Miksi luovuin ajatuksesta mennä taivaaseen

– Kertonut Juriko Eto

OLIN japanilainen metodisti, ja uskoin syvästi, ettei olisi olemassa suurempaa onnea kuin mennä taivaaseen. Olisi suurenmoista olla Jumalan vierellä ja voida elää Herran Jeesuksen Kristuksen kanssa ikuisesti. Miksi minulla oli näin harras halu mennä taivaaseen? Ja miksi luovuin tuosta ajatuksesta? Annahan kun kerron elämästäni.

Kotimaassani Japanissa ei ollut vuosisatoihin hyväksytty mitään muita uskontoja kuin šintolaisuus ja buddhalaisuus. Synnyin vuonna 1911 vain 22 vuotta uskonnonvapauden myöntämisen jälkeen. Perheeni jäsenistä oli tullut metodisteja. Isäni toimi liikealalla, ja äitini oli papin tytär. Se että äitini uskoi vilpittömästi Raamattuun, oli minulle siunaus. Muistan erityisen hyvin sen, että muuan äitini ystävä, joka toimi opettajana tyttöjen teologisessa koulussa, kävi meillä usein. Hän puhui aina Raamatusta, ja minä nautin hänen kuuntelemisestaan. Mutta keskustelun lopuksi hän aina sanoi: ”Eikö olekin surullista, ettei Raamattu ole vielä paljastunut eikä sitä ymmärretä?” Minua askarrutti aina se, että jos kerran Jumala oli pannut ihmiset kirjoittamaan Raamatun, niin miksei hän ollut myös auttanut heitä ymmärtämään sitä?

Tultuani koulusta kotiin istuin kaikkein mieluiten mukavaan nojatuoliin lukemaan Raamattua ja unelmoimaan taivaasta. Sydäntäni kosketti erityisesti se ajatus, että ehkä Kristus tulee hakemaan meitä minun elinaikanani. Jeesus Kristus vertasi itseään sulhaseen ja varoitti meitä siitä, että kymmenestä neitsyestä viisi nukkui sikeästi eikä siis tavannut sulhasta eikä päässyt taivaaseen. Niinpä rukoilin joka päivä, että se aika tulisi, jolloin Herra Jeesus tulisi kutsumaan meitä, ja rukoilin, että Kristuksen toista tulemusta ei unohdettaisi. Ajattelin sydämessäni sitä raamatunkohtaa, jossa sanotaan: ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Niinpä vain toivoin ja odotin. Itse asiassa olin melko välinpitämätön tämän maailman asioiden suhteen. – Matteus 25:1–12; 5:8, KR.

Vuonna 1933 menin naimisiin, ja koska puhuin aina taivaaseen menemisestä, miehelläni oli tapana naurahtaa: ”Sinä olet taivaan asukki, mutta minä kuulun tähän maailmaan.” Mieheni isä oli kuitenkin harras Raamatun lukija ja sanoi usein: ”Siitä kun Herra Jeesus Kristus oli täällä ensi kerran, on kulunut melkein 2 000 vuotta, joten voimme olettaa Kristuksen toisen tulemuksen olevan lähellä.” Sydämeni halu päästä taivaaseen voimistui voimistumistaan.

Sitten alkoi toinen maailmansota, ja sodan viimeisenä vuonna mieheni kuoli. Tuohon aikaan ajattelin, että jos pelottava helvetti on olemassa, niin se on tämä maailma. Sodan jälkeen muutin kaikkien neljän lapseni kanssa (nuorin oli seitsemän kuukauden ikäinen) useita kertoja eri paikkoihin, sillä Tokio oli yhä sekasorron vallassa. En voinut kestää sitä, etten pääsisi sunnuntaina kirkkoon, joten menin jokaisen muuton jälkeen kotiamme lähinnä olevaan kirkkoon. En välittänyt siitä, minkä uskontokunnan kirkkoon menin, sillä ajattelin, että on vain yksi Jumala ja yksi Raamattu. Minä en halunnut pitäytyä vain yhteen uskontoon.

