Osaatko erottaa oikean väärästä?

”Olin henkilökohtaisesti vastuussa noin 25 ihmisen tappamisesta. – – Näen sen mielessäni yötä päivää. Näen siitä painajaisia. – – Saatan jossain liikkuessani nähdä kasvot, jotka muistuttavat minua tappamistani ihmisistä. Voin nähdä sen selvästi, aivan kuin se olisi tapahtunut tänään, juuri äsken. – – En pysty antamaan itselleni anteeksi sitä, mitä tein.” (V.S.)

”Sain määräyksen mennä sinne tuhoamaan vihollinen. – – En käynyt istumaan ja miettimään heitä miehinä, naisina ja lapsina. – – Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että tein, mitä käskettiin, ja noudatin saamiani määräyksiä, enkä pidä sitä vääränä.” (W.C.)

EDELLÄ mainitut kaksi miestä osallistuivat 16. maaliskuuta 1968 operaatioon, joka myöhemmin tuomittiin halpamaiseksi sotarikokseksi. He menivät muiden sotilaiden kanssa vietnamilaiseen pikkukylään ja surmasivat satoja siviilejä – myös naisia, lapsia ja vanhoja miehiä. Mutta huomaa, miten eri tavalla nämä kaksi sotilasta reagoivat. Ensimmäistä sotilasta hänen tekonsa selvästikin vaivaa. Toisen mielestä hänen toiminnallaan oli oikeutus. Miten kaksi ihmistä voi suhtautua niin eri tavalla samaan kokemukseen?

Vastaus liittyy omaantuntoon, Jumalalta saatuun kykyyn, joka auttaa meitä tarkastelemaan itseämme rehellisesti ja arvioimaan tekojamme ja aikeitamme. Omatunto on sisäinen oikean ja väärän taju.

Tehdessään ratkaisuja jotkut turvautuvat sanontaan ”kuuntele omantuntosi ääntä”. Valitettavasti omatunto ei kuitenkaan aina ole luotettava. Monet ovat suvainneet hirvittäviä julmuuksia ja jopa syyllistyneet niihin, eikä heidän omatuntonsa ole kolkuttanut lainkaan (Johannes 16:2; Apostolien teot 8:1). Englantilainen romaanikirjailija Samuel Butler onkin joskus sanonut, että omatunto ”lakkaa tuota pikaa puhumasta sille joka ei sitä tahdo kuunnella”.

Voitko luottaa omaantuntoosi? Vastaus riippuu pitkälti siitä, miten hyvin sitä on valmennettu, kuten seuraava kirjoitus osoittaa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Ylempi sotakuva: U.S. Signal Corps