Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • w05 15/8 s. 32
  • Kiinnostus Raamattuun herättää ihailua

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Kiinnostus Raamattuun herättää ihailua
  • Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 2005
Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja 2005
w05 15/8 s. 32

Kiinnostus Raamattuun herättää ihailua

MARIANNA, 18-vuotias Etelä-Italiassa asuva Jehovan todistaja, käy lukion viimeistä luokkaa. Samassa koulussa on muitakin todistajaoppilaita.

”Nyt muutaman vuoden ajan osa meistä on lukenut välitunnilla aina kullekin päivälle valitun raamatullisen tekstin kirjasesta He tutkivat Raamattua päivittäin”, kirjoittaa Marianna. ”Ainoa paikka sen lukemiseen oli eräs opettajainhuoneen lähellä oleva käytävä. Siellä oli kuitenkin hälinää. Useimmat opettajat huomasivat meidät ohi kulkiessaan, ja jotkut pysähtyivät katsomaan, mitä me teimme. Näin meille tarjoutuikin monesti tilaisuus vastata heidän kysymyksiinsä. Joka päivä keskimäärin yksi opettaja pysähtyi juttelemaan. Muutamat ovat jääneet kuuntelemaan raamatunkohdan käsittelyä ja sanoneet ihailevansa sitä, että me todistajat olemme kiinnostuneita hengellisistä asioista. Kerran apulaisrehtori pyysi meidät opettajainhuoneeseen käsittelemään päivän tekstin.

Kun opettajani näki, että jouduimme tarkastelemaan tekstin käytävällä, hän kysyi rehtorilta, saisimmeko mennä siksi ajaksi erääseen luokkahuoneeseen, missä olisi rauhallisempaa. Rehtori suostui tähän. Opettajani kehui meitä koko luokan edessä ja sanoi, että näytämme hyvää esimerkkiä muille. Olemme kaikki hyvin iloisia siitä, että olemme saaneet Jehovalta näin hienon todistustilaisuuden.”

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa