Unohtumaton matkamme Vanuatuun
KUN koneemme nousi ilmaan Port-Vilan lentokentältä kuljettaakseen meidät takaisin Nouméaan Uuteen-Kaledoniaan, meille vähitellen valkeni, että paljon aivan odottamatonta oli sattunut matkamme aikana. Mieleemme olivat syöpyneet lähtemättömästi paitsi kauniiden Vanuatun saarten näkymät, äänet ja lämminsydämiset ihmiset myös trooppisella saarella raivonneesta pyörremyrskystä selviytymisen järisyttävä kokemus.
Vanuatu on Y:n muotoinen, noin 80 saaren ryhmä lounaisella Tyynellämerellä noin 400 kilometriä Uudesta-Kaledoniasta koilliseen. Siellä täällä hajallaan eri saarilla on 84 Jehovan todistaja -toveriamme kahden seurakunnan yhteydessä. Vaimoni ja minä olimme melko jännittyneitä, kun tehtiin järjestelyjä vieraillaksemme heidän luonaan. Mielessämme risteili luonnollisesti monia kysymyksiä. Minkälaiset olosuhteet meitä odottaisivat? Millaisia saarten asukkaat ovat? Ja mikä tärkeintä: miten he suhtautuisivat Valtakunnan hyvään uutiseen?
Konventti Port-Vilassa
Olimme hieman huolissamme saadessamme tietää, että vaikka suurin osa asukkaista onkin rodultaan melanesialaisia, saaristossa puhutaan kaikkiaan yli 100:aa erilaista kieltä. Mutta olimme helpottuneita saadessamme selville, että bislamaksi kutsuttu eräänlainen pidginenglanti on yleinen kieli. Niinpä voisimme vaihtaa ajatuksiamme ihmisten kanssa suuremmitta ongelmitta.
Ensimmäinen etappimme oli Vanuatun pääkaupunki Port-Vila. Täällä meidän oli määrä olla läsnä ”Jumalan rauhan” piirikonventissa. Paikalliset Jehovan todistajat uurastivat kovasti saadakseen kaiken valmiiksi. Oli sydäntä lämmittävää tavata kaukaisilta saarilta tulleita konventin osanottajia, joiden oli täytynyt säästää rahaa kuukausimääriä voidakseen tehdä matkan.
Kokoussali oli tupaten täynnä konventin ensimmäisestä päivästä alkaen. Yli 300 henkeä tuli katsomaan videolle tallennettuja raamatullisia näytelmiä. Se oli huomattava määrä, kun ottaa huomioon sen, että saarilla on kaikkiaan vain 84 Valtakunnan julistajaa. Jehova valmistelee varmasti parhaillaan runsasta elonkorjuuta näillä pienillä saarekkeilla keskellä Tyyntä valtamerta.
Tutustuminen ”pieniin namboihin”
Seuraavana päivänä muuan veli, joka oli syntyperäinen saarelainen, ja minä lähdimme pienellä lentokoneella Malekulan saareen. Heittelehtivän ja töyssyisen lennon jälkeen laskeuduimme South West Bayhin. Toverini lähti etsimään serkkuaan saadakseen meille veneen. Se oli ainoa tapa päästä Letokasin kylään, joka oli lopullinen määränpäämme.
Kun lähdimme liikkeelle veneellä ja myötäilimme rantaviivaa, olin aivan hämmästynyt saaren luonnon kauneudesta. Suoraan valtamereen sukeltavat jyrkät kallioseinämät olivat kerrassaan mykistäviä. Kaikkialla oli rehevää kasvillisuutta, jota säihkyvät kukat koristivat tai jossa päällimmäisinä olivat köynnöskasvit, saniaiset ja herkät orkideat. Värikkäät linnut, kuten loripapukaijat, syöksähtelivät puusta puuhun.
Veneestämme saatoimme nähdä myös meren aarreaitan – koralliriutan, joka on saarten asukkaiden perinteinen ruokakomero. Kaikkialta maailmasta tulee ihmisiä sukeltelemaan ja ihailemaan korallien ja trooppisten kalojen kauneutta. Simpukoita ja rapuja on myös runsaasti, ja paikalliset asukkaat pyytävät niitä ruoaksi verkoilla ja keihäillä.