Jumalan järjestön etsiminen

Nähdessäni lahkojen erilaisuuden aloin vähitellen miettiä, mitä Jumala itse ajattelee kaikista lahkoista. Tulin siihen tulokseen, että Jumala tietää paremmin kuin kukaan muu, että noissa monissa uskonnoissa on virheitä. Ajattelin, että samoin kuin opettaja merkitsee pisteitä oppilaan koepaperiin Jumalakin antaisi pisteitä Raamattua täsmällisimmin ymmärtävälle järjestölle. Minusta alkoi tuntua siltä, että minun oli löydettävä se järjestö, joka oli Jumalan silmissä oikea. Sitten mieleeni juolahti Matteuksen 7:9. Siinä sanotaan: ”Kuka teistä on mies, jolta hänen poikansa pyytää leipää – ei kai hän ojenna hänelle kiveä?” Koska etsin tosi ”leipää”, uskoin tähän raamatunkohtaan ja aloin rukoilla hartaasti joka päivä: ”Anna minun päästä sen järjestön yhteyteen, joka ymmärtää Raamattua täsmällisesti.” Vuosi sen jälkeen, kun olin alkanut rukoilla tällä tavalla, muutin Jokohamaan. Siellä innostuin kovasti eräästä keskustelusta.

Aina kun tapasin ihmisiä, jotka sanoivat käyvänsä kirkossa, kysyin heiltä heti: ”Satutteko tietämään ketään, joka ymmärtäisi Raamattua yksityiskohtaisesti?” Eräänä päivänä tapasin läheisessä kaupungissa erään kirkon jäsenen ja kysyin häneltä samaa asiaa. En ollut siihen asti saanut yhtään myönteistä vastausta, mutta hän vastasi vakuuttavalla äänellä: ”Kyllä. Tiedän sellaisen henkilön. Muutama päivä sitten täällä kävi muuan naislähetystyöntekijä. Pyysin hänet sisään, ja heti hän avasi Raamatun ja selitti asian toisensa jälkeen. Ennen lähtöään hän kertoi asuvansa sen kukkulan laella, jolla sinäkin asut.” Kuultuani tuon lähdin hänen luotaan riemuissani. Heti seuraavana päivänä menin käymään Jehovan todistajien lähetyskodissa.

Kriisiaika

Vihdoinkin sain tutkia Raamattua yksityiskohtaisesti. Noin kuukauden kuluttua järkytyin kuitenkin täysin! Lähetystyöntekijä-opettajani Jean Hyde (nykyään Nisbet) hymyili ja sanoi: ”Tulevaisuudessa tulet todennäköisesti elämään maan päällä etkä taivaassa.” Olin tyrmistynyt, sillä minusta tuntui kuin minut olisi ajettu pois taivaasta. Olin tosiaan vihainen. ”Tämä on ensimmäinen kerta kun tapaan lähetystyöntekijän, joka puhuu niin rumasti kuin sinä”, tiuskaisin hänelle. ”On sääli, että odotettuani niin kovasti sinun opettavan minulle Raamattua, en enää halua sitä. Joka tapauksessa, koska etsin parhaillaan tosi järjestöä ja olen tilannut Vartiotorni-lehden ja hankkinut myös kirjan ’Olkoon Jumala totinen’, tutkin asiaa huolellisesti itsekseni. Kun olen vakuuttunut siitä, että tämä on totuus, tulen kumartamaan sinua ja pyytämään sinulta jälleen apua.”

Jean ei ollut vihainen. Hän hymyili säteilevästi ja sanoi: ”Tutki kaikin mokomin itse totuutta.” Sen jälkeen hän lähti, mutta hän kävi silloin tällöin ystävällisesti tervehtimässä minua ja kysymässä: ”Jatkatko edelleen tutkimistasi?” Olin toivonut tämän järjestön olevan Jumalan vastaus rukouksiini, mutta nyt tunteeni olivat täysin sekavat. En ollut koskaan kuullut, että tehtäisiin ero niiden välillä, jotka menevät taivaaseen, ja niiden välillä, jotka elävät ikuisesti maan päällä.

Sen jälkeen tutkin Vartiotorni-seuran julkaisuja innokkaasti joka päivä. Jonkin ajan kuluttua Jehovan todistajien matkavalvoja Adrian Thompson kävi luonani. Kysyin häneltä heti hiukan kapinalliseen sävyyn: ”Vaikka tulevaisuudessa olisikin kaksi ryhmää, taivaallinen ja maallinen, eikö Jumalan asia ole päättää, mihin luokkaan kukin kuuluu? Eikö ihmisten olisi julkeata päättää sellaista asiaa itse?” Hän vastasi: ”Aivan oikein! Nimenomaan Jumala päättää sen asian.” Vaikken ymmärtänytkään kaikkia yksityiskohtia, tunsin oloni nyt hieman helpottuneemmaksi. ”Näin ollen minulta ei olekaan riistetty odotettani mennä taivaaseen.” Tämän jälkeen rukoilin ja jatkoin tutkimistani itsekseni.

