He tekevät voitavansa
Vaikkei kukaan pysty maksamaan Jehovalle hänen hyviä tekojaan, monet tekevät voitavansa tukeakseen hänen todistajiensa maailmanlaajuista saarnaamistyötä. (Matteus 24:14; vrt. Markus 14:3–9.) Tämä eräältä Minnesotassa Yhdysvalloissa asuvalta perheeltä tullut kirje on kiinnostava tässä suhteessa:
”Rakkaat Veljet
”Lähetämme – – dollarin suuruisen lahjoituksen. Pyydämme, että se käytetään maailmanlaajuisen työn rahoittamiseen tai pannaan valtakunnansalirahastoon tai käytetään mihin tahansa muuhun sellaiseen, mitä järjestö ehkä tarvitsee. – –
”Luotamme siihen, että tämä raha käytetään [Jehovan] tahdon mukaisesti. Haluamme tässä yhteydessä kannustaa teitä jatkamaan hyvää työtänne, ja kiitämme teitä erityisesti [Vartiotorni-]seuran maailmanlaajuisia toimia käsittelevästä videonauhasta. Juuri tämä nauha sai meidät tajuamaan, miten valtavasta työstä on kyse, ja se juurrutti mieleemme sen, että vapaaehtoisia lahjoituksiamme tarvitaan. Ennen annoimme seurakunnan, kierroksen ja piirin huolehtia lahjoitusten lähettämisestä teille, mutta nyt kiitämme Jehovaa siitä, että hän on ollut kärsivällinen meitä kohtaan, vaikka olemme olleet lyhytnäköisiä, ja että hän on rakkaudellisesti ilmaissut meille, miten tarpeellista on auttaa henkilökohtaisesti tämän elämää pelastavan työn rahoittamisessa muiden lahjoitusten lisäksi. Olemme päättäneet lähettää perheenä vähintään – – dollaria kuukausittain – – suoraan New Yorkiin.
”Kiitämme teitä vielä kerran siitä, miten erinomaisella tavalla palvelette meitä, ja siitä uskollisuudesta, jota osoitatte Jehovaa kohtaan.”