”Aiheutettu vahinko on hyvin huomattava”
ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA vaati suunnattoman veron ihmishenkien ja omaisuuden menetyksenä. Se vahinko, jonka sota aiheutti kristikunnan lähetystyöntekijöitten maineelle Afrikassa, on kuitenkin vähemmän tunnettu. Kirjassaan Medicine Versus Witchcraft (Lääketiede noituutta vastaan) katolinen lähetystyöntekijä Francis Schimlek kertoo, että uutinen tästä maailmanpalosta ”oli kuin maanjäristys, jonka tärinä voitiin tuntea Afrikan viidakon syrjäisimmälläkin lähetysasemalla. – – Kristuksen sanansaattajat olivat häpeissään ja alkuperäisväestöön kuuluvat kristityt ymmällään.”
Miksi? Schimlek lainaa lähetystyöntekijä Albert Schweitzerin selitystä: ”Me olemme kaikki tietoisia siitä, että monet alkuperäisväestöön kuuluvat pohtivat sitä, miten voi olla mahdollista, että valkoiset, jotka toivat mukanaan rakkauden evankeliumin, murhaavat nyt toisiaan ja vähät välittävät Herran Jeesuksen käskyistä. Kun he tiedustelevat asiaa meiltä, me olemme avuttomia. – – Pelkään, että aiheutettu vahinko on hyvin huomattava.”