Vuonna 1954 olin läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa. Lloyd Barry piti muistopuheen. Hän sanoi puheessaan, että vain ”liittosuhteessa olevat” ottaisivat osaa leipään ja viiniin. Minulla oli muistonvieton jälkeen monia kysymyksiä, joten kävelin koko matkan kotiin Šizue Seki -nimisen innokkaan todistajasisaren kanssa. Hän osoitti suurta kiinnostusta minua kohtaan ja kannusti minua kovasti jatkamaan tutkimista kieltäen lopettamasta sitä vain siksi, etten ymmärtänyt jotakin tiettyä kohtaa. Hän kehotti minua varmistautumaan siitä, perustuivatko kaikki muut opetukset Raamattuun vai eivät.

Eräänä päivänä lasten mentyä kouluun olin siistimässä paikkoja odotellessani vieraita ja rukoilin hiljaa itsekseni: ”Aion tutkia jälleen Jehovan todistajien kanssa.” Avatessani silmäni hämmästyin, kun en nähnytkään odottamiani vieraita vaan kolme japanilaista Jehovan todistajaa. Yllättyneenä kerroin heille, että olin juuri lopettanut rukoilemisen. Fumiko Seki hypähteli innoissaan, taputti käsiään ja huudahti: ”Hyvä! Hyvä!” Pian eräs toinen lähetystyöntekijä, Sonny Dearn, aloitti minulle miellyttävän tutkistelun Fumikon toimiessa tulkkina. Tällä kertaa kaksi lapsistani oli mukana tutkistelussa. Sonny sai kuitenkin uuden aluemääräyksen. Sitten tuli toinen ulkomaalainen, Leon Pettitt. Hän joutui aina kysymystemme ristituleen. Hän näytti meille rauhallisesti raamatunkohtia, jotta voisimme itse tehdä oikeita johtopäätöksiä ja edistyä Raamatun tuntemuksessa.

Saan tietää taivaaseen menemisen tarkoituksen

Opin, että vastoin henkilökohtaisia toiveitani, taivaaseen menemisellä on tarkoitus sen sijaan että siellä vain kaihoisina oltaisiin loistavan Jumalan vierellä ja elettäisiin Herran Jeesuksen kanssa ikuisesti. Kun opin tuntemaan tiettyjä totuuksia, hyväksyin ne sydämessäni auliisti.

Ensiksikin, jos ensimmäinen ihminen Aadam ei olisi tehnyt syntiä, kenenkään ihmisen ei olisi tarvinnut mennä taivaaseen. Tämä johtuu siitä, että ennen maailman luomista taivaissa oli jo tuhansia ja taas tuhansia enkeleitä. – Job 38:4–7; Daniel 7:9, 10.

Tutkistelun edistyessä sain tietää Luukkaan 12:32:sta, että vain pieni ryhmä, jota Raamatussa kutsutaan ”pieneksi laumaksi”, menee taivaaseen. Jeesus sanoi: ”Älä pelkää, pieni lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Ja taivaaseen menemisen tarkoitushan ilmenee Ilmestyksen 20:6:sta, jossa sanotaan, että ”he – – tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen [Kristuksen] kanssaan ne tuhat vuotta”. Lisäksi Ilmestyksen 5:10 sanoo, että ”heidän on määrä hallita kuninkaina maata”.

Opin lisäksi Isä meidän rukouksen merkityksen. Jeesus rukoili: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaissa.” (Matteus 6:10, KR) Kun ymmärsin tämän viittaavan siihen taivaalliseen Valtakunta-hallitukseen, joka koostuu maan päältä Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, kanssa hallitsemaan otetuista ihmisistä, ihmettelin suuresti Jumalan viisautta. Olin vakuuttunut siitä, että tämä on juuri sitä mitä tarvitsemme: ainutlaatuinen, uusi hallitus, joka vapauttaa ihmiskunnan Saatanan aiheuttamista kärsimyksistä, suruista ja paineista. En voinut olla ylistämättä Jehovaa.

