paavali osoittaa lisäksi, että ”tämän maailman näyttämö on vaihtumassa”. (1. Korinttolaisille 7:31) Hän vertaa tässä jumalatonta maailmaa näyttämöön, jonka kulissit vaihtuvat jatkuvasti. Se mikä tänään näyttää loistavalta, ihastuttavalta, jopa suurenmoisen vaikuttavalta, voi olla mennyttä huomenna. Nykypäivän ”näyttelijät” korvataan aikanaan toisilla. Kaikista heidän ponnistuksistaan huolimatta heidän elämänsä ei kuitenkaan tuota mitään, millä olisi pysyvää arvoa. Heillä ei ole mitään todellista tulevaisuudentoivoa.

Philip Chesterfield, 1700-luvulla elänyt englantilainen hovimies ja puhuja, sanoi aivan oikein: ”Olen ollut mukana typerissä huvituksen pyörteissä ja saanut niistä tarpeekseni. Olen nauttinut kaikista maailman tarjoamista huveista, ja arvioin ne niiden todellisen arvon mukaan, mikä totta puhuen on hyvin alhainen – –. Kun ajattelen kaikkea sitä, mitä olen nähnyt – – ja mitä olen tehnyt, voin tuskin vakuuttaa itselleni, että kaikella tuolla kevytmielisellä kiireellä ja huvitusten hyörinällä maailmassa on todellisuudessa mitään merkitystä.”

Kristityt taas ovat Aabrahamin kaltaisia, joka ”odotti kaupunkia, jolla on todelliset perustukset, jonka rakentaja ja tekijä on Jumala”. (Heprealaisille 11:10) Koska heidän uskonsa on varma, heidän ei tarvitse paeta, vaan täyttää elämänsä tyydytystä tuottavalla toiminnalla. Miten on sinun elämäsi laita? Onko se pelkkää ”pakoa” vai onko se vakaasti rakennettu todellisuuden varaan?

[Alaviitteet]