”Nuoruutesi vaimo”
”AVIORIKOS tuntuu melkein jokapäiväiseltä tapahtumalta.” Näin sanovat monet asiantuntijat Los Angeles Times -lehden mukaan. Oletko yllättynyt tällaisesta lausunnosta? Psykiatri Frank Pittman arvioi, että noin 50 prosenttia aviomiehistä ja 30–40 prosenttia vaimoista on ollut uskottomia. Jos tämä on totta, niin lähes puolet kaikista naimisissa olevista tekee aviorikoksen!
Merkitseekö tämä sitä, että moraalittomuus on hyväksyttävää? Ei suinkaan! Uskottomuuden lisääntyminen ei tee sitä oikeaksi sen enempää kuin rikollisuuden lisääntyminen kaduilla tekisi oikeaksi jonkun ryöstämisen. Moraalittomuus vahingoittaa. Esimerkiksi ihmiskuntaa vitsaa nykyään vaarallisten sukupuoliteitse tarttuvien tautien pandemia. Kaikki nuo taudit voitaisiin pitää aisoissa, jos ihmiset vain noudattaisivat hyvää moraalia. Tappajatauti aids ei olisi koskaan saanut niin voimakasta jalansijaa, elleivät ihmiset olisi olleet niin holtittomia sukupuolielämässään.
Sitä paitsi sivistyneimmät ja ”valistuneimmatkin” ihmiset tuntevat valtavaa tuskaa heidän kumppaninsa ollessa uskoton. Yksi uskottomuuden teko voi aiheuttaa niin syviä haavoja, että niiden parantumiseen kuluu puoli ihmisikää.
Tärkeintä on kuitenkin se, että välinpitämätön suhtautuminen aviolupauksiin osoittaa törkeää halveksuntaa Jumalaa kohtaan, koska hän on avioliiton Alkuunpanija. Raamatussa sanotaan: ”Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa.” Lisäksi meille esitetään seuraava varoitus: ”Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat.” (Heprealaisille 13:4.)
Tästä syystä viisaat ihmiset noudattavat näitä henkeytettyjä sanoja: ”Iloitse nuoruutesi vaimosta.” (Sananlaskut 5:18.) He etsivät tyydytystä ja onnellisuutta aviopuolisonsa seurasta. Näin tekemällä he varjelevat fyysistä ja tunneperäistä terveyttään ja ennen kaikkea tuottavat kunniaa avioliiton suurelle Alkuunpanijalle, Jehova Jumalalle.