He tulivat vaaroista ja epämukavuuksista huolimatta
OLI 2. tammikuuta 1992 Maxixessa Inhambanen provinssissa Mosambikissa. Afrikan yön äänet lakkasivat äkisti kuulumasta, kun radio avattiin. ”Jehovan todistajat pitävät parhaillaan ’Vapautta rakastavien’ -konventtiaan meidän provinssissamme”, ilmoitti uutistenlukija. ”Heidän tarkoituksenaan on antaa ihmisille tietoa siitä, miten tosi vapaus voidaan saavuttaa nykyajan maailmassa. Kaikki ovat tervetulleita konventtiin.”
Tuossa Afrikan kaukaisessa kolkassa tehtiin historiaa! Siellä pidettiin ensimmäisen kerran Jehovan todistajien piirikonventti, ja 1 024 henkeä oli läsnä nauttimassa siitä. Muutama vuosi sitten Mosambikissa ei olisi voinut missään tapauksessa järjestää tällaista tilaisuutta näin avoimesti, koska Jehovan todistajien työ oli silloin kielletty. Haluaisitko kuulla, millaista rohkeutta ja millaisia uhrauksia tähän konventtiin pääseminen vaati?
Inhambanen provinssissa, kuten monissa muissa osissa Afrikkaa, on erittäin kaunista. Dau-tyyppiset kalastusveneet, joissa on kolmionmuotoiset purjeet, lipuvat merellä rannikon edustalla. Kookospalmuja kasvaa runsaasti. Mutta sisällissodan ruma peikko vaanii maaseudulla.
Ei ole lainkaan tavatonta, että palmunlehvistä tehdyissä majoissa nukkuvat asukkaat heräävät aamuyöstä läheiseltä maaseudulta kantautuvaan raskaan tykistön yksitoikkoiseen jylinään viidakkosodan jatkuessa läpi yön. Aivan liian usein viattomat siviilit joutuvat kärsimään. Joskus lasten näkee ontuvan tai nilkuttavan eteenpäin, koska heiltä puuttuu jokin raaja tai se on osittain silpoutunut. Jopa joidenkin Jehovan todistajien kasvoissa ja muualla kehossa on arpia heidän kärsimiensä julmuuksien jäljiltä.
Näissä oloissa kaikki läsnäolijat arvostivat suuresti ”Vapautta rakastavien” konventtia. Monet perheryhmät olivat päättäneet tulla sinne senkin uhalla, että he joutuisivat matkan varrella väijytykseen. Konventtiin matkustaminen ei ollut myöskään mukavaa, sillä julkiset kulkuneuvot olivat useimmiten suuria avolavaisia kuorma-autoja. Joskus sellaisen lavalle ahtautuu jopa 400 matkustajaa! Muutamia tällaisia kuorma-autoja pysyttelee jonossa muodostaen aseistettujen sotilaiden suojelemia saattueita.
Nora-äiti ja hänen kolme tytärtään, yksi-, kolme- ja kuusivuotias, oli yksi tällainen perheryhmä, joka vaaransi henkensä matkustaen tällä tavalla. Nora oli säästänyt rahaa kuukausia etukäteen voidakseen tehdä tuon matkan. Hän ei epäröinyt lähteä sittenkään, vaikka konventtipaikkakunnalla ei ollut saatavissa minkäänlaista majoitusta. Monien muiden tavoin Nora ja hänen perheensä laittoivat ruokaa, söivät ja nukkuivat taivasalla konventtipaikalla.
Eivät edes ankarat trooppiset helteet, joita seurasivat rankkasateet, vähentäneet niiden veljien rajatonta riemua, jotka nauttivat yhdessä hengellisistä pidoista. Heidän mielestään kaikkein tärkeintä oli olla läsnä tuossa konventissa. Yhteensä 17 uutta kastettiin Intian valtameren lämpimissä vesissä vertauskuvaksi vihkiytymisestään. Kasteen aikana iloisten tarkkailijoitten suuri joukko yhtyi spontaanisti laulamaan ylistystä Jehovalle.
Tämä palvojien joukko oli tosiaan saanut selville, mitä merkitsee oppia rakastamaan jumalista vapautta. Hans, pääkaupungista Maputosta tullut osanottaja, sanoi: ”Olemme juuri nähneet uuden aikakauden alun Jehovan todistajien työssä Afrikan tässä osassa.”