”Pienokaisesta asti olet tuntenut”
UUSIMPIEN tutkimusten mukaan pienokaisille puhuminen vaikuttaa syvällisesti lasten aivojen kehitykseen luoden perustaa heidän kyvylleen ajatella, päätellä ja ratkoa ongelmia. Tämä pätee erityisesti lapsen ensimmäiseen elinvuoteen. International Herald Tribune -lehdessä kerrotaan joidenkin tutkijoiden uskovan nyt, että ”pienen lapsen päivittäin kuulemien sanojen määrä on kaikkein tärkein tekijä, jonka perusteella voidaan ennustaa hänen myöhempää älykkyyttään, koulumenestystään ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojaan”.
Puhuttujen sanojen on kuitenkin tultava ihmiseltä. Televisio tai radio ei nähtävästi kelpaa korvikkeeksi.
Amerikkalaisessa Washingtonin yliopistossa Seattlessa toimiva hermotutkija kertoi: ”Tiedämme nyt, että hermoliitoksia muodostuu hyvin varhaisessa elämänvaiheessa ja että pienen lapsen aivot kirjaimellisesti odottavat kokemuksia selvittääkseen, miten liitoksia luodaan. Olemme vasta aivan hiljattain tajunneet, miten varhain tämä prosessi alkaa. Jotkut lapset ovat esimerkiksi oppineet tuntemaan äidinkielensä äänteet puolen vuoden ikään mennessä.”
Tutkimukset kumoavat sen laajalle levinneen käsityksen, että pienet lapset kukoistavat älyllisesti, jos ne vain saavat paljon rakkautta. Ne myös korostavat vanhempien tärkeyttä lapsen kehityksessä.
Tämä tuo mieleen sanat, jotka apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle henkeytetyssä kirjeessään: ”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi.” Pyhillä kirjoituksilla, joista Timoteukselle puhuivat hänen uskova äitinsä ja isoäitinsä, oli todennäköisesti ratkaiseva merkitys hänen kehityksessään huomattavaksi Jumalan palvelijaksi. (2. Timoteukselle 1:5; 3:15.)