Kysymyspalsta

● Miten vanhojen ja sairaiden tarpeista tulisi huolehtia seurakunnassa?

Meillä kaikilla on vastuu osoittaa rakkautta toisiamme kohtaan. (1. Joh. 3:17, 18) Osana Jumalan palvonnastamme on ”käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan”. (Jaak. 1:27; 2:14–17) Useimmiten tämä tehdään automaattisesti rakkaudellisesta halusta auttaa heitä henkilökohtaisesti.

Seurakunnanpalvelijan tulee valppaasti tarkkailla vanhojen ja sairaiden olosuhteita. Hän voi ilmoittaa seurakunnalle niistä, jotka ovat rakkaudellisen avun tarpeessa. Jotta hän olisi tietoinen asiasta, toisten on hyvä mainita siitä valvojalle kuullessaan jonkun olevan sairaana. Seurakunnanpalvelijan tulisi myös valvoa, että he saavat säännöllisesti Valtakunnan Palveluksen ja että heitä autetaan kokouksiin, jos se on heille mahdollista. Kun toiset seurakunnassa saavat tietää, että jotkut ovat avun tarpeessa, he voivat käydä auttamassa heitä kenttäpalveluksessa, noutaa heitä kokouksiin ja tarpeen vaatiessa auttaa heitä ostosten tekemisessä, siivoamisessa tai pyykinpesussa. Sairas voi arvostaa pelkkää aterian valmistamista suuresti. Olisi ystävällistä lukea sokealle tai aika ajoin nauhoittaa puheita ja muita ohjelmia niille, jotka eivät pääse kokouksiin. – Ks. vuoden 1966 Vartiotornia, s. 221–223.

Hengellisesti kypsät henkilöt eivät vaadi, että toisten pitäisi huolehtia heistä aineellisesti. Useimmissa tapauksissa seurakuntaan kuuluvat vanhat ja sairaat joko huolehtivat itse aineellisista tarpeistaan tai toiset perheenjäsenet tai valtio pitävät niistä huolta. Heitä voidaan auttaa tutustumaan niihin varauksiin, mitkä valtiolla on. (Ks. Vartiotornia 15.6.1967, s. 294, 295.) Jos mitkään edellä mainituista järjestelyistä eivät ole henkilölle mahdollisia, seurakunta voi havaita tarpeelliseksi antaa mahdollisuuksiensa mukaan taloudellista apua arvollisille. – 1. Tim. 5:9, 10; Gal. 6:10; ”Lamppu”-kirja, s. 131.