Pian huomasimme etäällä sijaitsevalta kookosviljelmältä nousevan savua. Se oli merkkinä määränpäästämme: ihastuttavasta poukamasta lähellä Bamboo Bayta. Kun pääsimme rannan tuntumaan, useita pyöriäisiä tulla tupsahti leikkimään ympärillemme. Sitten näimme joitakuita miehiä jousineen ja nuolineen, ja he elehtivät innoissaan. Heidän joukossaan huomasimme myös veljemme, jotka iloitsivat tulostamme.
He kuuluivat Malekulan eteläosan pieniin namboihin, joka on yksi eristetyimmistä heimoista eteläisellä Tyynellämerellä. He asuvat pienissä kylissä korkealla vuoristossa, useiden päivämatkojen päässä rannikolta. Miehet käyttivät aikoinaan ”namboja”: kaarnavyöhön kiinnitetyistä lehdistä tehtyjä lannevaatteita. Naiset pitävät lyhyitä kaislahameita. Joka kylässä on tavallisesti juhlamenoja varten keskuspaikka, missä esitetään uhritansseja ja muita rituaaleja. Vaikka monet kyläläisistä ovat omaksuneet länsimaisen elämäntavan, taikauskoiset ja spiritistiset tavat ovat silti yleisiä.
Oli mukava tavata nämä veljet ja tutustua heihin. Miehet olivat pienikokoisia mutta erittäin vahvoja. Heidän luontainen ujoutensa ja ystävällisyytensä kosketti sydäntäni. Muutamat lapset pelkäsivät minua, koska ne valkoiset miehet, jotka he tunsivat, olivat useimmiten lääkäreitä, ja lapset muistivat hyvin saamansa pistokset!
Keskellä sijaitseva pieni kookosviljelmä jakoi kylän kahtia. Kylän toinen puolisko on niitä varten, jotka ovat omaksuneet totuuden, ja pian sain tietää syyn siihen. Voidakseen asennoitua totuuden puolelle ja jatkaa raamatuntutkisteluaan, joidenkuiden täytyy asua erillään toisista kyläläisistä.
Majat on rakennettu bambupaalujen varaan. Heti, kun astuimme sisään yhteen majaan, vastaani tuprahti sankka savu huoneen keskellä olevasta tulisijasta. Savu sai silmäni kirvelemään, mutta pitihän se samalla moskiitot ja kärpäset loitolla. Lähistöllä eräässä toisessa pienessä majassa nainen tarjoili parhaillaan laplapin lehtien päällä olevaa bulukia eli naudanlihaa, jolla oli mustanaan kärpäsiä.
Kutsuimme ihmisiä keskiviikkoiltana pidettävään diakuvaesitykseen, joka käsitteli Jehovan todistajien historiaa. Sen nimenä oli Eteenpäin kautta maailman vainosta huolimatta. Muuan julistaja oli mennyt päivämatkan päähän vuoristoon kutsuakseen sieltä joitakin kylän asukkaita. Odotin innokaasti nähdäkseni, tulisivatko he. Pimeän tullen eräs nuori mies saapui jousineen ja nuolineen. Useita muita tuli hänen jälkeensä. Olin todella iloinen huomatessani, ettei pitkä matka ollut estänyt heitä lähtemästä tähän kokoukseen.
Pian olimme jousien ja nuolien ympäröimiä. Noin 80 henkeä oli paikalla, ja me aloitimme ohjelman. Oli hauska kuunnella heidän ääntelehtivän kielellään aina, kun he olivat hämmästyneitä jostakin, mitä he näkivät kuvissa.
