”Käynti valtakunnansalilla”
Korkeakouluopiskelija Lauraa sai tehtäväkseen osallistua johonkin uskonnolliseen tilaisuuteen ja kirjoittaa selostuksen kokemuksestaan. Hän valitsi Jehovan todistajat ja antoi kirjoitelmalleen otsikoksi ”Käynti valtakunnansalilla”. Mitä erilaista Laura pani merkille todistajissa? Hänen monien huomioittensa joukossa oli muun muassa seuraavaa.
Lapset: ”Kaikki lapset olivat samoissa tiloissa kuin aikuiset. Kaikissa kirkoissa, joissa olen käynyt, lapset menevät eri paikkaan, koska heidän on osallistuttava pyhäkouluun.”
Eri rotujen välinen sopusointu: ”Yleensä kirkot vetävät puoleensa tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä. – – Jehovan todistajat istuivat kuitenkin kaikki yhdessä eivätkä nurkkakunnittain.”
Ystävällinen henki: ”Monet ihmiset tulivat juttelemaan kanssani. – – Jotkut jopa kysyivät, tutkinko Raamattua jonkun kanssa. En silti tuntenut, että minua olisi painostettu. He – – jättivät asian minun päätettäväkseni.”
Ei kolehtia: ”Yksi asia, joka todella hämmästytti minua, oli se, ettei kukaan kerännyt kolehtia. – – Niissä kirkoissa, joissa olen käynyt, kolehti on kerätty jopa lasten tunneilla.”
Ympäri maailmaa on lähes 90 000 Jehovan todistajien seurakuntaa. Mikset kävisi tutustumassa lähimpään?
[Alaviite]
a Nimi muutettu.