Irinan lempilaulukirja
YHDEKSÄNVUOTIAS Irina, joka asuu Sofiassa Bulgariassa, kastettiin hiljattain Jehovan todistajaksi. Hän rakastaa laulamista ja nauttii erityisesti kirjan Laulakaa ylistystä Jehovalle lauluista. Sen vuoksi Irina päätti opetella muutaman laulun ulkoa joka kuukausi.
Musiikki on Irinan suosikkiaineita koulussa. Siksi hänen musiikinopettajansa oli hämmästynyt, kun Irina kieltäytyi tarjouksesta laulaa koulun kuorossa. Miksi Irina kieltäytyi? Hän tajusi, että suuressa osassa musiikista, jota hänen täytyisi laulaa, ylistetään kansallissankareita sekä pyhäpäiviä, joilla on pakanallinen alkuperä. Joissakin lauluissa jopa puolustetaan kapinaa ja väkivaltaa kansallisten ihanteiden edistämiseksi. Opettaja ei voinut ymmärtää Irinan asennetta. Irina kirjoitti lopulta opettajalle kirjeen selittääkseen uskonnollista vakaumustaan, mutta siitä ei ollut apua.
Irinan isä sai ajatuksen. Hän antoi opettajalle omaksi Laulakaa ylistystä Jehovalle -laulukirjan, jonka lauluja Irina mielellään lauloi. Muutaman päivän kuluttua opettaja kutsui Irinan musiikkiluokkaan. Hän pyysi Irinaa laulamaan joitakin lempilaulujaan tuosta kirjasta luokkatovereidensa kuullen, samalla kun opettaja säesti pianolla. Tilaisuus kesti toista tuntia! Opettajan oli myönnettävä, että Irinan lempilaulukirjassa oli kauniita sävelmiä.