Diakuvaesityksen jälkeen keskustelu keskittyi alkuasukkaiden tapoihin ja tottumuksiin. Kyläläiset kuuntelivat tarkkaavaisesti ja hyväksyivät halukkaasti sen Raamatun demonismia koskevan varoituksen, joka on 1. Korinttolaiskirjeen 10:20, 21:ssä. He olivat jonkin aikaa vastustelleet kristikunnan kirkkojen lähetyssaarnaajien yrityksiä saada heidät noudattamaan niin kutsuttua kristillistä elämäntapaa. Syynä oli osaksi se, etteivät he olleet samaa mieltä joistakin lähetyssaarnaajien esittämistä opeista ja osaksi se, että he olivat järkyttyneitä joidenkuiden itseään kristityiksi väittävien käytöksestä. Kylän asukkaat olivat nyt onnellisia saadessaan tietää Jumalan lupauksesta ennallistaa maan päälle paratiisi ja herättää kuolleet. Johanneksen 8:32:ssa olevat Jeesuksen sanat tulivat väkisinkin mieleeni: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.”
Nämä ihmiset olivat joutuneet kokemaan myös vastustusta uskonsa ja Raamattua kohtaan osoittamansa rakkauden vuoksi. Jotkut uskonnolliset johtajat pakottivat paikalliset asukkaat naulaamaan kirjasiamme talojensa oviin merkiksi, joka ilmoittaisi: ’Täällä emme halua näitä’. Mutta tällainen painostus sai aikaan vain sen, että jotkut halusivat raamatuntutkistelun saadakseen selville totuuden. Minusta oli erittäin vaikea lähteä ja jättää nämä erinomaiset ystävät, jotka rakastavat totuutta. Lupasin, että tulisin takaisin ja kävisin heidän kylässään ylhäällä vuoristossa.
Pyörremyrsky Umasta selviytyminen
Matkareittiimme kuului myös pysähdys Espíritu Santossa, Vanuatusta pohjoiseen sijaitsevassa saaressa. Siellä vierailimme Luganvillen seurakunnassa. Vaikka tuossa seurakunnassa olikin vain yksi ainoa vanhin, ystävien keskuudessa vallitsee suurenmoinen henki. Olimme kaikki iloisesti yllättyneitä, kun sunnuntaina raamatullisessa puheessa oli läsnä 150 henkeä, mikä on kolme kertaa Valtakunnan julistajien lukumäärä.
Meidän täytyi palata Port-Vilaan ehtiäksemme ajoissa lentokoneeseen, joka veisi meidät takaisin kotiin Nouméaan Uuteen-Kaledoniaan. Port-Vilassa kuulimme uutisista perjantai-iltapäivällä, että pyörremyrsky Uma oli tulossa. Ihmiset eivät olleet hämmästyneitä, koska tämänkaltaiset sääilmiöt ovat melko tavallisia tuohon aikaan vuodesta. Sitten ilmoitettiin, että pyörremyrskyn oli määrä saapua kello 19:ään mennessä. Ilmoitimme nopeasti paikallisradiossa, että kokouksemme siirrettäisiin tuonnemmaksi. Olin myös hieman huolissani sunnuntaisesta paluulennostamme Nouméaan.
Kello 17.30:een mennessä tuuli oli yltynyt niin rajuksi, että se alkoi rikkoa ikkunoita. Tajusimme, että meidän täytyisi kyhätä rakennelmia ikkunoiden ja ovien suojaksi, ettei tuuli syöksähtäisi sisään ja repisi kattoa irti. Ikkunoita ja ovia vasten kasattiin patjoja, sänkyjä, lipastoja ja pöytiä. Saatoimme tuntea tuulen voiman pieksevän taloa, mutta onneksi kaikki pysyi koossa. Saimme tietää myöhemmin, että tuulen nopeus oli ollut tuona yönä jopa 240 kilometriä tunnissa.
Pian tuli tyyntä. Käytimme sitä hyväksemme ja ryntäsimme ulos katsomaan, miten naapurissa asuvat Jehovan todistajat voivat. Olimme hämmästyneitä huomatessamme, että puita oli kaatunut maahan heidän pihallaan ja yhden huoneen seinä oli painunut sisään. Neuvottomina kolme sisarta odottivat apua eräässä toisessa huoneessa. Aloimme aprikoida, miten toisten veljiemme oli käynyt. Me kaikki rukoilimme Jehovan suojelusta heille.