Lisäksi kun sain tietää, että taivaaseen meneviä on vain 144 000, en voinut muuta kuin myöntää järjestelyn järkevyyden. (Ilmestys 14:1, 3) Samalla tavoin maallisten hallitusten virkailijoittenkin lukumäärä on rajallinen. Opin ymmärtämään, että niitä, jotka menevät taivaaseen, odottavat tärkeät tehtävät. Jumalan rakkaudellisen järjestelyn alaisuudessa heidän työhönsä sisältyy kaikkien maan päällä elävien tekeminen onnelliseksi ja tämän maan ennallistaminen paratiisitilaan.

Olin niin täynnä arvostusta, että hylkäsin ilomielin ajatuksen taivaaseen menemisestä. Nyt mieleni täyttää toivo elämisestä paratiisissa maan päällä. Jumala on epäilemättä paljastanut Raamatun merkityksen järjestönsä välityksellä. Minä olin etsinyt totuutta. Minulla on nyt pakottava halu kiittää Jumalaa siitä, että hän auttoi minua pääsemään hänen hyväksymänsä järjestön yhteyteen.

Hedelmällistä, onnellista palvelusta

Minut kastettiin vuoden 1954 lokakuussa. Vuodesta 1955 lähtien kaksi lastani on osallistunut kanssani Valtakunnan julistamistyöhön koko ajallaan. Poikani Keijiro palveli seitsemän vuotta matkavalvojana. Nyt häntä on siunattu kahdella lapsella, ja hän ja hänen vaimonsa työskentelevät innokkaasti kokoajansaarnaajina (tienraivaajina). Erikoistienraivaajana olen ollut mukana perustamassa Jehovan todistajien seurakuntia kuuteen kaupunkiin.a Äskettäin minulla oli ilo saarnata useita vuosia vanhimman tyttäreni Hirokon kanssa Hatšijō-saarella, joka sijaitsee Tyynessämeressä 300 kilometrin päässä Tokiosta.

Siitä lähtien kun tyydyin toivoon suurenmoisesta tulevaisuudesta maan päällä, asenteeni maata kohtaan on suuresti muuttunut. Varsinkin Hatšijō-saarella kasvoi kaikkialla monia harvinaisia kukkia, ja käydessämme talosta taloon ihailimme niitä samalla kun keskustelimme ihmisten kanssa heidän kauniissa puutarhoissaan. Eräänä päivänä tapasimme iäkkään naisen, joka oli hoitamassa kukkiaan. Ihailimme niitä, mutta hän valitti: ”En minä kuolemaa pelkää, mutta minua masentaa se, että minun täytyy luopua näistä kukista mennessäni toiseen maailmaan.” Selitin hänelle, että Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa hän saa ylösnousemuksen paratiisimaahan, jossa kukista voi nauttia ikuisesti. Hänen silmänsä kirkastuivat, ja hänelle järjestettiin raamatuntutkistelu.

Minua viehätti myös saarelaisten yksinkertainen elämäntapa. He kunnioittavat hyvin hartaasti esi-isiään. Kun joku kuolee, jokainen yhdyskunnan jäsen on huomaavaisesti läsnä hautajaisissa. Toivon vain, että kaikki nämä ihmiset oppisivat tuntemaan Jehovan, elämän Antajan, ja ymmärtäisivät, että hän on Jumala, joka antaa heidän esi-isilleen jälleen elämän, kun maa on ennallistettu paratiisiksi. Haluaisin heidän tietävän, että esi-isiemme kunnioittamisella ja palvomisella on merkittävä ero. Meidän tulisi palvoa vain yhtä elämän Antajaa, Jehovaa. Jeesushan sanoi: ”Kuitenkin tulee hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isähän etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Johannes 4:23, 24.

Palvellessani nyt seitsemännessä määräyspaikassani kiitän Jehovaa kertoessani edelleen ihmisille Jehovan taivaallisen Valtakunta-hallituksen tarkoituksesta ja niistä suurenmoisista siunauksista, joita se tuo niille meistä, joilla on suurenmoinen etu elää ikuisesti maan päällä. – 2. Pietari 3:13; Ilmestys 21:3, 4.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 26]

Juriko Eto tutkimassa toisten kanssa maallista paratiisia koskevaa Raamatun lupausta