”Me emme näytä pystyvän puhumaan!”

MICHAELIN, lakimiehen, täytyi olla dynaaminen viestijä. Hänen työnsä vaati sitä. Oltuaan 16 vuotta naimisissa Michaelin oli kuitenkin myönnettävä, että kun hän tuli kotiin vaimonsa Adrianin luokse, hänen viestintäkykynsä tuntuivat katoavan. ”Adrian ja minä piikittelimme toisiamme, nalkutimme ja vihjailimme ilkeästi toisillemme”, muistelee Michael ja jatkaa: ”Olimme aina toistemme kimpussa, ja ajattelin sen kuluttavan meidät aivan loppuun. Ihmettelin, oliko avioliitto ainaista tyytymättömyyden ja suuttumuksen ristitulta. Jos yhteiselämämme olisi lopun ikäämme tällaista, niin halusin toden totta päästä vapaaksi. En kerta kaikkiaan kestäisi 20:tä, 30:tä, 40:tä tällaisen jatkuvan suuttumuksen ja paineen vuotta.”

Michael ja Adrian eivät suinkaan ole ainoita, joilla on tällaisia tunteita. Niitä on monilla aviopareilla, jotka vuoroin taistelevat ja vuoroin ovat aselevossa. Yksinkertaisimmistakin keskusteluista puhkeaa sanasota. Aviopuolisot ”kuulevat” sellaista, mitä ei sanota. He sanovat sellaista, mitä eivät tarkoita. He hyökkäävät ja syyttävät, minkä jälkeen he vetäytyvät murjottamaan tuppisuina. He eivät eroa mutta eivät myöskään ole todellisuudessa ”yhtä lihaa” (1. Mooseksen kirja 2:24). Suhde on umpikujassa: taaksepäin meneminen merkitsisi avioeroa, eteenpäin meneminen erimielisyyksien kohtaamista. Välttääkseen kummankin ratkaisun tuottaman tuskan nämä aviopuolisot alistuvat pysyttelemään tunneperäisesti turvallisen välimatkan päässä toisistaan.

Tällaisten avioparien on tarpeen ”hankkia elämänohjetta” avioliittoa varten (Sananlaskut 1:5). Tällaista ohjausta annetaan Jumalan sanassa Raamatussa. Paavalin toisessa Timoteukselle kirjoittamassa kirjeessä vakuutetaan, että Raamattu on ”hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen” (2. Timoteukselle 3:16). Tämä pitää paikkansa korjattaessa avioliiton viestintähäiriöitä, kuten tulemme näkemään.