Keskiyön paikkeilla, lähes kahdeksan uuvuttavan tunnin jälkeen, pyörremyrsky siirtyi saaristosta kohti etelää. Mutta salamointi ja sade jatkuivat. Yhtäjaksoisten leimahdusten valossa saatoimme nähdä kaikkialla lentelevän aaltopeltikattoja. Pian alkoi sataa talon sisällekin. Kello oli nyt puoli kolme aamuyöllä, ja päätimme, että meidän pitäisi mennä katsomaan, kuinka veljemme voivat.
Jälkiseuraukset
Kadut olivat täynnä lehtiä ja oksia, irtonaisia kapineita ja huonekalujen kappaleita, peltikattoja ja taloustavaroita. Metallisia lyhtypylväitä oli vääntynyt ja paiskautunut maahan. Meidän täytyi kahlata kaiken tuon irtonaisen töryn keskellä. Hirvittävät tuhon jäljet olivat silmiemme edessä. Sitten löysimme paikallisen esivalvojan ja hänen perheensä hytisevinä pienestä autostaan. Pyörremyrsky oli puhaltanut heidän kotinsa katon irti ja koko talo oli tuhoutunut. Oli helpotus huomata, etteivät he olleet vahingoittuneet.
Tuo pyörremyrsky osoittautui tuhovoimaisimmaksi, mitä Vanuatussa oli ollut 25 vuoteen. Kova aallokko oli ajanut kaikki laivat karille, ja saimme tietää, että 46 ihmistä oli kuollut tai kateissa, useimmat heistä olivat olleet noilla laivoilla. Lähes 4 000 ihmistä menetti kotinsa, ja sato- ja omaisuusvahingot arvioitiin 800 miljoonaksi markaksi. Olimme onnellisia saadessamme kuulla, ettei yksikään veljistämme ollut kuollut tai loukkaantunut.
Nopeasti perustettiin avustuskomitea. Uuden-Kaledonian Jehovan todistajat lähettivät 500 kiloa tavaraa: ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita, jotta veljet voisivat rakentaa uudelleen kotinsa. Ryhmä kiinnostuneita saaren toiselta puolelta halasi meitä, kun tapasimme. Heidän satonsa oli tuhoutunut, ja vain yksi vanhanmallinen maja oli kestänyt myrskyn. Varmistuimme siitä, että heillä oli tarpeeksi ruokaa kahdeksi päiväksi, ja sitten palasimme Port-Vilaan.
Paikalliset viranomaisetkin rupesivat järjestämään apua, ja naapurimaista virtasi avustuksia. Kun mädänneen löyhkä alkoi levitä, hallitus kehotti asukkaita siivoamaan kaupungin mahdollisimman nopeasti. Esitimme joitakin ehdotuksia veden käytöstä lavantaudin ja koleran kaltaisten sairauksien leviämisen estämiseksi.
Seuraavana torstaina onnistuimme näyttämään diaesityksen kaikkien suureksi iloksi. Kokouksen jälkeen saatoimme kuulla ystävien puheensorinaa. Monet heistä olivat yhä järkyttyneitä menetettyään kaiken omaisuutensa. Mutta kaikki ilmaisivat suurenmoista henkeä: he olivat auliita auttamaan ja pitämään huolta toisten tarpeista. Millainen osoitus kristillisestä ykseydestä!
Lopulta tuli aika, jolloin meidän täytyi lähteä rakkaitten veljien ja sisartemme luota. Heidän rakkautensa ja intonsa oli rohkaissut meitä suuresti. Kokemamme vaikeudet olivat vetäneet meitä vain lähemmäs toisiamme. Kun lentokone kiidätti meidät pois Port-Vilasta, toivoimme sydämemme pohjasta, että voisimme palata ja nähdä heidät kaikki jälleen. – Lähetetty.
[Kartta/Kuvat s. 26]
(Ks. painettu julkaisu)
VANUATU
ESPÍRITU SANTO
Luganville
MALEKULA
EFATE
Port-Vila
UUSI-KALEDONIA
Nouméa
[Kuvat]
Vanuatun pääkaupunki Port-Vila
Todistusta annetaan paikalliselle asukkaalle
Tyypillinen kylä
[Kuva s. 29]
Onnellisia saadessaan kuulla hyvästä uutisesta